Lukijoilta

Raakamaidon myynnillä erityisvaatimuksia

Lukijoilta | Turun Sanomat 19.8.2012 03:31 |

Miksi raakamaidon myyntiä rajoitetaan?

Kyllä pitää ihmetellä Eviran sinnikkyyttä vaikeuttaa terveellisen raakamaidon saantia. Perusteluna kansalaisille kerrotaan, että maidosta voi saada ruokamyrkytysbakteereja. Niitä voi saada mistä tahansa huonosti käsitellystä, käsittelemättömästä tai pilaantuneesta elintarvikkeesta.

Se, että ihmiset ovat tulleet niin herkiksi tautibakteereille ja allergisiksi lähes kaikelle, johtuu mielestäni käsittelemättömän maidon käytön puutteesta. Raakamaito sisältää kaiken mahdollisen, jonka ihminen tarvitsee immuunipuolustusjärjestelmässään. Kun esimerkiksi Valio tuhoaa käsittelyssään maidosta kaiken elollisen ja hyödyllisen, on aivan turha väittää enää purkissa olevaa litkua maidoksi, vaikka siihen kuinka lisättäisiin bakteerikantoja ja vitamiineja. Siitä puuttuvat silti sadat ihmisen toiminnalle tärkeät bakteerit. Oikein, kaikki bakteerit eivät ole haitallisia.

Entsyymit ja rasva-aineet saavat aikaan muun muassa D-vitamiinin ja kalsiumin imeytymisen. Turha kuitenkaan paneutua tieteelliseen osaan, kun joku Eviran tutkija sen kuitenkin osaa kaunein sanankääntein muuttaa mieleisekseen. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että olen itse nuorena, ja nykyisinkin, raakamaitoa juoneena, samoin kuin vanhempani ja isovanhempani ja niin edelleen, välttynyt allergioilta ja yliherkkyyksiltä, osteoporoosilta ja monelta muulta vaivalta, jotka ovat radikaalisti lisääntyneet käsi kädessä käsiteltyjen maitotuotteiden kulutuksen kanssa. Ja onhan se naurettavaa, että alkoholia, tupakkaa, sokeria ja muita, terveydelle selkeästi haitallisia tuotteita, saa vapaasti myydä ja mainostaa, mutta elämää ylläpitävää ja sen laatua parantavaa eliksiiriä, raakamaitoa, ei!

Tapani Laakkonen

Tavoitteena raakamaidon turvallinen käyttö

Käsittelemättömän maidon eli raakamaidon myynnistä ja turvallisuudesta on käyty vilkasta keskustelua julkisuudessa. Tapani Laakkosen päinvastaisesta näkemyksestä huolimatta elintarvikeviranomaiset katsovat tehtäväkseen lainsäädännön muutoksella laajentaa mahdollisuuksia raakamaidon myynnille, sekä varmistaa samalla maidon turvallisuus kuluttajille.

Evira ohjaa ja johtaa elintarvikevalvontaa Suomessa. Eviran tehtäviin kuuluu myös tiedottaminen elintarvikkeiden vaaroista ja mahdollisista riskeistä. Evira on laatinut asiantuntijaselvityksen raakamaidon terveysriskeistä. Se on luettavissa Eviran kotisivuilta.

Maito on pilaantuva ja hygieenisille riskeille altis elintarvike. Bakteerit kasvavat siinä helposti. Maitoon joutuu usein bakteereita lehmän utareesta, navetan ilmasta, lypsäjän käsistä ja lypsylaitteistosta.

Raakamaidossa voi olla ihmiselle tautia aiheuttavia bakteereita kuten Listeria- ja ehec-bakteereita. Ne ovat erityisen vaarallisia immuunipuolustukseltaan heikentyneille henkilöille, vanhuksille, odottaville äideille ja pienille lapsille. Pastörointi on yksi keino varmistaa maidon hygieeninen turvallisuus.

Lähiruokainnostuksen myötä myös raakamaidon käyttö on lisääntynyt viime aikoina.

Koska raakamaidon käyttöön liittyy erityisiä vaaroja, on kuluttajan suojelemiseksi katsottu tarpeelliseksi asettaa raakamaidon myynnille erityisiä vaatimuksia. Maa- ja metsätalousministeriö uudistaa parhaillaan näitä säädöksiä. Raakamaidon turvallinen käyttö on kaikkien yhteinen tavoite.

Marko Naapuri
ylitarkastaja, Evira

25. marraskuuta
24. marraskuuta
23. marraskuuta
22. marraskuuta
21. marraskuuta
20. marraskuuta

TSTV - Uusimmat