Tiistai 19.9.2017Reija

Kohti entistä syvempää EU:ta

Kun komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker vuosi sitten puhui Euroopan parlamentille EU:n tilasta, viesti oli varovainen ellei peräti pessimistinen.

Pessimismiin oli syynsä: Britannian EU-eron käynnistäneestä kansanäänestyksestä oli vajaat kolme kuukautta. Junckerilla oli aihetta pelätä, että brexit-esimerkki saattaisi edetä muihin EU:ta ylenkatsoviin jäsenmaihin.

Lisäksi edessä oli vaalirupeama, jossa EU-vastaisten populistien vyörytys näytti vähintään mahdolliselta vaihtoehdolta.

Junckerin keskiviikkoinen puhe oli sävyltään aivan toista maata. Itävallan, Hollannin ja Ranskan vaalit päätyivät unionia tukevien voimien voittoon. Oikeistopopulisteille jäänee luu kaluttavaksi runsaan viikon kuluttua pidettävissä Saksan liittopäivävaaleissa.

Brexit-esimerkin voima ei ole kantanut mantereelle saakka. Ero vaikuttaa huonosti harkitulta sekä poliittisesti ja taloudellisesti kalliilta ratkaisulta.

Junckerin optimismi näkyy esityksinä integraation syventämisestä. Hän patisti kaikkia EU-maita Tanskaa ja Britanniaa lukuun ottamatta liittymään yhteisvaluutta euroon. Tanska ja Britannia neuvottelivat aikanaan pysyvän poikkeuksen eurojäsenyyteen. Juncker laajentaisi myös vapaan liikkuvuuden Schengen-aluetta.

EU:lle on toivottu Henry Kissingerin ajoista lähtien näkyvämpiä kasvoja ja "puhelinnumeroa". Juncker tarjoaa ratkaisuksi komission puheenjohtajan ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävien yhdistämistä.

Toivelistalla on myös euroalueen yhteinen talousministeri ja Euroopan vakausmekanismina tunnetun kriisirahaston muuttaminen IMF:n kaltaiseksi valuuttarahastoksi. Määräenemmistöpäätöksiä tarvitaan Junckerin mukaan lisää, jotta jarrumaat eivät voisi hidastaa integraatiota. Laajentumismahdollisuuksia tarjotaan Länsi-Balkanille, Turkin suuntaan ei niinkään.

Juncker toivoo komissiolle lisävaltuuksia työehtojen ja epäilyttäviltä vaikuttavien ulkomaisten investointien seurantaan. Osa jäsenmaista on ollut huolissaan esimerkiksi Kiinan investoinneista strategisesti tärkeille toimialoille.

EU:n tulevaa suuntaa luodataan Saksan vaalien jälkeen. Euroalueen tiivistäminen on etenkin Ranskan presidentin Emmanuel Macronin tavoitteena. Liittokansleri Angela Merkelin ajatukset kulkevat pääosin samaan suuntaan.

Kun Puolan, Unkarin, Tshekin ja Slovakian kaltaiset jäsenmaat ovat integraation syventämistä ja monia nykyisiäkin velvoitteita vastaan, unioni on entistä vakaammin kulkemassa kohti kahden nopeuden Eurooppaa. Siinä jaossa Suomen pitäisi olla helppo valita puolensa.

Kannattaa olla pöydissä, joissa Suomea koskevia päätöksiä tehdään. Kokeneen diplomaatin sanoin: jos et ole pöydässä, olet ruokalistalla.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Korttitalo huojuu
Junkkeri tuo Eurostoliiton suurruhtinas, veronkiertäjä, juoppo ja lääppijä, kertoo tuhannen ja yhden yön satujaan työntämästään unionista, vain ja ainoastaan yhdestä syystä; Palkkapäivänä on kevyt tepastella pankkiin, kun vain muistaa väistää leipäjonot. Eurostoliitto on virkamiesten ja poliitikkojen taivas ja loppusijoituspaikka. Tuhannet poliitikot, näiden avustaja-armeija ja virkaloiset rakentavat itse itselleen suurempaa ja mahtavampaa laitosta, jonka kuluja ei kukaan enää pysty kontrolloimaan. Koko EU on rakennettu virkamiehiä ja poliittisia broilereita varten. Puheet demokratiasta, yhteisvastuusta ja kansan parhaasta ovat populismia tyhmälle verokarjalle, jonka pahimpia muotoja on Suomi tuo Pohjolan Hölmölä, ikuinen alistuva alusmaa. Eurostoliiton loppunäytös tulee olemaan Neuvostoliittoa surkeampi.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.