Ammattikuskien terveys huolettaa

Kuopion turmabussin kuljettajan tuntenut kollega kertoi, ettei ole oikeastaan yhtään yllättynyt onnettomuudesta (Iltalehti 12.9.). Muidenkin kertomusten mukaan iäkäs kuljettaja on ollut ajotavoiltaan epävarma ja huolehtinut huonosti terveydestään.

Jälkimmäinen piirre on alalla yleinen. Maantieliikenteen ammattikuljettajille, jotka eivät ole yrittäjiä, kuuluvat työterveyshuollon palvelut, mutta niiden käyttö on vähäistä.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa Tyksissä majaansa pitävä liikennelääketieteen osaamiskeskus ajopoli on ryhtynyt toimiin ammattikuljettajien terveyden puolesta. Se järjestää marraskuussa seminaarin, jossa kuljetusalojen työnantajat sekä työterveyspalveluja tarjoavat yritykset etsivät ongelmaan ratkaisua (TS 13.9.).

Liikennelääkäri Mikael Ojala ajopolilta sanoo, että kuljetusalalla osa kuljettajista välttelee lääkärissä käyntiä. Taustalla voi olla pelko ajoluvan menettämisestä. Ojalan mukaan piittaamattomuus työterveyshuollosta perustuu myös kuljetusalan äijäkulttuuriin.

Työterveyslaitos julkaisi yhdeksän vuotta sitten oppaan, jonka oli määrä antaa tietoa maantieliikenteen ammattikuljettajien työterveyshuollon suunnittelun pohjaksi. Kuusihenkisen asiantuntijaryhmän työn tuloksia on hyödynnetty luvattoman heikosti, jos ajopolin nyt kertomat seikat pitävät paikkansa.

Oppaassa todetaan, ettei lääkärissä käyntien vähäisyys aina ole kuljettajasta kiinni. Työn liikkuvuus ja epäsäännöllisyys sekä alan yritysten suuri määrä heikentävät kuljetusalalla toimivien mahdollisuuksia työterveyshuollon palvelujen käyttöön.

Suurella osalla maantiekuljetuksia hoitavista pienyrityksistä työterveyshuolto puuttuu tai on järjestetty vain nimellisesti.

Tyksin ajopolissa käsitellään vuosittain yli sata tapausta, joista puolet saa ajoluvan. Ajopolin asiakkaita ovat muun muassa ammattikuljettajat, joita lääkärin tutkimuksen perusteella uhkaa ajoluvan menetys.

Uhan voi välttää, kun ei mene terveystarkastukseen. Ammattikuljettajille tehtävistä määräaikaistarkastuksista on vain suositus, jonka mukaan 40 ikävuoteen saakka tarkastus tehdään viiden vuoden välein ja siitä 60 ikävuoteen saakka kolmen vuoden välein.

Suosituksen mukaisesti tehdyt tarkastukset eivät riitä, sillä maantieliikenteen ammattikuljettajien terveys on selvitysten mukaan perin kehno.

Kuljettajilla on keskimääräistä enemmän sydän- ja verisuonisairauksia. Uniapneaa on joka viidennellä suomalaisista linja-autonkuljettajista ja joka neljännellä kuorma-autonkuljettajista.

Muiden tielläliikkujien ja maantieliikenteen matkustajien kannalta tiedot ovat huolestuttavia.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Käsittämätöntä
Kaiken lisäksi turmabussin kuljettaja saa jatkaa ajokiellosta huolimatta ajamistaan, koska hänellä on ruotsalainen ajokortti! Yhden ihmisen oikeudet menevät näköjään kymmenien ihmisten hengen edelle.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Käsittämätöntä
Suomalainen.
Ajokortin kansallisuus ei sen käytettävyyttä määritä. Jos töpeksii, kortti lähtee missä tahansa valtiossa. Kas kun niillä kaikilla on oikeus alueensa ihmisten turvaamiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kun henkinen puoli sakkaa
"Ammattikuskien terveys huolettaa"
Ilman muuta. Kun penkoo vaikkapa AKT:n henkistä asentoa, ihmetyttää todella paljon, että selkeää raivoa ja epävakautta ei esiinnyt ammattiliikenteessä enemmän. Kun vuosikausia kuuntelee palopuheita ja pää punaisena kirkumista, vakainkin henkilö alkaa raueta korviensa välistä. Kun ei ole lähellä yhtään viisasta, jonka kanssa keskustella.
Itselläni oli viisas esimies. Kertoi ajaneensa kasvisruokavaliolla kymmenet vuodet. Oli pysytellyt vetreänä ja hoikahkona ja huolehtinut sekä pään että kehon kokonaistasapainosta. Istutti minuun moiset tavat. Kiitos!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ammattikuljettaja
Eikös kuopiossa tieltä ajanut kuljettaja ollut jo eläkeiän ylittänyt?
Mielestäni linja-autoyhtiöt käyttävät tilausajoissa liikaa eläkkeellä olevia kuljettajia, kun et ole enää ammattikuljettaja ei tarvitse käydä säännöllisesti missään tarkastuksissa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pääkirjoitukset