Hallitus tehnyt tilaa presidentille

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana ja sisäpoliittisena unilukkarina on noussut viime päivien päällimmäiseksi puheenaiheeksi. Keskustelun virittäjinä ovat toimineet Risto Uimosen sekä Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen kirjat Niinistöstä.

Varsinkin Mörttisen ja Nurmen kirja nostaa tikunnokkaan Niinistön vaikutusvallan sisä- ja talouspolitiikassa. Kirjan mukaan Niinistö vauhditti joulukuussa 2015 kilpailukykysopimuksen syntyä kutsumalla Mäntyniemeen työnantaja- ja työntekijäpuolen johtajia.

Silloiselle valtiovarainministerille Alexander Stubbille (kok) ja oppositiojohtaja Antti Rinteelle (sd) asiasta ei hiiskuttu. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) oli neuvonpidosta tietoinen.

Kirjan mukaan Niinistö oli vaikuttamassa myös siihen, että valtio-omisteinen Fortum lähti osaomistajaksi Fennovoiman ydinvoimalaan. Niinistö arvioi Suomen ja Venäjän valtiollisten suhteiden vahingoittuvan, jos Fortum ei täyttäisi Fennovoiman kotimaisuusvajetta.

Suomen presidenteistä Niinistöllä on rajatuimmat valtaoikeudet. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Niinistö on käyttänyt oikeuksiaan täysimääräisesti. Yhteistoiminta valtioneuvoston kanssa on tarkoittanut sitä, että valtioneuvosto on omasta osuudestaan tarvittaessa joustanut.

Kilpailukykysopimuksen vauhdittamisessa vertailut Urho Kekkosen presidenttivuosiin ontuvat pahasti. Jo 2015 valtiopäivien avajaisissa Niinistö lupasi Sipilälle tukea rakennemuutoksen ja talouden tukemisessa. Sitä hän Mäntyniemen tapaamisessa antoi.

Eduskunnan enemmistöön nojaavan hallituksen tukemisen on vaikea nähdä olevan perustuslain kannalta ongelmallista. Tilanne olisi toinen, jos hallituksen työtä olisi kyseenalaistettu. Hallituksen tontilla Niinistö on käynyt lähinnä tukimiehen ja keskustelun herättäjän ominaisuudessa. Muodolliseen päätöksentekoon juristipresidentti ei ole osallistunut.

Onko Niinistö sitten pyrkinyt käyttämään mahdollisimman suurta valtaa? Ilman muuta.

Maksimaalista vallankäyttöä ovat edesauttaneet Venäjän toiminta Ukrainassa, Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin muutokset ja tämän vuosikymmenen hallitusten heikkoudet.

Niinistölle ongelmallista on ollut suhde kokoomukseen, jonka puheenjohtajana hän pitkään toimi. Puheenjohtaja Petteri Orpon kanssa henkilökemiat kohtaavat, kahden edellisen puheenjohtajan kanssa oli vaikeampaa. Jakolinjaa syvensi etenkin ex-puheenjohtajien avoin Nato-liputus. Niinistö on perinteisemmän turvallisuuslinjan kannalla.

Etäisyyden ottaminen kokoomukseen on ollut yhtenä syynä kansansuosioon, jota Niinistö on uransa eri vaiheissa kieltämättä osannut kartuttaa.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Pressa
Hyvä juttu sais olla vielä enemmän valtaa hallitus on niin avuton
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Epäonnistumisten hallitus
Eli Sipilän kopla olisi epäonnistunut myös kikyssä (mikä tuskin olisi ketään haitannut) ellei presidentti olisi puuttunut asiaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oikeistokoalitio!
Se meillä on nyt vallassa,niin presidentti, kuin hallituskin, kimpassa tekevät kannattajilleen mieluisia järjestelyjä, köyhä kansa maksaa ja köyhtyy!
Tunnelmat lähenevät 1918 aikoja!! Taitaa olla kokoomuksen arvomaailman mukaistakin!

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Putinin tahto toteutui
Fortumin painostamisen lainmukaisuus on ehdottomasti tutkittava.
Ei voi olla niin, että jos Suomen laki ja Vladimir Putinin tahto ovat vastakkain, Suomen laki väistäisi Suomessa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pääkirjoitukset