Kolumnit

Kaupallinen kiirastuli

Kolumnit | Turun Sanomat 15.12.2011 22:48 |

Kolumni 15.12. Yksi kiirastuli rallin MM-sarjan liepeiltä sammui, kun Malcolm Wilsonin kipparoima M-Sport ja Euroopan Ford pääsivät kaksivuotiseen sopimukseen tehdastiiminä jatkamisesta.

Taloudelliset ajat ovat mahdollisimman vaikeat tällaisille neuvotteluille. Wilson jahtasi nelivuotista sopimusta, mutta nyt mennään sitten vuodet 2012-13 takaavalla sitoutumuksella.

Lyhyt sopimus merkitsee sitä, että M-Sportin näyttöpaineet kärjistyvät. Menestystä olisi tultava saman tien, eikä jossain kauden 2013 lopussa, jotta emo-Ford panostaa ralliin myös tätä pidemmälle.

Jari-Matti Latvala on samassa asemassa Fordilla kuin päävastustajansa Sebastien Loeb Citroenille. Fordilla ja myös sen yksityistiimeissä lyödään kaikki likoon nousevan suomalaistähden hyväksi mestaruustaistoon.

Petter Solberg tuli Latvalan tallikaveriksi, mutta joutuu edelleen rahoittamaan itse ajamistaan siirtämällä yksityistiiminsä sponsoreita nyt M-Sportille.

MM-sarja alkaa 17. tammikuuta Valencessa, kun Monte Carlon ralli polkaistaan liikkeelle. Sinänsä tiimien ilmoittautumisella ei ole ollut niin valtavaa kiirettä, kun tv-oikeuksien haltijaakaan ei ole tiedossa.

North One Sport on MM-sarjan pääpromoottori ja hallitsee sen tv-oikeuksia. Sen omistanut venäläinen liikemies Vladimir Antonov on kuitenkin konkursseineen ja taloudellisine epäselvyyksineen poissa pelistä.

Yritykset uuden sijoittajan löytämiseksi tässä vaiheessa näyttävät epätoivoisilta.

Rallipiireissä ennustellaankin, että pakkoraossa kattojärjestö FIA ja MM-rallikomission puheenjohtaja Jarmo Mahonen kontrolloisivat kaupallisia oikeuksia ainakin kesään asti, kunnes North One Sportille löydetään pätevä uusi omistaja.

Ostajaehdokasta haetaan koko ajan kuumeisesti, mutta vaikuttaa varmalta, että ainakin MM-avaus Monte Carlossa ajetaan ilman sarjan pääpromoottoria.

Luonnollisesti kilpatiimit ovat hyvin huolissaan kaaosmaisesta kaupallisesta tilanteesta.

Turun Sanomat

HEIKKI KULTA