Lukijalta: Soten sisältö suututtaa

Julkisuudessa on viestitetty, että keskustan kannatuksen alamäki vauhdittui siitä, kun sote maakuntauudistuksineen siirtyi ainakin vuodella tuonnemmaksi. Keskustan alenevaan kannatukseen syy löytynee kuitenkin soten valinnanvapaudesta, joka vie terveydenhuoltomme yksityisten markkinavoimien käsiin.

EU:n maataloustuilla kituuttavaa viljelijäväestöäkin askarruttaa, mitä terveyden peruspalvelut uudessa sotessa maksavat, kun palvelujen tuottaminen siirtyy julkiselta voittoa tavoitteleville terveysalan jättiyrityksille?

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) johtama oikeistohallitus ei vieläkään ole pystynyt uskottavasti arvioimaan asiakasmaksun suuruutta, eikä myöskään sitä, mitä sote maakuntineen maksavat veronmaksajille. Hallituksen lupaamat kolmen miljardin säästöt ovat asiantuntijoidenkin mukaan huuhaapuhetta.

Heikentyvän kannatuksensa takia panikoivaa keskustajohtoa ei puheistaan huolimatta kiinnosta sosiaali- ja terveyspalveluita koskeva sisältö. Keskustajohtoa kiinnostaa vain siihen liittyvä maakuntauudistus, jota ei terveydenhuoltomme uudistamisessa edes välttämättä tarvita. Tätä mieltä on muun muassa Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori (kok).

Keskustajohtoisissa pienkunnissakin on jo huomattu, että maakuntauudistus jättäisi monet kunnat ilman maakuntaedustusta, kun maakuntavaaleissa isot kunnat (kaupungit) haalisivat valtuustopaikoista valtaosan.

Koko sote-uudistuksen läpimeno ei eduskunnassa ole varma asia, vaikka julkisuudessa on annettu ymmärtää, että ikään kuin soten toteutuminen nyt vain siirtyi.

Eduskunnassa soten ja siihen liittyvän maakuntauudistuksen vastustajia löytyy myös hallituspuolueista. Heistä ei kukaan ole ainakaan julkisesti ilmoittanut luopuvansa kannastaan.

Pentti Välimaa

Pori

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Yksi argumentti. Sekin perustuslain vastainen.
Maakunnat on perusteltu silmänkääntötempulla muka perustuslain mukaisiksi yhdellä argumentilla, joka on tosiasiallisesti perustuslain vastainen. Sen jälkeen korkeassa asemassa oleva perustelija väittää kaikkia seurauksia poliittisiksi, vaikka seuraukset ovat lähtökohtaisesti perustuslain vastaisesta argumentista.

Silmänkääntötempun argumentti on poliittinen, perustuslain vastainen.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Yksi argumentti. Sekin perustuslain vastainen.
Sipilän yksi teeseistä oli ettei poliittista kytkykauppaa=lehmänkauppaa harrasteta eikä poliittisia nimityksiä!
Onko mennyt näin, jokainen miettiköön tykönään!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Yksi argumentti. Sekin perustuslain vastainen.
Sipilä yritti päästä poliittisista nimityksistä eroon, mutta törmäsi eduskunnan vallitsevaan käytäntöön. Yksin on vaikea taistella sellaista koneistoa vastaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lukijoilta
Lukijoilta

Lukijalta: Hätämajoituksessa vielä selvitettävää

Kun päätös sosiaali ja -terveyslautakunnassa laittomasti maassa olevien hätämajoituksesta tehtiin 16.5. ja siitä tiedotettiin, kukaan ei reagoinut asiaan millään tavalla. Asia oli pyynnöstäni 25.4. kokouksessa lähetetty uudelleen valmisteluun yksimielisesti. Tuolloin ei päätösehdotuksessa ollut edes kustannusarviota. Tuntui siltä, että SPR:n kanssa tehtävä puitesopimus oli tuotu kiireellä lautakunnan hyväksyttäväksi. Päätöskokoukseen oli tuotu sentään kustannusarvio ja meille kerrottiin, että tilaksi oli varmistunut asunto Varissuolla.