Sunnuntai 24.6.2018Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jukka, Janne, Jussi, Jani, Juhana

Suomi karttaa EMU:n yhteisvastuuta

Suomi ja seitsemän muuta pohjoista EU-maata haluavat kehittää talous- ja rahaliitto EMU:a kansalliselta pohjalta ja korostavat markkinakuria sekä jäsenmaiden vastuuta omasta taloudestaan.

Vahvempi EMU edellyttää päättäväisiä toimia kansallisella tasolla ja yhteisten sääntöjen noudattamista, yhteislausunnossa todetaan.

Tiistaiaamuna annetun lausunnon Euroopan talous- ja rahaliiton uudistamisesta ovat allekirjoittaneet Suomen, Ruotsin, Tanskan, Viron, Latvian, Liettuan, Irlannin ja Hollannin valtiovarainministerit.

Suomen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) toteaa kolumnissaan, että Suomen näkökulmasta talous- ja rahaliiton keskeiset ongelmat ovat ylivelkaantuminen ja markkinakurin puute sekä valtioiden ja pankkien välinen kohtalonyhteys.

Ministerien lausunto vastaa Euroopan komission joulukuiseen ehdotukseen, jolla lisättäisiin yhteisvastuuta EMU:ssa. Komissio esitti muun muassa talous- ja finanssiministerin perustamista euroalueelle.

Tämä ei saa pohjoisten maiden tukea, vaan tärkeämpänä pidetään pankkiunionin loppuunsaattamista. Yhteiseen talletussuojaan voidaan palata vasta, kun ongelmamaiden pankkien riskejä on saatu vähennettyä riittävästi.

Komission ehdotus Euroopan vakausmekanismin muuttamisesta Euroopan valuuttarahastoksi saa varovaista kannatusta, mutta yhteislausunto korostaa, että päätöksenteon pitää pysyä jäsenvaltioilla eikä siirtyä osaksi EU:n hallintoa.

Lausunnon kaksi allekirjoittajaa, Ruotsi ja Tanska, ovat euroalueen ulkopuolisia EU-maita. Valtiovarainministerit pitävätkin tärkeänä, että EMU:n tulevaisuudesta keskustellaan ja päätetään kaikkien EU-jäsenmaiden kesken.

Lausunnossa todetaan, että yhtenäisyys on keskeinen arvo Britannian EU-eron jälkeiselle unionille.

Orpon mukaan (Yle 6.3.), kahdeksan maan yhteislausunto on vastaus niille, jotka ovat huolissaan Suomen asemasta EU:ssa. Ensisijaisesti se on viesti Brysseliin, Pariisiin ja Berliiniin.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on esittänyt komission kanssa samansuuntaisia ajatuksia yhteisvastuun lisäämisestä.

Saksan uuden hallituksen kantoja EMU:n kehittämiseen vasta odotetaan, mutta on ennakoitu, että suhtautuminen yhteisvastuuseen on hieman aiempia hallituksia avoimempi.

Talous- ja rahaliiton kehittämistä on jatkettava, sillä euroalueen toimintaedellytyksiä pitää parantaa. Kukaan ei halua vuosikymmenen alun synkän eurokriisikierteen toistuvan.

On hyvä, että Suomi on mukana laajassa yhteisessä rintamassa, sillä EMU:n kehittämistä ei voi tehdä hinnalla millä hyvänsä. Yhteisvastuuta voidaan lisätä, kun kaikki maat ovat siihen valmiita ja riskien suhteen tasapuolisessa asemassa.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ei oo totta
Että Suomi vastustaa jotain - vaikka mukana muitakin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei oo totta
Lue: Suomi uskaltaa sanoa oman mielipiteensä, koska on muitakin takana. Oikeasti me ei vaadita mitään ja tyydytään ihan siihen, mitä Merkel ja EU sattuvat haluamaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
sinne viedään
Yhteisvastuu toisten EU-valtioiden taloudenpidosta. Hirvittävä ajatus.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pääkirjoitukset