Perjantai 15.12.2017Heimo

Pakolaiskriisiä ei
ratkaista muureilla

pakolaistulva alkaa olla EU-kokousten kestoaihe siinä missä Kreikka on ollut sitä reilut viisi vuotta. Viikonloppuna varmistui, että EU:n sisäministerit kokoontuvat hätäkokoukseksi nimettyyn istuntoon syyskuun puolivälissä Brysselissä.

Kattavan kokonaiskuvan ja sen vaatimien toimenpiteiden hahmottelemiseksi sisäministereiden tapaaminen on ehdottoman tarpeen. Pakolaiskriisi vaatii myös Eurooppa-neuvoston koolle kutsumista.

Tammi-heinäkuussa EU:n alueelle tuli noin 340 000 siirtolaista – yli 200 000 enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Turvapaikanhaku on kriisiytynyt etenkin Kreikassa ja Italiassa. Solmukohtia on muitakin. Unkari on yksi, Ranskan Calais toinen, Slovenia ehkä pian kolmas. Välimeren hukkumis- ja Itävallan ihmissalakuljetustragediat ovat piinallisen tuttuja uutisia.

Saksa, Ranska ja Britannia olivat aloitteellisimpia sisäministerineuvoston koolle kutsumisessa. Maat ovat Ruotsin ohella turvapaikanhakijoiden tavoitelistan kärkeä. Kolmikko esittää Kreikkaan ja Italiaan lisää resursseja turvapaikkaseulontaan. Toiveissa on myös yhteinen lista turvalliseksi katsottavista lähtömaista.

perusteltuja. Dublin-menettelyn periaatteista on hyvä pitää kiinni. Se tarkoittaisi, että ensimmäiseen EU-maahantulokohteeseen on sijoitettava huomattavasti lisää unionin yhteisiä varoja ja henkilöstöä. Akuuttia taakanjaon tarvetta ei järjestely kuitenkaan poista.

Eri maat ovat reagoineet siirtolaistulvaan eri tavoin – Unkari erityisen jyrkästi. Se on rakentanut Serbian vastaiselle rajalle aidan, jota toisessa vaiheessa on tarkoitus vielä korottaa. Perusteena on pakolaistulvan ohjaaminen virallisia väyliä turvapaikanhakuun.

Unkarissa noin puolet kansalaisista kannattaa aitaa. Kyselytutkimusten mukaan suurin osa epäilee sen toimivuutta.

Unkari on osa vapaan liikkuvuuden Schengen-aluetta. Ulkorajavalvonta ei voi tarkoittaa piikkilanka-aitoja, kun kyse on globaalista humanitaarisesta kriisistä.

Myös Viro suunnittelee aidan rakentamista osalle Venäjän vastaista rajaa.

jakava muuri purettiin reilu neljännesvuosisata sitten. Uusia ei kaivata. Pakolaiskriisejä ei ratkaista muureja rakentamalla.

Pakolaistilanne helpottaa vasta, kun Syyrian, Irakin ja Afganistanin sisäiset olot kyetään rauhoittamaan ja sisällissodat lopettamaan.

Turvapaikanhakuun, hakijoiden seulontaan ja vastaanottopisteiden lisäämiseen on syytä panostaa lisää voimavaroja. Asiantunteva hakumenettely karsii joukosta ne, jotka eivät ole turvapaikan tarpeessa. Järjestelmän kehittämisessä on työtä vielä monelle ministerineuvostolle ja huippukokoukselle.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

no niin no
tähän voisi toisaalta sanoa, että ei sitä pakolaiskriisiä myöskään sillä ratkaista, että 5 miljoonan ihmisen, yli 100 miljardin velkaiseen maahan tungetaan satojatuhansia, huonosti kotoutuvia, lähinnä luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä elämään velaksi, mutta mitäs tuollaista sanomaan, sehän voisi olla vaikka Ville Niinistön mielestä rasistisfasistista...
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: no niin no
Ei tänne ole kukaan tunkemassakaan satojatuhansia pakolaisia.

Viimeisten 50 vuoden aikana Suomeen on tullut 45.000 pakolaista. Siinä vähän faktatietoa mutun sijaan.

Monet pakolaisista ovat koulutettua väkeä, joukossa on lääkäreitäkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: no niin no
Viimeisten 80 vuoden aikana pakolaisia on tullut yli 400 000.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: no niin no
Viime sotiemme jälkeen Suomi sijoitti ja kotoutti 400 000 evakkoa Karjalasta. Maksoi samaan aikaan sotakorvauksia. Nosti talouden suosta näillä saavutuksilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rahat loppu
Milläköhän rahalla Suomessa tämä toteutetaan? Kaikesta leikataan ja tähän lisää rahaa? Aika outoa ja pienen piirin halujen täyttämistä,
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rahat loppu
Vain "pieni piirikö" Suomessa haluaa että Suomi noudattaa tekemiään kansainvälisiä sopimuksia?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rahat loppu
... mutta pakolaiset nostavat työllään (ja synnyttämällän työllä) Suomen nousuun. Mieti mitä tiedät 400 000 Karjalan evakon sijoittamisesta ja sen seurauksista kun pakko oli.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pakolaiskriisiä ei ratkaista muureilla
Syyrialais-kortilla myös ei ratkota ongelmaa, maahanmuuttoviraston tilastoista (migri.fi) voi katsoa tulleet turvapaikka ja pakolaistilastot, eli uutiset pitää myydä faktana eikä että aletaan joku pieni ryhmä ottaan tikunnokkaan ja sillä ratsastaan. Avoin ja ilman ääriryhmiä oleva keskustelu on sitä parasta keskustelua.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaivamme itselle kuoppaa
Suurin osa näistä turvapaikan hakijoista, ns. nuoret miehet tulee sotaa käyvästä maasta, jolloin heitä ei voi palauttaa takaisin, näin ollen ainoa paikka heille on asua täällä Suomessa, ei siis kannata laskea sen päälle että heitä saataisiin siirtymään pois suomesta millään verukkeella. Millä resursseilla koulutamme heitä, sosiaalitoimi kuormittuu entisestään, muodostuu asuinalueita joissa ei sitten päivälläkään uskalla liikkua, Turusta tulee Suomen Malmö.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaivamme itselle kuoppaa
Ei tule Malmöä jos muistamme Karjalan evakot ja sotakorvaukset ja sijoitamme pakolaismiestenkin asumiseen, koulutukseen ja perheiden perustamiseen. Työpaikat syntyvät siten. Suomi lähti evakkojen ja sotakorvausten eli kasvavan (sen ajan) raskaan teollisuuden ansiosta nousuun. Mitä 1980 - 2010 luvun vellihousut lopultakin pelkäätte?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Siperia opettaa
EUn päättäjät ovat olleet tumput suorina vain avuttomina reagoimassa menossa olevaan valtavaan väestönsiirtoon, joka pääasiasiassa on suurta, valheisiin perustuvaa bisnestä ja se ollaan laillistamassa tunteenomaisella suhtautumisella, joka ei ole kenenkään eduksi. Salakuljettajat maalailevat asiakkailleen kuvia paremmasta elämästä varsinkin Saksassa ja vain varakkaat pystyvät lähtemään heidän mukaansa. Sana on kulkenut ja nyt yhtäkkiä laajalti eri maista ollaan vyörymässä alueillemme ilman, että kaikki maat uskaltavat toimia tarpeeksi rivakasti.

Australia on sulkenut rajansa täysin, niin käytännössä myös Britannia ja Irlanti, jotka ovat muutenkin suojassa sijaintinsa ja viisaasti Schengeniin kuulumattomuutensa takia.Tanska jo puolitti pakolaisrahansa, Unkari ja Itävalta alkavat vartioida rajaansa. Täällä sensijaan puuttuu kaikkinainen selkäranka ottaa selkeä linja, pöksyt tutisee taas kerran, kun mitä sellaisesta nyt joku jossain muualla sanoisi, se kun täällä on vahvimpana päättäjänä Merkelin ohella.

Jos kaikista sotaakäyvistä maista olisi vyörytty Eurooppaan jatkuvana virtana, esim. Ukrainasta, tajuttaisi paremmin koko asian mahdottomuus. Suomalaisen oikeustajuun ei mahdu, että nuoret miehet jättää perheet ja lähtevät suvun omaisuudella pakoon velvollisuuksiaan. Missä asemassa olisi Suomikin sellaisen pelkurimaisuuden takia?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Siperia opettaa
Italiassa tätä miehiltä tentattiin ja vastaus oli, että tulivat työnhakuun. Sotaa ei haastatteluissa mainittu. Naiset ei kuulemma työllisty, kun eivät ole käyneet kouluja. Ihan pokkana selittivät, että haluavat Saksaan tai Pohjoismaihin, menevät töihin ja hankkivat talon ja auton ja sitte perhe tulee perässä. Sällit oikeasti elää siinä harhassa, että Euroopassa odottaa "kissan päivät". Perheet tuskin on enää elossa siinä vaiheessa, kun nämä jepet on saavuttaneet unelmansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
'Mission accomplished, 2003'
Kummallista, etteivät ne maat(USA,Englanti ja Ranska), jotka aiheuttivat tämän kaoottisen tilanteen Lähi-Idässä v.2003, ota mitään vastuuta aiheuttamastaan kansainvaelluksesta. Turhaa on uhreja syyttää siitä, että joutuvat henkensä uhalla lähtemään pakoon. George W. Bush ja Tony Blair aiheuttivat tämän sekasorron ja kyseisten maitten pitäisi hoitaa seuraukset loppuun asti.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pakolaiskriisiä ei nyt ratkaista ollenkaan
Pääkirjoituksen otsikko on pelkkä väite, joka johdattelee keskustelua väärille raiteille.
Se on yhtä tyhjä kuin vaatimus sisällissotien lopettamisesta - tai sen mahdollisuudesta.
Euroopan tulee kyetä puolustamaan aluettaan sekä tositilanteessa myös puolustaa sitä;
niin sotilaallisesti kuin siviilikriisinhallinnan keinoin ja ylläpitää hyvää järjestystä Euroopassa.
Se on mahdollista. Aiemmin on onnistuttu , mutta nyt sitä ollaan epäonnistuttu jopa laiminlyöty.
Emme kykene auttamaan muiden sisällissotien ratkaisemisessa, ellemme hallitse omaa Eurooppaa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus

Lähi-idän sovulle vakava takaisku

Vielä jokin aika sitten maailmalla odotettiin toiveikkaasti rauhansuunnitelmaa israelilaisten ja palestiinalaisten vuosikymmeniä kestäneeseen konfliktiin. Näin siksi, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli presidenttikautensa alkuvaiheessa ilmoittanut järjestävänsä Lähi-itään "diilien diilin". Rauhansuunnitelma näytti etenevän myönteisesti, varsinkin kun presidentti oli asettanut puuhamieheksi vävynsä, amerikanjuutalaisen Jared Kushnerin .