Sunnuntai 24.6.2018Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jukka, Janne, Jussi, Jani, Juhana

Lukijalta: Miksi Suomessa on paljon peliautomaatteja?

Liiketoiminnassa tuotteen saatavuus pidetään hyvänä siellä, missä kysyntä on suurta. Sen sijaan on vaikeampi hyväksyä Veikkauksen esittämää (TS 17.2.) näkökulmaa kansalaisten tasavertaisesta mahdollisuudesta pelata automaateilla.

Rahapelimaailmaa tuntemattomalle oli aikoinaan yllätys, että Suomi on poikkeus automaattien sijoittelussa. Norjassa tilanne on ilmeisesti ollut samantapainen, mutta siellä koneet kiellettiin esimerkiksi kauppojen auloista muutama vuosi sitten.

Oma täkäläinen erikoisuus on myös se, että sitä positiivista luottorekisteriä ei millään saada aikaan. Pelihuuma ja pikavipit ovat tuhoisa ja kohtuuton yhdistelmä.

On arvioitu, että suurin osa Veikkauksen tuotoista tulee peliongelmaisilta. No, eipä niistä parin euron satunnaisista kaupan vaihtokolikoista paljon voikaan kertyä. Vastuullisuudesta puhuminen tuntuu tekopyhyydeltä.

Olen saanut luettavakseni sosiaali- ja terveysministeriön kesäkuisen raportin pelihaittojen ehkäisystä. Toinen raportin ulkomaisesta kommentoijasta toi esille muun muassa sen, että pelipaikkojen läheisyydessä ei tulisi olla raha-automaatteja.

Hänhän ei täkäläistä tilannetta tuntenut, jossa pelikoneeseen käy pankkikortti. Eikä sitä, että täällä koneita on muuallakin kuin pelisaleissa.

Veikkaus vaatii rekisteröitymistä – muutaman vuoden kuluttua. Sitä ennen ehtii moni pelikoukkuun jäänyt ja hänen lähipiirinsä kärsiä paljon. Ei vain taloudellisesti – pelaaminen muuttaa ihmisen. Ja nyt pelaamisesta eroon pyrkiväkään ei pääse edes ruokakauppaan kulkematta houkutuksen ohi.

Pidän suurena ongelmana sitä, että peliongelmaisten ja pelikoukkuun jääneiden maailmasta ei tiedetä. On helppo sitten vedota ihmisen omaan vastuullisuuteen.

Ja toisaalta on kyse riippuvuudesta, joka ei näy päälle päin ja johon nuorilla liittyy usein esimerkiksi elämän punaisen langan hakemista.

Pelaajan läheinen

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Veikkaus on kusetusta
Hei, vastauksena kysymykseesi miksi: Veikkaus tarvitsee ongelmapelaajien rahat. Jos pulju saisi tulot vain harvakseltaan lottoavilta ja vedonlyöjiltä, valtion kassaan eikä monopolikoneiston palkanmaksuun riittäisi paljon mitään.

Veikkaus peittelee tätä armotonta kusetusta ja vähäosaisten kuppaamista valehtelemalla johtajiensa suulla niin että korvat heiluvat ja esittämällä kaiken maailman tukiaisvideoita joissa kehitysvammaisia laulatetaan tai 5-vuotiaat heittävät keihästä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Täh
Tiesitkö että internetistä löytyy satoja rahapelejä tarjoavia yrityksiä, ei voida ongelmista syyttää kaupan aulassa olevaa pelikonetta
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Peli on jo menetetty
Peliriippuvuuksien "tuhot" ovat jo tapahtuneet. Nyt puhalletaan enää "pipejä". Se että saadaan tilaisuus tehdä edes se, ensin Veikkauksen pitopöytien vieraslistalta tulee poistaa pelejä valvova viranomaistaho. Veikkauksen vihreällä oksalla "istuvilta" poliittisilta päättäjiltä tulee istumisen sijaan vaatia tekemistä. Mitä pikavippeihin tulee, ongelman jatkumot istuvat eduskunnassa.Toiminnan lopettamisen kansalaisaloitteella ainakin selviäisi ketkä kansanedustajista haraa kieltoa vastaan.

P.S. Peliriippuvuudesta puhuttaessa on unohdettu tapahtumat joilla valtio kaappasi yksityisten hallussa olleet pelikoneet itselleen. Kaappauksen perusteluna oli pelastaa riippuvuudesta kärsineet kansalaiset pelikoneita hallussaan pitävien julmien "gangsterien" otteesta. Kansalaisia tiedettiin huokuteltavan pelihelvettiin jopa kymmeneenkin markkaan kohonneilla jackpoteilla, unohtamatta tavarapalkintoina jaettuja hulppeita voittoja, Niistä peliin koukuttavin oli kuppilan pelikoneen palkintona jakama ruoka-annos, paistetut perunat makkaralla. Panoksetkin oli uhkapelin kynnyksen ylittäneitä kaksikymmenpennisiä. Kysyn. Pelastiko valtio pelikoneiden haltuunotollaan kansalaiset pelihelvetistä, vai oliko valtio se joka loi kyseisen helvetin.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Panokset suurenee
Peliriippuvuutta potevana ihmettelen.yhteiskunnan toimia asian korjaamiseksi.esim käypähoito suosituksia ei ole.Veikkaus siirtää tunnistautumis systeemejä tuota tuonnemaksi ja samalla kehittää koneita jotka ottavat vastaan suurempia seteleitä ja palauttavat vain kolikoita vaikka voitto olisi miten iso. Kaupat,huoltoasemat,kioskit,eivät ota kolikoita vastaan mutta se kone ottaa. Harva vähänkin peleihin taipuvainen lähtee koneen edestä 80€ kolikoita taskussaan.Aivan tarkoituksellista rahankeruuta
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lukijoilta
Lukijoilta

Lukijalta: Juhannusruno

Saaren törmään uinut ajopuu. Vasten kaislaa aalto heiluttaa. Illan tullen laine rauhoittuu. Jälki kirveen muokannut on pintaa. Näkyy silti hahmo naisen kauniin. Kasvot, kaula, kädet vasten rintaa. Kerran miesi patsaan kalliolle kantaa. Kuivattuna hahmoon venetervaa. Kivin ympäröi ja rauhan antaa. Paikkaan tuskin kovin moni halaa. Reitti karikkoinen veneen tulla. Yksi vain sen luokse aina palaa. Kulkija kun eksyy luodon rantaan. Ympärillä tuoksuu tuore terva. Jalanjäljet painuneet on santaan. Urpo Lehtimäki Naantali