Lukijalta: Työrauhaa Kaarinan lukioon

Kaarinan lukio, varsinkin sen musiikkiteatterilinja on ollut viime aikoina vahvan kuohunnan kohteena. Viimeisin näytös tästä nähtiin keskiviikkona 7.2. kun osa lukion opiskelijoista järjesti ulosmarssin vastalauseena oppilaitoksen rehtoreiden laatimalle esittelytekstille sivistyslautakunnan edellispäiväiseen kokoukseen.

Tämä kuohunta on tavalla tai toisella jatkunut nyt liian pitkään ja on aika saada koko Kaarinan lukioon työrauha.

Sivistyslautakunta käsitteli kokouksessaan 6.2. musiikkiteatterilinjan jatkoa ja päätyi yksimielisesti kannalle, että sitä tulee jatkaa ja että se on oleellinen ja hyvä osa Kaarinan lukion opetusta.

Eikä tämä ole pelkästään lautakunnan kanta. Kokoukseen valmistauduttaessa teimme hyvin laajaa selvitystyötä, jonka aikana kävi selväksi, että musiikkiteatterilinjalle löytyy päättäjien ja kuntalaisten joukosta erittäin vankka tuki.

Lautakunta myös puuttui pykälän esittelytekstin sävyyn, jonka se koki nuoria leimaavaksi. Tätä ovat jo virkamiehet pyytäneetkin rehtorin Wilma-viestissä anteeksi. Samassa kokouksessa lautakunta keskusteli myös laajemmin lukion työhyvinvointitilanteesta, joka heijastuu oppilaisiin, kuten he ulosmarssinsa yhteydessä ovat ilmaisseet.

Tällä viestillä me haluamme sanoa, että opiskelijoiden ja vanhempien huoli lukion tilasta on kuultu ja siihen on sivistyslautakunnassa tartuttu. Myös tästä eteenpäin me seuraamme erityisellä huolella, että asioiden tilaan tulee parannuksia.

Me luottamushenkilöt emme kuitenkaan voi lähteä puuttumaan jokapäiväiseen toimintaan, sen hoitavat viranhaltijat. Avainasemassa ovat nyt lukion rehtorit ja muu henkilökunta, joille me tarjoamme tukea siinä vaikeassa työssä, jonka edessä he ovat, mutta samalla edellytämme myös tuloksia.

Työrauhan on palattava, jotta Kaarinan lukio voi jatkossakin olla se vetovoimainen ja viihtyisä koulu, josta se tunnetaan.

Timo Virkkula

Sivistyslautakunnan pj (sd)

Niko Ylä-Poikelus

Sivistyslautakunnan vpj (kok)

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lautakunnan roolista
Millähän lihaksilla lautakunnan maallikot tukevat ammattilaisten työtä? Kaarinassa on menossa hölmöläisten kokoontumisajot, jossa lautakunnan poliitikot luulevat omaavansa salaista tietoa, jonka avulla virkamiesten virkavastuulla tehdyt päätökset kumotaan. Ymmärrän toki, että maakuntavaalien vuoksi tulee tehdä ”miellyttäviä” päätöksiä. Kun poliitikot ”kuulevat” kansalaisia kysyvät he heiltä, joiden vastauksen tietävät etukäteen.

Kaarinasta on 15min matka Turun keskustaan, jossa tarjotaan maakunnan parasta musiikkiopetusta. Kaarinan lukion tulisi tarjota hyvää perusopetusta, johon resurssoidaan. Lukiossa on aikanaan tehty hyvää työtä ja saatu ylioppilaaksi sekä jatko-opintoihin alle seiskan keskiarvolla olleita oppilaita. Se, että tehdään höpöhöpö linjoja kuten Focus taikka musiikkileikkikoulu ei saada toivottua imagonostetta.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lautakunnan roolista
Totta lukiossa ei ole kaikki kunnossa
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Puhuva poliitikko
Hyvät TS:n lukijat! Lukekaa lautakunnalle tehty esitys ja päätelkää esitettiinkö siellä opiskelijoita halventavaa tekstiä. Sen jälkeen lukekaa päättäjien asiasta antamia lausuntoja ja päätelkää uudelleen ovatko ne linjassa esityksen ja sen kirjallisen ilmaisun kanssa. En löytänyt esityksestä karskeja ilmaisuja heikosta oppilasaineksesta, vain faktoja. Miksi päättäjät toimivat näin?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Puhuva poliitikko
"Aiheuttaa eristäytymistä yleislinjasta jopa niin, että jotkut oppilaat eivät halua kouluumme, koska täällä on kyseinen linja"
Onko sinun mielestäsi reilua syyttää yhden linjan opiskelijoita koulun vähäisistä hakijamääristä? Henkilökohtainen mielipiteesi ei poista sitä faktaa, että koulu on tällä lausunnolla syyttänyt musiikkiteatterilaisia yksinomaan hakijoiden vähäisestä määrästä. Onko tämä mielestäsi koulun puolelta kannustavaa ja motivoivaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lautakunnan roolista
Onhan sieltä, ihan ministeritasoa! Perusopetus olisi varmaan päivän sana, jos joku tajuaisi sen. Lukion perusopetus kai nykyään tarkoittaa yleissivistävää, jatkopintohin valmistavaa toimintaa. Musiikkileikkikoulu ilman selkeätä resurssointia ja sisältöä ei oikein kuullosta siltä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Erikoista
Olen kyllä kuullut, että ihan rauhallista siellä lukiossa on oppitunneilla. Mediassa meuhkataan. Ja lautakunta ilmeisesti haluaa lisätä pökköä pesään. Erikoista touhua! Eikö Kaarinassa ihmisten välinen kommunikaatio suju, kun pitää Turun Sanomien kautta lähettää näitä paimenkirjeitä?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lukijoilta
Lukijoilta

Lukijalta: Kansalaistottelemattomuus on portti anarkiaan

Vihreiden turkulainen varavaltuutettu Janne Salakka kirjoitti (TS 10.8.), että lait voivat olla moraalisesti kestämättömiä, jolloin niiden rikkominen on oikein. Salakka myös väitti, että Aino Pennasen toiminnan vertaamisella Rosa Parksiin, Gandhiin ja apartheidia vastustaneisiin ei ole tarkoitus rinnastaa Pennasta näihin vaan osoittaa esimerkein, miksi kansalaistottelemattomuus ei aina ole yksioikoisesti väärin.