Tiistai 26.7.2016Martta

Rauhanvälitys: Tehokas ase rauhan puolesta

Päättynyt vuosi on ollut monin tavoin menestyksekäs diplomatialle mutta myös muistuttanut sen epäonnistumisista.

Niin sanottu EU3+3-ryhmä ja Iran pääsivät sopuun ydinasekysymyksestä. Kolumbian rauhanprosessi näyttää lupaavalta vuosikymmenten konfliktin jälkeen. Samaan aikaan sota Syyriassa on tappanut satoja tuhansia ja ajanut miljoonat ihmiset kodeistaan.

YK on esittänyt avunpyynnön 90 miljoonalle hätää kärsivälle 37 maassa, joista useimmat ovat konfliktimaita.

Edellä mainitun valossa on selvää, että konflikteja on mahdollista estää, mutta suurimmassa osassa tapauksia epäonnistumme.

Kansainvälinen yhteisö on käyttänyt lukemattomia tunteja konfliktien selvittelyyn, mutta ennaltaehkäisy on jäänyt vähemmälle huomiolle. Seuraukset ovat tuhoisat. Siksi meidän on sitouduttava rauhanvälitykseen.

Sekä YK:n turvallisuusneuvosto että yleiskokous ovat sitoutuneet YK:n rauhanvälityskyvyn vahvistamiseen, mutta jostakin syystä tämä ei ole johtanut käytännön toimiin.

YK uudistaa parhaillaan rauhan ja turvallisuuden agendaansa, ja sen on nyt osoitettava johtajuutta ja näytettävä selvällä esimerkillään, että rauhanvälitys, konfliktinesto ja rauhanrakennus ovat todellisia prioriteetteja.

YK:n rauhanvälityksen ystäväryhmä, jossa Suomi on toisena puheenjohtajana, ja Ruotsin johtama rauhanrakennuskomissio ovat hyviä foorumeja rauhanvälitykselle annetun huomion ja voimavarojen kasvattamiseen.

Yhä useammat YK:n jäsenmaat pitävät rauhanvälitystä tehokkaana tapana estää konflikteja. Rauhanvälitys on myös jälkihoitoa huomattavasti halvempaa, se suojaa kehitysyhteistyön tuloksia sekä mikä tärkeintä, pelastaa ihmishenkiä.

Jotta rauhansopimukset saadaan kestämään, tulee naisten panosta niissä kasvattaa. Suomi ja Ruotsi rahoittavat aloitteita, joilla koulutetaan naisia osallistumaan rauhanprosesseihin sekä vahvistetaan YK:n rauhanvälitystoimijoiden tasa-arvo-osaamista.

Ruotsi tukee paikallisia naisrauhantekijöitä ja rauhanaktivisteja Irakissa, jossa naiset ovat kärsineet valtavasti viime aikojen väkivallasta. Suomi tukee paikallista rauhantyötä, mukaan lukien naisjärjestöjä, Syyriassa. Pohjoismaat ovat yhdessä perustaneet pohjoismaisten naisrauhanvälittäjien verkoston yhtenä vastauksena tarpeeseen lisätä naisten osallistumista rauhantyöhön.

Osallistaminen edellyttää myös muita toimia. Kansalaisyhteiskunta ja paikallisyhteisöt on otettava mukaan rauhantyöhön. Rauhanvälityksessä on huomioitava myös uskontoon liittyvät kysymykset. Dialogit eri kulttuurien ja uskontojen välillä ovat osa prosessia.

Maailmanlaajuisen uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkoston työ on tervetullut tuki YK:lle sen rauhantyössä.

Viime vuonna Suomen ja Ruotsin aloitteesta perustettu Euroopan rauhaninstituutti toteuttaa EU:n globaalia rauhanagendaa rauhanvälityksen ja dialogin kautta. Vastaavat aloitteet ovat tervetulleita yhteisten rauhanvälitysponnistelujemme vahvistamiseksi. Kaikkien apu on tarpeen maailman turvallisuuden edistämiseksi.

Vuosi 2015 tullaan muistamaan konflikteistaan. Siitä on otettava opiksi: rauhanvälityksestä ja konfliktinestosta on tehtävä todellinen prioriteetti.

Timo Soini

Suomen ulkoministeri (ps)

Margot Wallström

Ruotsin ulkoministeri (sd)

Kirjoituksen välitti STT.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Waad?
Soini perää rauhanvälitystä. Ihan jeba unelma. Kuis ne henkilöt, jotka käyvät
kylvämässä kuoloa ja tuhoa isisksen riveissä ja palaavat sitte tänne lepäämään..
Miten ne sopii rauhan välityksen agendaan? Onko liian kinkkinen kysymys
vastattavaksi? Jos kumminkin koittasit.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Höpö höpö
Paras tae rauhalle on varustaa armeija niin hyvin, että kukaan ei harkitse hyökkäystä. Nämä iän ikuiset viherkommarihöyryíset rauhan-aatteet ovat varmin tae konfliktien syntymiselle.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Palstamillejä ainakin piisaa
Kaikkien näiden mahtijärjestöjen tehottomuus ei ulotu kuitenkaan tiedottamiseen asti.
Erilaiset julkilausumat, paheksuvat kannanotot ja ties mitkä kommunikeat ovat
jatkuvasti esillä. Nyt ja aina oleva eriseuraisuus vaan estää sitten sen tärkeimmän,
eli varsinaisen toiminnan.Kun vähän tietää niistä varsin raadollisista syistä joita
selkkausten takana on, nämä lausunnot ovat lähinnä hupaisia.
Ketä esim vakuuttaa tämä ulkoministerien tyylipuhdas jargon?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sotaako?
Kun katson artikkelin kuvituskuvaa tai vaikka telkkarissa esitettyjä pätkiä, joissa sotilaat ampuvat silmät kiinni sinne jonnekin, en voi näitä "sotilaita" vakavasti ottaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asiaa
Hyvä, että tehdään vakavasti otettavia esityksiä!