Lukijalta: Tasapainoilua luonnon kanssa

Turun Ruissalossa metsästettiin viime syksynä kauriita ja peuroja. Tänä vuonna metsästystä jatketaan.

Pieni osa ihmisistä ei hyväksy metsästystä, eli heidän mielestään luonnon pitäisi itse suorittaa rajoittaminen.

Tuhot ovat Ruissalossa sitä luokkaa, että metsästys on ainoa vaihtoehto. Toivottavasti metsästäjät suoriutuvat urakastaan, sillä peuroja on maakunnassa paljon. Myös muuta riistaa on metsästettävä.

Naakan suojelu lopetettiin niiden maataloudelle ja rakennuksille aiheuttamien tuhojen takia. Tällaisia ratkaisuja pitäisi pystyä tekemään muidenkin eläinten kohdalla.

Toiveeni oli, että nykyinen ympäristöministeri hoitaisi merimetso- ja valkoposkihanhiasiat järjestykseen. Valitettavasti näyttää siltä, että työt jäävät  hoitamatta.

Raumalla asioidessani pysäköin auton puiston viereiselle parkkipaikalle. Puisto oli valkoposkihanhien valtaama ja likaama.

Intiassa saavat nautaeläimet kuljeksia kaupungeissa vapaina, Suomessa valkoposkihanhet.

Kaupunkilaiset yleensä toivovat, että puistoja olisi enemmän. Viheralueista osan ovat vallanneet valkoposkihanhet. Näihin kannattaisi kokeilla samaa lääkettä kuin Ruissalon peuroihin. Virossa metsästetään valkoposkihanhia, näin pitäisi tehdä myös Suomessa.

Lehdistöllä on vuoden aikana ollut suosikkina metsänomistajat, jotka ovat suojelleet metsänsä ikiajoiksi. Suojelu tarkoitaa sitä, että metsä lahoaa ja kuolee.

Vapaaehtoinen suojelu on toisaalta hyvä ratkaisu. Silloin valtio käyttää vähemmän voimavaroja  talousmetsien ahdistamiseen.Toivoisin joskus saavani lukea metsänomistajista, jotka hoitavat metsiä hyvin ja kasvattavat hiilinieluja.

Yleisönosastokirjoituksessa eräs mökkiläinen valitti, että hänen mökkitiensä varressa oli suoritettu avohakuu eli hänen mielestään metsä oli tuhottu. Huoli on turha,sillä parin vuoden päästä alueella on villivadelmaa, ja sitä voi poimia vapaasti. Muutaman vuoden päästä alueella on uusi komea taimikko.

Puuongelmia on monella 1960- ja 1970-luvuilla rakennetulla kesämökillä. Liian suuriksi kasvaneet puut varjostavat ja lahotessaan voivat kaatua mökin päälle. Puita ei ole raaskittu kaataa, ja pula voi olla myös kaatotyön suorittajista. 

Lastenlasten saapuessa mökille soutuvene ankkuroidaan lähelle rantaa, sillä aurinkoa voi ottaa ainoastaan veneessä, koska mökille ei tule yhtään auringonsädettä tiheän metsän takia.

Mika Munkki

Vehmaa

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luonto hoitaa omansa
Luonto todellakin hoitaa eläinkannat mikäli tarpeen eikä ihmisen pitäisi leikkiä jumalaa menemällä siihen sähläämään. Toisekseen mikä moraalinen oikeus ihmisellä on rajoittaa muiden eläinten kantoja samalla kun itse sikiää kuin kärpäset ja tuhoaa luontoa kaikkialla?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luonto hoitaa omansa
Ihminen luotiin luomakunnan hallitsijaksi, siksi ihmisellä on oikeus ja velvollisuus säädellä eläinten kantoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Harmin paikka
Maailmanlaajuisesti valkoposkihanhia on vähän. Harmi vain että suomi kuukuu niiden muutto reitille. Lähes koko maailman hanhipopulaatio kulkee suomen yli ja kerääntyy valitsemilleen pelloille ja puostoihin. Siitä on haittaa. Sitä ei kiellä kukaan. Tilanne on harmillinen.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Harmin paikka
Tilanne on helppo korjata, aletaan metsästää valkoposkihankia kuten mm Virossa. Silloin ei Hollannissakaan tarvitsisi tappaa haittaa aiheuttavia hanhilaumoja myrkyttämällä kuten nykyisin tapahtuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lukijoilta