Lukijan kolumni: Liikenneratkaisuilla on arvopohja

LUKIJAN KOLUMNI

Leo Lindstedt

Pitkään on kiistelty Hirvensalon ja kantakaupungin liikenneongelmien ratkaisuista. Niin ongelmien syntymiseen kuin niitten ratkaisemiseen tarvitaan arvokeskustelua.

Yhä hurjemmaksi kasvavan moottoriajoneuvoliikenteen pahimpia seurauksia ovat ihmisten terveyshaitat. Jatkuva melu keskellä tiivistä asutusta stressaa asukkaita. Pöly ja päästötkin aiheuttavat ties minkälaisia hitaasti eteneviä vaivoja.

Myös ympäristö saa osuutensa saasteista. Kiireiset ja joskus lähes kilpaa ajavat yksityisautoilijat aiheuttavat onnettomuuksia ja vaaratilanteita muille, eivätkä kiilaamiset ja ohitukset ole hyväksi kuljettajan omallekaan mielenterveydelle. Ihmisen luonne kun muuttuu sen mukaan, mitä hän tekee ja miten toimii eri tilanteissa.

Usein vallitsevaa tilannetta on pyritty ratkomaan jakamalla saarilta tulevaa liikennettä eri suuntiin. Kakskerrantietä ja Vähäheikkiläntietä on esitetty levennettäväksi ja jopa Stålarminkatua. On esitetty uppotunnelin rakentamista Hirvensalosta lähelle Linnaa ja satamaa ja Sorttamäen – Uittamon silta on nyt myötätuulessa.

Mikä näille kaikille on yhteistä? Ne hyväksyvät nykyisen yksityisautoilumäärän ja jopa sen kasvun. Lisääntyvät ongelmat vain  jaetaan eri tavalla kuin nyt.

Annetaan ikään kuin lupa ajaa niin tarpeellisia kuin muitakin matkoja sekä itselle sopivampia ja nopeampia reittejä, joskus ehkä kuin ajamista ajamisen nautinnon vuoksi.

Tätä voisi nimittää teknologisen imperatiivin – teknologinen kehitys on  luonnonlakien mukainen pakko – itsekkääksi muodoksi, mitä lisäksi uusien polttoaineitten päästöillä puolustetaan.

Entäpä jos hakisimmekin ratkaisua sieltä, missä yllä kerrotut niin ihmisille kuin ympäristölle haitalliset seuraukset minimoitaisiin? Esimerkiksi miten saataisiin työ- ja opiskelupaikkoja lähelle ja sinne missä asukasluku kasvaa, myös etelän saarille?

Ajankohtaisinta olisi luoda ratkaisuja, missä ihmisiä ohjataan ja motivoidaan käyttämään julkista joukkoliikennettä ja jättämään oman autonsa kotiin aina kun se on mahdollista. Myös pyöräteitten talvikunnossapitoa laajennettaisiin Martin ja etelän saarten alueelle.

Talousnobelisti Richard Thaler puhuu nudgesta. Se voidaan kääntää tuuppaamiseksi. Luodaan järjestelmiä, jotka motivoivat ihmisiä luopumaan itsekkäistä elämäntavoista, esimerkiksi turhasta yksityisautoilusta ja useasta autosta per talous, ja ottamaan huomioon kokonaisuuksia ja yhteisöjä.

Yksinkertaisimmillaan tämä voisi tarkoittaa julkisen liikenteen toimivuuden ja vuorojen parantamista sekä lippujen hinnan edullisuutta. Kunnan ja valtionkin pitäisi luopua toimialakohtaista budjeteista ja luottaa siihen, että jos julkinen liikenne tuottaa tappiota, niin sairaus- ja muut haittakulut supistuvat.

Pitemmän päälle ihmisten ja luonnon hyvinvointi on taloudellisesti tuottavaa.

Kirjoittaja uskoo ihmisten tulemiseen järkiinsä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Vauhdin hurmaa
Kakskerrantie voitaisiin leventää nelikaistaiseksi ja muutama alikulkutunneli lisäää, nopeusrajoitus päivisin 80kmh ja iltaisin 120kmh. Sama Stålarminkadullekin, olisi mukava huristella kaupunkiin ja takaisin. Mielestäni ohittelu ja pieni leikkimielinen kisa vaikka valoista vaan virkistää ja tuo iloisen hymyn huulille, valitettavasti sitä ei enää ihan niin paljon tapahdu kuin 80 ja 90-luvulla, mutta aina se kivaa on. Nuorena miehenä 80-luvulla usin otettiin "kisa" Turusta Helsinkiin yöaikaan. Siinä sielu lepäsi kun sai nauttia valoisista kesäöistä ja moottorin murinasta. Joskus nykyäänkin tulee tehtyä muisteluajoja, mutta motari on eri tie kuin vanha ykköstie. Saksassa ihanaa nauttia vauhdin hurmasta, kun mittari pohjassa, siinä sellainen euforisen hyvä olo. Nautitaan siis elämästä ja antaa niiden autoilla, jotka siitä pitävät. Mene sinä Leo bussilla, jos se on sinulle se juttu. Vauhdikasta kevättä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pohdittavaa
En vastustaisi uutta siltaa jos se olisi pyhitetty kevyelle liikenteelle ja raitiovaunuille Nyt vastustan siltaa koska se tuo melun Katariinanlaaksoon ilman että se ratkaisisisi ruuhkia. Raitiovaunua vastustan koska nettomaksajat eivät sitä nykysuunnitelman mukaan käyttämään. Muutenkin kaupunkisuunnittelu missä työpaikat, joukkoliikenne ja lisääntyvä asuminen ovat kaikki eri paikoissa, on täysin väärää.

Lukijoilta