Tiistai 24.4.2018Pertti, Albert, Altti

Kehysriihessä jaettiin laastareita

Kun eduskuntavaaleihin on lähes päivälleen vuosi, voitiin odottaa, että hallitus haluaa kehysriihessä tehdä mieliksi mahdollisimman monelle. Tällöin päätökset helposti muodostuvat kuin laastareiksi niille haavoille, jotka ovat selkeimmin näkyvillä.

Lista kehysratkaisuista on pitkä, mutta jaettavat rahasummat varsin pieniä. Eri asia, ovatko ne pieniä saajilleen. Esimerkiksi pienituloisten perheiden toisen asteen opiskelijoille on luvassa 46 euroa kuukaudessa lisää opintotuen päälle koulukirjojen hankintaan. Apu voi olla monelle merkittävä.

Hallituksen mukaan sen päällimmäiset pyrkimykset ovat työllisyyden edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen. Jälkimmäiseen tarkoitukseen korotetaan takuueläkettä noin yhdeksän euron edestä kuukaudessa. Niin sanottuihin vähimmäisiin päivärahoihin on tulossa 80 euron kuukausikorotus. Näillä ja eräillä muilla toimilla hallitus voi ainakin hieman heikentää opposition hyökkäyksiä esimerkiksi eduskunnan kyselytunneilla.

Oppositiolle herkullinen arvostelun kohde aktiivimalli oli odotetusti esillä kehysriihessä. Sen vaatimuksia helpotettiin. Aktiivisuusehtoa kerryttäväksi työvoimapalveluksi lasketaan vastedes osallistuminen ammattiliiton tai jonkun muun tahon järjestämään, työllistymistä edistävään valmennukseen.

Valitettavasti hallitus tälläkin kertaa sortui helmasyntiinsä eli ratkaisuun, jonka vaikutuksia ei ole loppuun saakka harkittu. Kehysriihessä päätettiin valmistella työsopimuslakiin muutos, jonka tarkoituksena on keventää irtisanomisen kriteereitä yrityksissä, joissa on korkeintaan 20 työntekijää. Ymmärrettävästi ammattiyhdistysliikkeessä haukottiin henkeä.

Päätös rikkoo, ellei muuta, ainakin yhdenvertaisuuden periaatetta. Voi olla, että tämä lainmuutoksen valmistelussa viimein ymmärretään. Hallituksen tarkoituksena lienee ollut hyvitellä pienyrittäjiä, joiden vaatimus paikallisesta sopimisesta ei edennyt.

Kehysriihen ratkaisua perusteltiin sillä, että yrittäjä työllistää rohkeammin, kun työntekijästä eroon pääseminen helpottuu. Voi olla, kunhan ei erehdy palkkaamaan 21. työntekijää. Ilmeisesti kuuden kuukauden koeaika ei riitä yrittäjälle uuden työntekijän sopivuuden varmistamiseen.

Turun kannalta on mielenkiintoista, että kehysriihessä päätettiin rahoittaa kansallisen lääkekehityskeskuksen perustamista 11 miljoonalla eurolla. Vaikka Turku on monilla perusteilla suvereeni keskuksen sijoituspaikaksi, hallitus ei ole saanut aikaan tarvittavaa päätöstä. Sen aika alkaa jo olla.

Rahaa tosin ei ole vielä kasassa tarpeeksi. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä laski äskettäin, että keskuksen perustamiseen tarvitaan 30 miljoonaa euroa.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Samaa rataa
Kolme vuotta helvettiä ja yhtenä vuonna silitellään päätä, ja taas samat tontut äänestetään hallituspuolueiksi.

"Vaikka Turku on monilla perusteilla suvereeni keskuksen sijoituspaikaksi, hallitus ei ole saanut aikaan tarvittavaa päätöstä. Sen aika alkaa jo olla." Ei kai kun kyllä se pitää Helsinkiin omia tai jonkun hallituspuolueen merkittävän henkilön kotipaikkakunnalle.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kehysriihi
Hallituksen "laastarit" taisi pienyrittäjien hyvityksiin taisivat taas osua lainsäädäntöön, joka Suomessa ja EU:ssakin on kirjattuna työoikeudessa ihan mustaa valkoisella. Mitä saa ja mitä ei työttömillekin tehdä?
Miksi tällaisia ehdotuksia työnnetään ulos tutkimatta perusteita ensin?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pääkirjoitukset