Maanantai 25.7.2016Jaakko, Jaakoppi, Jaakob, Jimi

Sotaharjoitustieto kulkee rajatusti

T       asavallan presidentti

T       asavallan presidentti

kutsui eduskuntapuolueiden puheenjohtajat keskiviikkoaamuksi Mäntyniemeen keskustelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä, erityisesti sotaharjoituksista.

Puolustusvoimien kansainvälinen harjoitusohjelma on aiheuttanut kiivasta keskustelua. Yhdysvaltalainen hävittäjäosasto osallistuu Karjalan lennoston harjoitukseen toukokuussa. Samoihin aikoihin amerikkalaiset osallistuvat Suomessa maavoimien harjoitukseen Pohjankankaalla parillakymmenellä panssaroidulla Stryker-miehistönkuljetusvaunulla. Kesäkuussa Yhdysvaltain aluksia on mukana harjoituksessa Raaseporissa.

Puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnat ovat olleet syrjässä tiedon valtavirrasta. Tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuusvaliokunnan kokoonpano ei ole harjoituksia erikseen käsitellyt.

Puolustusministeriön mukaan kyse on kalentereissa pitkään olleesta, normaalista kansainvälisestä harjoittelusta. Tarvetta laajemmalle tiedottamiselle ei ole ollut. Etenkin vasemmisto-oppositio on ollut asiasta jyrkästi eri mieltä.

Presidentti Niinistön mukaan tarve on kriteereille, joilla erotetaan toisistaan rutiiniharjoitukset ja harjoitukset, joista on syytä informoida poliittista johtoa.

Puolustusvoimien lähiajan ohjelmassa on noin 90 harjoitusta, joissa on jonkinlainen Nato-ulottuvuus.

Presidentin mukaan touko-kesäkuun harjoituksilla ei ole poliittista ulottuvuutta. Kyse on teknisistä ja sotateknisistä harjoituksista, joilla ylläpidetään puolustusvoimien valmiuksia ja maanpuolustuskykyä.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittäviä harjoituksia, joille on haettu ulkoministeriöstä osallistumispäätös, on ollut 15 vuodessa viisi kappaletta.

Kyse on sen verran vakavista asioista, ettei poliittisten irtopisteiden keruuseen kannattaisi kenenkään sortua. Perinteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan konsensusta kannattaa edelleen tavoitella, mutta ei tietenkään hinnalla millä hyvänsä.

Korkein poliittinen johto on pidettävä merkittävistä harjoituksista ajan tasalla. Millä harjoituksilla ja kokoonpanoilla lopulta on ulko- ja turvallisuuspoliittista merkitystä, sitä ei ratkaista puolustusvoimien eikä -ministeriön sisällä. Arviot tehdään ylimmällä poliittisella tasolla – ja Suomen ulkopuolella.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Informoitiin kyllä
Suomen korkein poliittinen johto on pidetty harjoituksista informoituna. Tilanne on nyt se, että suurin oppositiopuolue SDP on ärsyyntynyt, koska heitä ei ole pidetty informoituna, vaikka kenelläkään ei tähän ole mitään velvollisuutta.

Demareilla taitaa vielä olla muistoissa tilanne jolloin pää- ja ulkoministerit sekä presidentti olivat samasta puolueesta. Demareilla ei käynyt mielessäkään, että he informoitaisiin muita puolueita edes tärkeimmistä ulkopoliittisista linjanvedoista. Demareiden sisälläkin oltiin Lipposen aikana ihmeissään tiedon pimittämisestä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä Siellä tapahtuu?
On jotenkin vastenmielistä seurata suomalaista mediaa ja keskustelua - en asu Suomessa enkä koskaan sinne palaa. Otsikoissa annetaan kovin paljon aikaa läheisriippuvuutta muistuttavalle venäjä suhteelle. Samaa sarjaa on että militarisointi ja armeija on otsikoisssa koko ajan - Ihmettelen myös kovasti miten aivopestyjä ihmiset ovat kontrollin antamisessa "viranomaisille"? Tänään ensimmäisenä teemana oli armeijan kantahenkilökunnan rikosten kasvu. Joka on jatkoa sarjalle väärinkäytökset: ikävää lukea urkkimisista (pliisit/hoitajat), pakkokeinojen väärinkäytöstä (kotietsinnät ovat menneet useinki ohi lain) ja hyvin kalliista Aarnio tapauksesta? Nyt on tullut ilmi, että hoitajatkin (mielenterveys/vanhus) ovat ainakin Kupittaallla täysiä sadisteja. Missä ovat jutut reiluista humorintajuisista perus kapiaisista, inhimillisistä poliiseista ja hyvä työmoraalisista sairaanhoitajista. Vai eikö niitä ole enää Suomessa? Jos ei niin miksi? Nykyhallituksen vastaus tuntuu olevan kontrollin lisääminen, palvluiden karsimininen ja tuloja kerätään tekemällä kaikista rikollisia - lasketaan liikennenopeuksia ja tuplataan sakot - kannattaisi vielä piilottaa nopeusrajoituskyltit ja tämä on varmaankin seuraava askel.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mitä Siellä tapahtuu?
Sodan jälkeen vasemmisto loi median avulla Suomesta tuon mielenterveyspotilaan omaishoitajaa muistuttavan roolin Venäjää kohtaan. Kaikki ikävät asiat NL/venäjän taholta käännettiin meille parhaaksi.

Räikeimmät Venäjän harjoittamat ihmisoikeus rikkomukset yritettiin salata. Venäjää tuli ymmärtää loputtomiin, sitä ei saanut loukata eikä hyviä suhteita vaarantaa. Tämä kaikki saikin jo hyvin masokistisiakin piirteitä. Meidän esim. piti tunnustautua jopa sotasyyllisiksikin kun taistelimme NL/venäjän hyökkäyksiä vastaan. Kaikki 'toisinajattelijat' vaiennettiin nopeasti agressiivisella mediatoiminnalla.

Vähän samaa on muistuttanut viimeaikoina pakolais/maahanmuuttokriittisien kohtelu mediassa.

Venäjän pakkoymmärtämistä jatkuikin lähes viisikymmentä vuotta. Lieneeköhän se sitten ylivoimainen tehtävä vielä lähivuosinakaan normalisoida tämä suhteemme saman laiseksi kuin toimimme muidenkin valtioiden kanssa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vähän villoja
Mistä vaan asiasta saadaan mitä vaan näkökulmia kun selittelyn ammattilaiset,
poliitikot, ovat asialla. Nämä tulevan kesän rutiini-sotaharjoitukset havaittiin
oppositiossa sen verran makoisaksi luuksi, että se kannatti kaluta kunnolla.
Demarien huoli Suomen uudesta linjasta on liikuttava. Kun mm Yle vielä tukee
demarien naiivia oppositiopolitiikkaa, ei haloon nouseminen asiasta olekaan
ihme.Viimemainitusta erinomainen esimerkki nähtiin ke illan tv-ohjelmassa
jossa yleensä kärkkäästi haastateltavien puheen keskeyttävä Päivärinta
seurasi nyt sivusta demarikunkku Heinäluoman loputonta selitysvirtaa.
Paikalla oli näköjään toinenkin kansanedustaja.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vähän villoja
Nimimerkille Tot tiedoksi, ettei Suomen kansa ei ole pelkästään hallituksen kannattajia. Länsimaisessa demokratiassa oppositiolla on oikeus ja velvollisuus kyseenalaistaa hallituksen toimet ja tässä tapauksessa joko peittely-yritykset tai avainministereiden tietämättömyys. Nämä selittely-yritykset ja sekoilu keskeisissä turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä antavat kuvan, että meillä sotilaat määrittelevät turvallisuuspoliittisen linjan.
Emme elä missän neljännesdemokratiassa, jossa yritetään tuoda pitkälle meneviä liittoutumisoperaatioita takaoven kautta. Kohun hyvä puoli on, että nyt toivottavasti palataan normaaliin parlamentaariseen käytäntöön l. Eduskunnan ulkopoliittinen ja puolustuspoliittinen valiokunta saavat tiedot ajoissa ja virallista tietä. Vahinko on tapahtunut ja oletan, että presidentti saa tehdä Moskovassa selkoa näistäkin harjoituksista ulkoministeri Soinia tai puolustusministeri Niinistöä sinne tuskn kutsutaan. Enkä ihmettelisi ollenkaan, jos naapuri toisi näissä merkeissä lisää rautaa rajalle. Tuskin venäläisetkään ovat unohtaneet 1917 - 1945 aikaa, silloin annettiin Koivisto -Ino alue englantilaisen laivasto-osaston käyttöön tukialueeksi kommunistihallinnon kukistamiseksi, tuettiin venäläisten emigranttien sabotaasi- ja vakoiluhankkeita, lopuksi liittouduttiin Hitlerin Saksan kanssa surullisin seurauksin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vähän villoja/"Eläkeläinen"
Tosiasiassa elämme vuotta 2016. Uusi aika ja uudet haasteet. Kaikki ei tosin
ole toisin kuin yli 70 v sitten, sen on Venäjä selkeästi osoittanut.

Vaikka oltaisiin muka miten hyviä naapuruksia ja vaikka olisi allekirjoitettuna
pakettiautollinen erilaisia sopimuksia, ei niilä ole mitään merkitystä jos
Venäjän etu vaatii muuta.

Jos Suomi olisi jo NATO-maa, Venäjän rautaa rajalle ajattelu ei olisi sellainen
pelote kuin nyt, pienen, mutta ah niin puolueettoman maan kyykyttämiseen.

Selvää asiaa, eli Suomen (ja Ruotsin) NATOon liittymistä vitkutellaan ilmeisesti
pitkäänkiin ja annetaan näin tilaisuus spekuloida Suomen linjattomuudella.
Tämä ei ole hyvä signaali - siitä maineestamme kun alinomaa ollaan
huolissaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.