Sunnuntai 19.11.2017Elisabet, Liisa, Eliisa, Elisa, Liisi, Elise

Pilvet sakenevat Trumpin yllä

Torstaina Pariisiin kaksipäiväiselle vierailulle saapunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toivoi varmasti saavansa hengähdystauon alkuviikolla kiihtyneestä Venäjä-kohusta. Käynnissä on tutkimuksia, joiden tarkoituksena on selvittää, tekikö Trump ja hänen lähipiirinsä yhteistyötä Venäjän kanssa viime vuoden presidentinvaalikampanjan aikana. Epäilyt saivat pontta vuosi sitten, kun Trump lehdistötilaisuudessa Floridassa kehotti Venäjää hakkeroimaan vastaehdokkaansa Hillary Clintonin sähköposteja. Ei auttanut, että Trump myöhemmin selitti vitsailleensa.

Yksi jupakan monista sivujuonista sattui toukokuun alussa. Trump erotti keskusrikospoliisi FBI:n johtajan James Comeyn, joka kertoi myöhemmin, että Trump yritti lopettaa turvallisuusneuvonantajaansa kohdistuneen tutkinnan. Tätä tapausta tutkii nyt oikeusministeriön asettama toimikunta, jota vetää FBI:n taannoinen johtaja Robert Mueller. Toimikunnan päällimmäinen tehtävä on selvittää, yrittikö Venäjä vaikuttaa Yhdysvaltain vaaleihin.

Trumpin lähipiirin Venäjä-yhteyksistä saatiin toistaiseksi vakavin näyttö tiistaina, kun presidentin esikoinen Donald Trump Jr. joutui julkaisemaan sähköpostejaan, jotka vahvistavat hänen olleen yhteydessä venäläiseen asianajajaan. Hänelle luvattiin Venäjän viranomaisilta Clintonin kannalta vahingollista tietoa. Presidentti vakuutti, ettei tiennyt yhteydenpidosta.

Tutkimuksissa selvitetään myös, opastiko Trumpin väki venäläisiä kohdistamaan Clintonista sepittämänsä valeuutiset vaalituloksen kannalta tärkeisiin osavaltioihin ja äänestäjiin. Tutkimuksen kohteena on kampanjan digitaalisia operaatioita johtanut Trumpin vävy ja nykyinen neuvonantaja Jared Kushner. Tiedetään, että Kushner tapasi joulukuussa Venäjän Washingtonin suurlähettilään, mutta tästä tapaamisesta ei pidä vetää suoraa johtopäätöstä vaalikampanjan aikaisiin epäilyihin.

Tutkimukset jatkunevat vielä vuosia. Vaikka ne eivät johtaisi mihinkään juridisiin toimiin, Trumpin asema heikkenee vääjäämättä. Kaapelitelevisioyhtiö CNN kertoi torstaina, että republikaanilähteen mukaan Valkoinen talo on halvaantunut. Toinen lähde sanoi, että jälleen yksi viikko on hukattu lainsäädännön suhteen.

Trumpin kannattajille presidenttiä mustaavat tiedot ovat edelleenkin valeuutisia ja Venäjä-kohun tutkinta noitavainoa. Presidentin puolueessa on kuitenkin hiljaista. Republikaanit eivät rohkene puolustaa Trumpia, koska ensi vuonna on edustajainhuoneen vaali.

Varovaisia ovat demokraatitkin. Edustajainhuoneen yksittäinen demokraattijäsen on pannut alulle prosessin, jonka tarkoitus on panna Trump viralta. Valtaosa demokraateista pitää prosessin käynnistämistä huonona ajatuksena.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Uutinen Esson baarista
Uutiset ovat arvottomia ilman kunnollisia lähdeviitteitä. Yksi ja toinen tuntematon sanoi ja teki jotain tai oli huhujen mukaan sitä tai tätä mieltä, mutta näiden vastavoimienkin taustat, rahoittajat ja kytkökset ovat hämärän peitossa. Loka lentää ja sitä saa ostettua rahalla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
oma etu first
Mielistely sai myös natsit valtaan.