Perjantai 20.4.2018Lauha, Nella

Taidelaitokset tehtailevat ennätyksiä

Kulttuurilla on Turussa vetovoimaa. Valtaosa kulttuurilaitoksista ylitti jälleen viime vuonna kävijätavoitteensa, eikä missään kohteessa ollut yleisökatoa. Ennätyksiä tehtailtiin liki kaikissa museoissa. Turun kaupungin museoissa ja gallerioissa vieraili reilusti yli 440 000 kävijää, mikä on peräti 90 000 enemmän kuin vuonna 2016.

Hyvä vire turkulaisissa kulttuurikohteissa alkoi näkyä jo 2015, jolloin turistit ja paikalliset kuluttivat aikaa taiteen parissa entistä useammin. Sen jälkeen kulttuurin kulutus näyttää vain kasvaneen.

Wäinö Aaltosen museo onnistui 50-vuotisjuhlavuonnaan rikkomaan kaikkien aikojen ennätyksensä: vuonna 2017 museossa kävi 93 000 ihmistä. Saavutus on erinomainen verrattuna viime vuosien alle 30 000 kävijän tasoon. Museon edellinen ennätys on vuodelta 1979, jolloin näyttelyitä oli vuoden aikana moninkertaisesti nykyiseen verrattuna.

Kävijämäärää kasvattivat myös Apteekkimuseo, Biologinen museo, Kuralan Kylämäki, Luostarinmäen käsityöläismuseo sekä Vanhan suurtorin galleriat. Turun linnan kävijämäärä putosi parilla tuhannella, mutta pienestä notkahduksesta huolimatta linna veti yli 143 000 vierailijaa.

Turun taidemuseon hyvä virta jatkui, ja kävijämäärä oli 10 000 edellisvuotta suurempi, 64 000. Aboa Vetus & Ars Nova teki jälleen uuden ennätyksen: lähes 56 000 kävijää.

Vilkas Tall Ships Races -viikonloppu heinäkuussa toi matkailijoita varsinkin Forum Marinumiin, jonka koko vuoden asiakasmäärä oli 195 000.

Tilastoja kartuttaa suosittu museokortti, joka toi Forum Marinumiin yli 8 000, Aboa Vetus & Ars Nova -museoon yli 11 000, Turun taidemuseoon yli 19 000 ja Wäinö Aaltosen museoon 20 000 käyntiä.

Turun kaupunginteatterin yleisömäärä supistui edellisvuodesta hieman, mutta katsojasaldoa, yli 112 000, voi pitää hyvänä. Muuton vuoksi kaupunginteatterin esityskausi oli tavanomaista lyhyempi. Logomossa katsomoa täytti Tom of Finland -musikaali. Remontoidun teatteritalon vetonauloja syksyllä olivat Viimeinen laiva -musikaali ja käytännössä loppuunmyyty Seitsemän veljestä. Merkittävän lisän kaupunginteatterin kassaan toi kesänäytelmä Naantalin Emma-teatterissa.

Turun filharmoninen orkesteri ylitti jälleen viime vuosien kuulijaennätykset. Yleisöä kertyi 1 500 ennätyksellistä edellisvuotta enemmän, lähes 74 000. Sinfoniasarjan täyttöaste oli yli 90 prosenttia.

Turun kirjastossa jatkui tasaisen vakaa tahti. Käyntejä kertyi kaksi ja lainauksia kolme miljoonaa.

Turussa yleisön kiinnostus kulttuuriin näyttää tilastojen perusteella olevan laajaa. Aktiivinen kulttuurin kulutus on taidelaitoksille taloudellisesti merkittävää, mutta se tekee myös päättäjille näkyväksi kulttuurin tärkeyden sekä asukkaille että matkailun kannalta.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lisää ennätyksiä
Ennätys taisi olla myös teatterirakennuksen kustannusten ylitysprosentti ja se, että kävijöistä huolimatta nämä pyörivät turkulaisen veronmaksajan rahoin, ja osin valtion verorahoin ja lainalla, sillä valtio ja kunta velkaantuvat koko ajan)
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pääkirjoitukset