Tiistai 19.9.2017Reija

Askel kohti pehmeää brexitiä

Britannian EU-eroon päätyneestä kansanäänestyksestä on kulunut hyvän matkaa toista vuotta. Ilmoitus EU-erosta tehtiin kohta viisi kuukautta sitten. Eroneuvottelujen kahden vuoden määräaika hupenee ilman, että Britannian hallitus on päässyt sisäiseen sopuun eroneuvottelujen tavoitteista.

Pääministeri Theresa Mayn kannalta onnettomasti sujuneiden parlamenttivaalien ja niitä seuranneiden sopeutumis- ja lomaviikkojen jälkeen hallitus julkisti tiistaina työpaperin, jossa luonnostellaan väliaikaista tulliliittoa 2019 keväälle ajoitetun EU-eron jälkeen.

Britannia haluaa pysyä tulliliitossa ainakin kolme vuotta EU-eron jälkeen, jotta vahingot kansainväliselle kaupalle voitaisiin minimoida. Määräaika joustaisi toimialoittain. Eroneuvottelujen aikana Britannia haluaisi neuvotella uusista kauppasopimuksista kolmansien maiden tai maaryhmien kanssa.

Työpaperi on saanut EU:ssa ristiriitaisen vastaanoton. Sitä pidetään askeleena kohti pehmeää brexitiä, mikä on vastoin Mayn virallista linjaa. Toisaalta EU:ssa muistutetaan, että Britannia yrittää edelleen väistää velvoitteet mutta pitää sisämarkkinaedut.

Keskiviikkona brittihallitus linjasi Pohjois-Irlannin ja Irlannin rajaan liittyvää ongelmakokonaisuutta. Tuleva EU-ulkoraja halutaan pitää näkymättömissä. Tavoitteena on, että ihmiset ja tavarat voisivat liikkua rajan yli lähes entiseen tapaan. Rajapuomeja tai valvontatorneja ei alueelle haluta.

Brittien näkemys on ymmärrettävä. Tiukka raja muistuttaisi Pohjois-Irlannin rauhansopimusta edeltävistä väkivaltaisuuksista, joita sen pelätään lietsovan uudelleen. Tullimuodollisuuksia ei haluta Irlannin satamiinkaan, ei etenkään pienimuotoisemmalle kaupankäynnille.

Koko Irlanti-kysymys on asia, jota olisi pitänyt avata paljon paremmin kansanäänestyksen alla. Nyt neuvottelijat joutuvat käyttämään luovuutta, jotta jonkinlainen ratkaisu löytyy. Neuvotteluissa Britannia on heikompi osapuoli.

Kun Britannian brexit-ministeri David Davis ja EU:ta edustava Michel Barnier 28. elokuuta palaavat neuvottelupöytään, on helppoa mutta jälkiviisasta todeta, että EU-eroleirin olisi pitänyt ajatella monta muutakin asiakokonaisuutta uudestaan. Hallituksen pakka on edelleen pahasti sekaisin. Pääministeri Mayn asema horjuu, ja elinkeinoelämä varoittelee eron seurauksista.

Yksi uudelleen ajattelijoista on Davisin entinen pääavustaja James Chapman, joka ajoi kiivaasti EU-eroa ensin Daily Mailin politiikan toimituksen päällikkönä ja sittemmin poliitikkona.

Chapman aikoo perustaa demokraattipuolueen ajamaan brexitin perumista. Hänen mukaansa elinkeinoelämän kaikki sektorit kärsivät erosta vuosikymmenten ajan.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.