Perjantai 27.5.2016Ritva

EU:n hitaus näkyy pakolaiskriisissä

Paljon toivoa herättäneet Syyrian rauhanneuvottelut katkesivat Genevessä alkuunsa.

Venäjän ilmapommitusten tuella Syyrian hallituksen joukot ovat ajaneet kapinallisryhmät ahtaalle. Vaikuttaa siltä, että presidentti joukot pyrkivät vahvistamaan mahdollisimman hyvät neuvotteluasemat ennen kuin rauhanehdoista tosissaan neuvotellaan.

Mahdollisimmat hyvät ehdot voivat tarkoittaa sisällissodan yksiselitteistä voittamista.

Sotatoimien kiihtyminen merkitsee uusia humanitaarisia katastrofeja. Viime aikoina pahiten on kärsinyt pohjoinen suurkaupunki Aleppo ympäristöineen. Jopa 150 000 ihmistä saattaa paeta sotatoimia ja nälänhätää. Turkin rajalla odottaa jo yli 70 000 Syyrian sotaa paennutta.

Yli viisi vuotta jatkuneessa sisällissodassa on kuollut neljännesmiljoona ihmistä. Noin 11 miljoonaa on jättänyt kotinsa. Pelkästään Turkissa on noin 2,5 miljoonaa syyrialaispakolaista.

Muita teitä turvapaikanhakijoita on tullut jäsenmaihin senkin edestä. Ongelmana on, että unionin ja Schengen-alueen ulkorajat eivät pidä. Ulkorajojen vuotamista on paikattu sisärajavalvonnalla. EU on yrittänyt kovistella Kreikkaa, Italiaa ja Turkkia säällisten vastaanotto- ja järjestelykeskusten perustamiseen – viimeksi keskiviikkona.

Saksa ja Turkki pyysivät maanantaina Natoa apuun Turkin rannikoiden valvontaan. Torstaina Nato lupasi apua – mitä se ikinä tarkoittaakin.

Nato ei ole ensisijainen toimija EU:ta koskevassa pakolaiskriisissä. Sen reagointivalmius on kuitenkin huomattavasti unionin kriisinhallintajärjestelmiä tehokkaampi.

Syyrian rauhanneuvottelut yritetään käynnistää uudelleen helmikuun lopulla. Al-Assadin hallinto, Venäjä, Iran, Turkki, Saudi-Arabia ja länsimaat kantavat suuren vastuun. Kriisin ratkaisu olisi avain laajempaankin liennytykseen.

Jos sisällissota ja tappaminen jatkuvat ja Turkin ja Kreikan rajat tukitaan, pakolaisvirrat siirtyvät muualle. Suomi on saanut esimakua sekä läntisestä että itäisestä tuloväylästä. Torstaina puolustusministeri (ps) muistutti Nato-maiden kollegoitaan itäisen reitin riskeistä.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Herätys
Ja koska syyriassa on sota Suomeen tulee irakilaisia, somaleita ja jopa intialaisia Ruotsista ja Venäjältä..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suomella ei olisi mitään ongelmaa
Suomella ei olisi mitään pakolaisongelmaa, jos Suomi ei olisi EU maa. Rajat vaan kiinni.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tehoton pyramidihuijaus
Miksi hallitus ei kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä, vaan kaikki kysytään tältä porukalta? Ovatko palkintovirat noin haluttuja?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Missä syyrialaiset?
"Kriisin" aikana olemme Suomeen saaneet valtavan määrän nuoria muslimimiehiä Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Eipä juurikaan ole syyrialaisia joukossa. Eikä kristittyjä.

Esim. Syyrian toiseksi suurimmasta kaupungista, Alepposta, on paennut yli 30.000 kristittyä. Kumma kun he eivät ole löytäneet tietään koko Euroopan turvallisten maiden läpi juuri Suomeen?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
98% muualta kuin Syyriasta
Kuka "kuusettaa" ketä? Syyrian tilannetta pidetään syynä invaasioon keskusteluissa euroopassa, politiikassa ja mediassa, vaikka meille on tullut alle 2% Syyrialaispakolaisia. Salaliittoteoriat lentelevät jo Märkkeli-tädin ja Bildenbergiläisten kansanvaihto talkoista euroopassa, kun talouselämä hankkii tuleville vuosikymmenille halpatyövoimaa. Tämän massatungoksen dynamo on jossain muualla, kuin meille esitetyissä syissä.
EU tulee romahtamaan sosiaaliturvapaikkabisneksen aallokossa ja Suomi menee pesuveden mukana.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 98% muualta kuin Syyriasta
EU:n tulevaisuus näyttää todella synkältä, ei mitään hyvää odotettavissa sen suhteen. Minne on järki hävinnyt poliittisilta päättäjiltä eri puolilla maailmaa. Minne ovat kaikki "rauhanvoimat" kadonneet? Kaikkialla vain lietsotaan sotaa ja varustaudutaan psykologisesti tulevan suursodan varalle. Terrorismi ja väkivalta pitäisi pysäyttää.Ihmeiden aika ei ole ohi, mutta keinot ovat vähissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Täysin selvää
Eihän Venäjä voi ihmisten vapaata liikkumista estää demokraattisena, kansainvälisten sopimusten sitomana maana.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
EU tuhoaa maat
Kaikki maat voisivat paremmin kun yhdessä eroavat euroalueesta. Muuten tämä järjetön kituutus jatkuu vuosikymmeniä.