Keskiviikko 22.11.2017Silja, Selja

Vaikeista sadonkorjuuoloista kärsineitä autettava

Hallitus on toiminut ripeästi ja päättänyt ensimmäisistä toimista satovahingoista kärsineiden viljelijöiden auttamiseksi.

Hallitus ehdottaa lisätalousarvioesityksessä 25 miljoonan euron summaa, joka on tarkoitus ohjata viljelijöille energiaveron palautusjärjestelmän kautta. Tämä on tietysti luonteva tapa, koska märkä syksy on aiheuttanut merkittävän energiankulutuksen lisäyksen viljankorjuussa ja -kuivatuksessa.

Maataloudelle palautetaan polttoöljyn ja sähkön energiaveroa vuosittain noin 31 miljoonaa euroa.

Polttoöljyn valmisteveroon sisältyy energiasisältöveroa noin 17 miljoonaa euroa. Tämä palautetaan kokonaan. Maatalouden alennettu sähköverotaso on sama kuin teollisuudella, eli sähköveroluokka II.

Maataloudelle siis palautetaan sähköveroluokkien I ja II erotus, joka on vuotuisena lukuna noin 14 miljoonaa euroa.

Maataloudelle palautettiin alkuaan myös polttoöljyn valmisteveron hiilidioksidivero, jonka EU-minimin ylittävä osuus on vuositasolla tällä hetkellä noin 32 miljoonaa euroa. Päätetty 25 miljoonan euron summa ei siis riitä edes vuoden 2017 hiilidioksidiveron palauttamiseen.

Hiilidioksidiveron palauttamisesta luovuttiin pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen aikana.

Asialla olivat ilmeisesti vihreät, jotka eivät ymmärtäneet, että tällä päätöksellä ei vaikutettu hiilidioksidipäästöihin. Traktoreissa ja leikkuupuimureissa joudutaan käyttämään kevyttä polttoöljyä. Myös viljankuivurit ovat tänä päivänä valtaosin öljyllä toimivia.

Nyt olisi oivallinen tilaisuus ottaa maatalouden vaikeudet huomioon ja säätää uudelleen myös hiilidioksidiveron osuus pysyvästi palautettavaksi.

Ympäristö ei tästä päätöksestä kärsi, mutta viljelijät saisivat tarvitsemaansa helpotusta myös tuleviksi vuosiksi.

Esko Kiviranta

Kansanedustaja (kesk)

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Miksi ei biopolttoaineella
Kunka suuri osa viljanviljelijöiden kuivureista toimii biopolttoaineella?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi ei biopolttoaineella
kokoomuksen iida aarnio ei halua jakaa maataloustukia lainkaan,ainoastaan pakolaistuet ja suuret yritystuet sopivat kokoomuksen talousneroille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jaksaminen
miten oikeita yrittäjiä tuetaan tai tuettiin konkurssissa tai uhan alla olevia ei tainnu olla pihat täynnä uutta kalustoa ei joka vuosi voi olla huippuvuosi mutta osalle on sossun piikki auki aina
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: jaksaminen
valtio jakaa yritystukia jopa ulkomaisille yrityksille,yritystukia maksetaan kaikenkaikkiaan 8miljardia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.