Lukijalta: Asemasotaa Samppalinnan maauimalassa

Turun seudun uintiurheilu oli toukokuussa näkyvästi esillä Turun Sanomissa. Kesäkauden ratavuorojen jako Impivarassa kiristi välejä. En tiedä, kuka otti ensimmäisenä yhteyttä kehenkin, mutta onnittelut asianosaisille. Ongelmien ratkominen julkisuuden voimalla on aina fiksu veto.

Ilmeisesti tilanteeseen löydettiin sopu, koska jatkojuttuja ei ole julkaistu. Kuntoilijoiden kannalta näyttää kuitenkin huonolta. Treenivuoroja on jaettu myös Samppalinnan niukkuudesta: normaalia kapeammilta radoilta ja väenpaljoudesta. Välillä kilpauimarit ovat treenanneet omin päin yleisön joukossa.

Luulisi, että Impivaaran kaksi kilpa-allasta ja Raision tarjonta olisivat riittäneet. Jos ulkoaltaalle on pakko päästä, ennen kassan aukeamista ja sen sulkeuduttua varmaan mahtuisi. Jos ei, niin sitten ovat lasit pahasti huurussa.

Ruisrock-viikon perjantaina en tiennyt, itkeäkö, nauraa vai raivota. Kilpauimareille oli varattu oma rata keskeltä ratavalikoimaa. Vedessä oli välillä yksi, välillä ei yhtään uimaria, ja altaan reunalla päivysti kolme valmentajaa. Kun uusia uimareita tuli edustusvarusteissa treeneihin, valmentajat ohjasivat heidät kuntoilijoiden joukkoon.

Lopulta vesipetojen käytössä oli kaksi rataa, joista toinen oli heille merkitty ja toisen valmentajat käytännössä valtasivat. Yleisö seurasi voimattomana sivusta ja puri tungoksessa hammasta. Valvojat istuivat koppinsa edessä ja keskittyivät omiin kuvioihinsa.

Asetelma muistutti sitä, kun seudun kilpahiihtäjät vetävät tavallisen kansan keskellä harjoituksiaan Nunnavuoressa – kaksi rinnakkain ja aivan säälimättä ohitellen. Tosin vertaus ontuu, sillä laduille ei ole pääsymaksua. Ne hoidetaan kokonaan turkulaisten verovaroin.

Varsinais-Suomen uinti tunnetaan keskinäisestä kinastelusta ja – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – hukatuista kansainvälisen menestyksen eväistä.

Samppalinnassa nähdyn perusteella ainakaan resurssien puute ei ole vauhtia hidastamassa. Peukku silti viime viikkojen tapahtumissa ennätyksiään parantaneille ja tsemppiä. Nuorisotyön, uimakoulujen ja kurssien saralla seurat toki tekevät upeaa työtä ja ansaitsevat sekä kosolti ratatilaa että yleisön tuen.

Kaupungin liikuntatoimelta toivoisi jämäkämpää otetta yleisen edun nimissä. Kilpaurheilu on tärkeää, mutta kassan kautta sisään tulevan yleisön pitäisi Samppalinnan kaltaisessa kohteessa olla etusijalla.

Jukka Painilainen

terveysliikkuja

Turku

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Niinpä niin
Mereen uimaan, on tilaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eipä
ihme, että Suomen kv-menestys takkuilee, kun vallalla on noin negatiivisia asenteita. Harjoittelu tekee mestarin ja siihen tarvitaan fasiliteetteja. Kyllä siellä "kuntouimareille" tilaa on, turha kitistä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
niinpä
Pienen vähemmistön annetaan nykypolitiikan mukaan häiritä enemmistön toimintaa

Ryhtiä tekemisen
Jukka entisenä seura-aktiivina tietää tai pitäisi tietää., mistä puhuu:
ei tällä seudulla, Turku ja Raisio, olosuhteet ole olleet eivätkä ole este menestymiselle uintilajissa;
erään lajin, uimahyppyjen osalta kuitenkin sitä osin että lajin ja olympiavalmennettavien harjoitusolosuhteita on kavennettu, esim. muodostelu-uinnin kustannuksella; tältä osin huomautus skarpimmasta otteesta ainakin oli paikallaan.
Kuvaavaa ja ihmetystä herättävää oli kuvaus valmentajista ja valvojista; olisiko ryhtiliike paikallaan, kaikilla tasoilla uintiurheilussa; suorittajissa ja olosuhteiden tekijöissä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lukijoilta
Lukijoilta

Lukijalta: Hätämajoituksessa vielä selvitettävää

Kun päätös sosiaali ja -terveyslautakunnassa laittomasti maassa olevien hätämajoituksesta tehtiin 16.5. ja siitä tiedotettiin, kukaan ei reagoinut asiaan millään tavalla. Asia oli pyynnöstäni 25.4. kokouksessa lähetetty uudelleen valmisteluun yksimielisesti. Tuolloin ei päätösehdotuksessa ollut edes kustannusarviota. Tuntui siltä, että SPR:n kanssa tehtävä puitesopimus oli tuotu kiireellä lautakunnan hyväksyttäväksi. Päätöskokoukseen oli tuotu sentään kustannusarvio ja meille kerrottiin, että tilaksi oli varmistunut asunto Varissuolla.
Lukijoilta

Lukijalta: Trump on toivottu vastaus

Mielipidetutkimuksien mukaan jopa 70 prosenttia niistä, jotka mielsivät itsensä ”muutosta haluaviksi”, äänestivät Trumpia. Hämmästyttävät 81 prosenttia niistä, jotka kuvailivat itsensä ”vihaisiksi”, antoivat äänensä Trumpille. Lähes yhtä suuri osa evankelikaalikristityistä äänesti Trumpia. Noin puolet niistä, jotka väittivät, että ”maa on väärällä tiellä”, kannattivat Trumpia. Monien muutosta haluavien toiminta tulkitaan yleensä edistykselliseksi. Näin ei kuitenkaan ole syytä tehdä Trump-ilmiötä analysoitaessa.