Tuemme kaikin keinoin asiakkaitamme

Asiakkaamme ovat tänä päivänä monimuotoinen joukko, joka haluaa käyttää pankkipalveluja eri tavalla. Yhä harvempi käyttää käteistä arjessaan ja asioi pankkikonttorissa päivittäisissä raha-asioissa. Suuri muutos asiakkaiden käyttäytymisessä näkyy myös pankkien tavassa tarjota palveluita.

On silti erittäin ikävää, että muutos tavassamme tarjota pankkipalveluita on vaikeuttanut ja aiheuttanut harmia asiakkaamme ja hänen lähipiirinsä asiointiin.

Kassapalveluiden päättyminen ei tarkoita ettemmekö välittäisi tästä niitä käyttäneestä pienenevästä asiakasryhmästä. Meille on tärkeää, että jokainen asiakkaamme saa tarvitsemansa pankkipalvelut hänelle sopivalla tavalla.

Olemme jo pidempään käyneet myös kassapalveluasiakkaidemme kanssa läpi vaihtoehtoisia tapoja hoitaa asiointia.

Käteisen rahan osalta monella on mahdollisuus käyttää pankkikorttia. Konttorin ulko-oven vieressä on käteisautomaatti. Tarvittaessa henkilökunta voi auttaa nostoissa. Myös talletukset onnistuvat esimerkiksi talletusottoautomaattien kautta. Käteistä pystyy nostamaan nykyään myös esimerkiksi K-kaupoista ja R-kioskilta.

Mikäli nostot tai talletukset eivät onnistu kortin kanssa, pystymme myös tilaamaan konttorille käteistä sekä lähettämään sitä eteenpäin tilitettäväksi. Näissä on varauduttava kuitenkin muutaman pankkipäivän viiveeseen.

Olemme myös esimerkiksi pyrkineet helpottamaan laskujen maksua suosituilla suoramaksuilla ja e-laskuilla. Myös maksukuorien avulla laskut pystyy hoitamaan kätevästi itselle sopivaan aikaan. Nämä tavat ovat usein myös edullisempia kuin kassa-asiointi.

Olemme opastaneet pankin asiakkaita uusien pankkipalveluiden osalta henkilökohtaisissa tapaamisissa ja yleisissä neuvontatilaisuuksissa, jotka on suunnattu erityisesti ikääntyneille.

Iso osa varttuneemmasta väestöstä on ottanut käyttöön vaihtoehtoisia tapoja, jotka monesti ovat ajasta ja paikasta riippumattomia ja helpottavat arkea. Jos nämäkään tavat eivät tunnu sopivilta, pyrimme löytämään vielä muita joustoja palvelumalliimme.

Meillä on vastuullisena toimijana myös velvollisuus huolehtia, että asiakkaamme ovat kykeneväisiä hoitamaan raha-asioitaan.

Jos henkilön toimintakyvyn aleneminen on esimerkiksi sairauden takia edennyt niin pitkälle, ettei kykyä enää täysin ole, voi esimerkiksi edunvalvonta tulla kysymykseen.

On toki hienoa, että pyritään selviämään asioista itse mahdollisimman pitkälle, mutta edunvalvonta voi myös olla täysin luonnollinen osa vanhenemista.

Monella edunvalvojana voi olla läheinen luotettu henkilö, mutta myös yleinen edunvalvonta auttaa, jos tämä ei ole mahdollista.

Kenneth Kaarnimo

Henkilöasiakkaista vastaava johtaja

Danske Bank

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kuvottava vastine
Kuvottava vastine pankinjohtajalta. Pankki olisi siis ulkoistamassa palvelunsa edunvalvonnalle. Hän osoittaa kyvyttömyyttä tajuta asiakkaiden tarpeita ja erittäin suurta ylimielisyyttä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lukijoilta
Lukijoilta

Lukijalta: Hätämajoituksessa vielä selvitettävää

Kun päätös sosiaali ja -terveyslautakunnassa laittomasti maassa olevien hätämajoituksesta tehtiin 16.5. ja siitä tiedotettiin, kukaan ei reagoinut asiaan millään tavalla. Asia oli pyynnöstäni 25.4. kokouksessa lähetetty uudelleen valmisteluun yksimielisesti. Tuolloin ei päätösehdotuksessa ollut edes kustannusarviota. Tuntui siltä, että SPR:n kanssa tehtävä puitesopimus oli tuotu kiireellä lautakunnan hyväksyttäväksi. Päätöskokoukseen oli tuotu sentään kustannusarvio ja meille kerrottiin, että tilaksi oli varmistunut asunto Varissuolla.
Lukijoilta

Lukijalta: Trump on toivottu vastaus

Mielipidetutkimuksien mukaan jopa 70 prosenttia niistä, jotka mielsivät itsensä ”muutosta haluaviksi”, äänestivät Trumpia. Hämmästyttävät 81 prosenttia niistä, jotka kuvailivat itsensä ”vihaisiksi”, antoivat äänensä Trumpille. Lähes yhtä suuri osa evankelikaalikristityistä äänesti Trumpia. Noin puolet niistä, jotka väittivät, että ”maa on väärällä tiellä”, kannattivat Trumpia. Monien muutosta haluavien toiminta tulkitaan yleensä edistykselliseksi. Näin ei kuitenkaan ole syytä tehdä Trump-ilmiötä analysoitaessa.