Sunnuntai 17.12.2017Raakel

Lähipalveluista kaivataan tietoa

Kevään hallituksen tiedotustilaisuudessa, ministeri Juha Rehula totesi jotenkin näin, että sote-juna on taas nitkahtanut liikkeelle ja lähestymässä määräasemaa.

Ehkä se lähestyy, mutta kovin kaukana olemme vielä siitä, että tietäisimme, missä sijaitsevat maakunnalliset terveysasemat tai perhepalvelukeskukset. Missä ne ovat eri seutukunnissa?

Luulen, että ihmisiä huolettaa nimenomaan tiedon puute tulevista lähipalveluista. Keskustelu palvelujen valinnanvapauden toteutumisesta tai rajoitteista ei ole päällimmäinen huolenaihe.

Nyt olisikin Varsinais-Suomessa aloitettava  keskustelu ja valmistelutyö muutosjohtaja Antti Parpon johdolla maakunnallisten  sote-palvelujen määrästä ja sijainnista. Tämä tulisi aloittaa kiireellisesti kuntajohtajien ja johtavien luottamusmiesten kanssa.

On vaarana, että  kuntien halu sote-kiinteistöjen vuokraamiseen tai myyntiin yksityisille terveysalan yrityksille  lisääntyy ja se alkaa vaikuttamaan, ehkä hallitsemattomasti, maakunnallisen tulevan palveluverkoston muotoutumiseen.

Entinen pääministeri Esko Aho sanoi Yle:n aamu-tv:ssä 28.11., että uudistusta pitäisi tehdä alhaalta ylöspäin ja juuri kansalaisen, kuluttajan näkökulmasta. 

Nyt Varsinais-Suomi konkretiaa yhteistyössä. Kyllä kansalaiset sitten sanovat mielipiteensä.

Ilkka Uusitalo

V-S:n Sairaanhoitopiirin EPLL:n johtokunnan pj. (kesk) 2014–8/2017 

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lähipalveluista päätösvalta on oltava lähi-itsehallinnolla
Nykyinen perustuslaki antaa erinomaisen mahdollisuuden siihen, että jokainen kunnanvaltuusto ja pienen kaupungin valtuusto päättää vain ja ainoastaan oman tarpeen mukaisista palveluista.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lähipalveluista päätösvalta on oltava lähi-itsehallinnolla
Uudet maankuntavaltuustot päättäkööt mitkä sairaalat ja terveyskeskukset pidetään, muut ajettakoon alas. Silloin tulee koko maakunnan kansan etu huomioonotetuksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lukijoilta