Tiistai 19.6.2018Siiri

Lukijalta: Mikä on oikeusvaltion laillista itsepuolustusta?

Mikä on oikeusvaltion laillista itsepuolustusta? Suomalaisessa keskustelussa Katalonian tilanteesta on käynyt selväksi, että ei osata tehdä eroa laillisen itsepuolustuksen ja epädemokraattisen oikeudellisen mielivallan välille. Etsimme helposti vääriä vertailukohtia.

Tämä tuli selvästi esille, kun Katalonian entinen aluejohtaja Carles Puigdemont vieraili 23.3. Helsingin yliopistolla. Esiintyminen oli nimetty luennoksi, mutta todellisuudessa kyse oli pitkähköstä poliittisesta puheesta.

Puigdemont esitti tilaisuuden aikana lukuisia näkemyksiä, joiden totuudellisuus ei kestä tarkempaa tarkastelua.  Hän esitti esimerkiksi, että vangitut katalaanipoliitikot olisivat poliittisia vankeja ja heidät olisi vangittu mielipiteidensä takia. Tämä ei pidä paikkaansa. Kyseiset poliitikot on vangittu tekojensa, ei mielipiteidensä vuoksi.

Vangitut katalaanipoliitikot ovat rikkoneet selvästi ja suorasti Espanjan ja muita säädöksiä. Lisäksi osaa heistä syytetään suurista julkisten varojen väärinkäytöksistä. Esimerkiksi Amnesty International ei käytä vangituista katalaanipoliitikoista termiä ”poliittinen vanki” tai ”mielipidevanki” ja samalla kannalla ovat Euroopan johtavat oikeusoppineet ja yhteiskuntatieteilijät.

Helsingissä moderaattorina toiminut professori Teivo Teivainen sortui myös virheellisiin johtopäätöksiin esittäessään, että samanlaisessa tilanteessa kuvitellusti vangittu venäläinen tai venezuelalainen poliitikko nähtäisiin Euroopassa automaattisesti mielipidevankina.

Teivainen tekee päätelmässään sen kohtalokkaan virheen, että hän ei kykene erottamaan tilannetta demokraattisessa oikeusvaltiossa kuten Espanjassa tilanteesta jossakin epädemokraattisessa valtiossa kuten Venezuelassa.

Espanjassa oikeuslaitos on itsenäinen ja syytteet perustuvat lakiin. Tilanne ei ole millään tasolla verrannollinen puolidiktatuurien tai diktatuurien kanssa.

Puigdemont  taas väitti, ettei Espanjan oikeuslaitos ole riippumaton ja että Espanjaa ei voi laskea eurooppalaisten demokratioiden joukkoon.

Väite ei pidä paikkaansa. Ihmisoikeuksien tilaa ja kansalaisoikeuksien toteutumista mittaavat kansainväliset laitokset sijoittavat Espanjan hyvälle eurooppalaiselle keskitasolle. Näin tekee esimerkiksi Freedom House (2018), joka antaa Espanjalle samat pisteet kansalaisvapauksien toteutumisesta kuin Saksalle ja Virolle.

Euroopan unioni on oikeusvaltion periaatteita kunnioittava arvoyhteisö. Sen instituutiot ovat asettuneet tukemaan Espanjaa suhteessa Katalonian laittomiin itsenäisyyspyrkimyksiin. Tämä tulee näkyviin myös eurooppalaisen pidätysmääräyksen soveltamisessa. 

Puigdemont viittasi puheessaan toistuvasti ihmisoikeussopimuksiin. Hän väitti, että Espanja ei noudata konventioita, koska se ei salli Katalonian päättää yksipuolisesti itsenäistymisestään.

Puigdemont ei halua ymmärtää, että nämä sopimukset ja sopimusperustaiset vaatimukset kansojen itsemääräämisoikeudesta koskevat kansoja tai kansanryhmiä, jotka elävät sorron, vieraan vallan miehityksen tai diktatuurin alaisuudessa eivätkä näin kykene toteuttamaan itsemääräämisoikeuttaan demokraattisesti.

Tilanne ei ole tällainen Espanjassa, jossa Separatistitkin ajoivat asiaansa laillisesti viime vuosiin saakka.

Puigdemont esitti, että meidän suomalaisten tulisi ymmärtää hänen näkemyksiään, koska olemme itse itsenäistyneet Venäjästä.

Tässä hän tekee saman virheen kuin edellä. Hän sekoittaa itsenäistymisen epädemokraattisesta valtiosta, jonka vallan alla vähemmistöt eivät kykene toteuttamaan itsemääräämisoikeuttaan demokraattisin keinoin, itsenäistymiseen demokraattisesta valtiosta, jonka alaisuudessa itsemääräämisoikeutta on jo mahdollista toteuttaa lain suomin mahdollisuuksin.

Puigdemontin ajama linja ei ole saavuttanut enemmistön kannatusta Kataloniassa. Puigdemont kuitenkin arveli, että suurin osa kannattasi hänen ajamaansa politiikkaa, jos kansanäänestys järjestettäisiin.

Hän unohtaa sen, että Kataloniassa järjestettiin vastikään alueparlamentin vaalit, joissa suurimmaksi puolueeksi nousi perustuslaillinen, Katalonian itsenäisyyden torjuva Ciudadanos-puolue. Itsenäisyysmieliset puolueet saivat niukan enemmistön alueparlamenttiin Katalonian erikoisesta vaalijärjestelmästä johtuen. Ääniosuus ei kuitenkaan noussut puoleen annetuista äänistä.

Viimeiset mielipidemittaukset kertovat itsenäisyysajatuksen kannatuksen vajonneen 40 prosenttiin. Puigdemont ei siten voi toimia katalonialaisten enemmistön tulkkina. Jo se vie demokraattisen legitimiteetin separatistien vaatimuksilta.

Jukka Kekkonen

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori, Helsingin yliopisto

Karel Kekkonen

Yhteiskuntatieteen opiskelija, Tampereen yliopisto. Valmistelee tutkimusta Katalonian kriisiin liittyvistä poliittisista puheista Espanjassa

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Katalonian puolesta
Puigdemont puhui juuri niin kuin asiat ovat. Sitä paitsi Amnestyn jutut voi tässäkin asiassa jättää omaan arvoonsa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Francon rautahanska
Kyllä siinä on kyse hätävarjelun liioittelusta, ja oikeusvaltio on kaukana, kun uhataan poliittista vastustajaa 25:n vuoden vankeudella. Näyttää siltä, että Francon rautahanska on jäänyt vallanpitäjien käteen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Olipas juttu
Viimeinen kappale on vitsi, kannatus mitataan vaaleilla eikä gallupeilla.

Pötyä
Kun (kansojen) itsemääräämisoikeus on aika perustavanlaatuinen länsimainen ja kansainvälinen arvo, on vähintäänkin omituista, jos separatisteja kohdellaan automaattisesti rikollisina. Sen kummemmin neuvottelematta tai tutkimatta, miten ja millä perusteilla itsenäisyys voisi toteutua, jos enemmistö niin haluaa. Tai miten itsehallinnollista asemaa voisi kehittää siten, että enemmistö tai edes huomattavan suuri vähemmistö ei halua eroa. Viimeinen, mitä demokratialta odottaisi, on julistaa kaikkinainen separatismi, rauhanomaisinkin, rikolliseksi ja yksinkertaisesti kieltää se. Asiat eivät ole yksinkertaisia, mutta minun on mahdoton ymmärtää Espanjan reagointia demokratian näkökulmasta.

Omituinen on myös EU:n asenne. Joko asia "ei kuulu sille" tai sitten sekin tuomitsee separatistit. Kun kansalaisoikeuksia poljetaan jossain sen jäsenmaassa, ei se voi vain kääntää selkäänsä. Tai ei pitäisi voida. Tällä en tarkoita, että EU:n pitäisi ilman muuta hyväksyä Katalonian itsenäisyys tai edes antaa sille selvän tukensa, mutta vielä huonompi vaihtoehto on nykyinen "nujertakaa ne, me katsomme pois päin". Katalonia on minulle taas yksi esimerkki EU:n arvopohjan hataruudesta.

Lukijoilta