Sunnuntai 19.11.2017Elisabet, Liisa, Eliisa, Elisa, Liisi, Elise

Jätehuoltoyhtiön ahneutta

Turun Sanomat uutisoi 4.11., miten Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) maksoi henkilökunnalleen neljännesmiljoonan euron bonuksen v. 2016 hyvästä tulokertymästä. Käytännössä kukin yhtiön noin 80 työntekijää sai huhtikuun palkan tuplana eli noin 3 000 euroa/per capita.

Hienoa on tietysti se, että työntekijöitä palkitaan hyvästä tuloksesta, mutta asialla on myös oma kääntöpuolensa. Nimittäin meille asiakkaille tuli aivan äskettäin samaiselta 17 kunnan omistamalta jätehuoltoyhtiöltä uutena asiana jätehuollon perusmaksua edellyttävä lasku.

Tämä tietysti ihmetyttää, kun yhtiöllä menee jo muutenkin hyvin, mutta ollaan vielä ahnehtimassa lisäeuroja asiakkaiden kukkarosta. Perusmaksulla on tarkoitus kerätä 3,2 miljoonaa vuodessa.

Laskun mukana tullut hyvin kiemurainen saatekirjelmä kyllä yrittää nippelintarkasti kertoa, mitä tällä perusmaksulla tullaan rahoittamaan ja viitataan erilaisiin argumentteihin.

Kun jätteenkuljetuksen perusmaksua aikanaan jätelautakunnassa käsiteltiin, niin neljä yhtymän kuntaa eivät hyväksyneet päätöstä vaan valittivat hallinto-oikeuteen. Yksi valittajista oli Lieto. Kunnanjohtaja Esko Poikela sanoo, ettei hallinto-oikeus ole vielä tehnyt asiaan kuuluvaa päätöstä.

Aarre Kupila

Turku Jäkärlä

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.