Uutta tietoa tietöistä päättäville

Perjantaina julkaistu Elinkeinoelämän kuljetukset tieverkolla -tutkimus kertoo uutena tietona, kuinka paljon arvoa eli euroja teitä pitkin kuljetetaan. Tähän asti teiden käyttöä on totuttu mittaamaan ajoneuvomäärien ja tonnien kautta.

Tutkimuksen teettäjinä ovat muun muassa keskeiset vientialojen teollisuusliitot, Keskuskauppakamari, Elinkeinoelämän keskusliitto, viljelijöiden etujärjestö MTK sekä Liikennevirasto.

Mitään varsinaista uutta tutkimuksen sanomasta ei juuri löydä. Vuosikymmenet meillä on hoettu, että liikenteestä ja autoilusta kerätään paljon enemmän rahaa kuin tienpitoon käytetään. Tiedetty on sekin, että maantiekuljetukset mahdollistavat Suomelle miljardien vientitulot maan eri osista.

Kauppakamarit korostivat tiedotteessaan, että tieverkon yli miljardin euron korjausvelkaa on maksettava ainakin kriittisillä väylillä. EK:n tiedotteessa ymmärrettiin mainita, ettei tutkimuksessa uusi arvokriteeri saa syrjäyttää paino- tai ajoneuvomäärätarkastelua. EK:sta huomautettiin myös, että vastedeskin tarvitaan ohituskaistoja, sujuvia liittymiä sekä hyvää pääsyä satamiin ja terminaaleihin.

MTK vaati odotetusti, että tieverkkoa tarkastellaan kokonaisuutena. Nyt tutkimuksessa olivat mukana vain valtatiet ja kantatiet. Järjestö oli toki oikeassa todetessaan, että metsätalous tarvitsee myös metsäteitä.

Niiden kunto on heikentynyt, koska metsänomistajat eivät ole halunneet käyttää omaa rahaa teiden peruskorjaukseen. Kenties kasvava puun kysyntä muuttaa asenteita. Metsäteiden kunnostuksen kustannuksiin saa verovaroista Etelä-Suomessa 35 prosenttia.

Tutkimukseen tutustunut Turun kauppakamari totesi, että maakunnassa on huonokuntoisia päällysteteitä noin tuhat kilometriä eli 14 prosenttia teistä. Varsinais-Suomessa on myös viidennes koko maan huonokuntoisista silloista.

Kauppakamari tietää, että Turun kehätie on merkittävä väylä monin tavoin. Se onkin maakunnan tiehankkeiden kärkeä. Tien tärkeimpiin parannuskohteisiin kuuluu valtatie 8:n liittymä Raision keskustassa. Näillä näkymin hanke voi toteutua parin vuoden kuluttua.

Turun seudun kannalta on myönteistä, että valtatie 8:n uudistamisessa päästiin pitkälle ennen kuin taloudellinen toimeliaisuus alueella vauhdittui. Satamaliikenteen sujuvuuden kannalta myös Suikkilantien nelikaistaisuus saatiin valmiiksi otolliseen aikaan.

Turun kauppakamarin vt. toimitusjohtaja Kaisa Leiwo huomautti tiedotteessa aiheellisesti, että tulevien tienparannusten on sujuttava juoheasti, jotta liikenteen sujuvuus ei kärsi. Viime keväänä uutisoitiin liikenteen ongelmista valtatie 9:n remontissa.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tietöiden opastus
Maamme ikuinen ongelma tie- ja muussa rakentamisessa on projektinhallinta. Venyy ja paukkuu, on lievä ilmaisu toimintatavoille. Kuten myös hyvin tiedetään, laatu on mitä on – varsinkin julkisissa hankkeissa.

Toimittajan vastuu hämärtyy julkisten hankkeiden toteuttamisessa. Hankintojen osaamistaso on niin heikolla tasolla, ettei ymmärretä hankkeiden kokonaishintaa ja urakoitsijat vedättävät lisätöillä katteet kotiin.

Yksityisellä puolella on olemassa takuu, miksei julkisella?

Oppia kannattaisi hakea esimerkiksi Saksan tiehankkeiden toteuttamistavoista ja jos oikeasti halutaan tehokkuutta lisätä, kannattaa suunnata Aasiaan. Etelä Koreasta voisi aloittaa ja jos vielä halutaan tehokkaampaa projektinhallintaa, on oikea maa Japani.

Tietöiden opastus on myös hengenvaarallisella tasolla maassamme. Mallimaana tietöiden opastuksessa pidän Saksaa.

Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pääkirjoitukset