Perjantai 20.10.2017Kauno, Kasperi, Jesper, Jasper

Aikalisä seurakuntauudistukseen?

Turun ja Kaarinan evankelis-luterilaisia seurakuntia ollaan kovalla tohinalla liittämässä yhteen, vaikka selkeät hyödyt ja euromääräiset säästötkin ovat osin hämärän peitossa.

Olisikohan tässäkin asiassa viisasta ottaa samanlainen aikalisä kuin sote-uudistuksessakin?

Ratkaisua voitaisiin ennemmin hakea tarkastelemalla kaupunki- ja yhdyskuntarakenteen muutoksia Turun ja Kaarinan alueella. Mille alueille on tullut uutta asutusta ja mikä kirkko tai seurakuntakoti on lähinnä niissä asuvia? 1980-luvun alussa esimerkiksi Suikkilan lähiö kuului osittain Maarian- ja osittain Mikaelinseurakuntaan. Alue liitettiin kokonaisuudessaan Mikaeliin ja sen keskellä on nyt oma kirkko.

Tällä tavalla voitaisiin tarkastella muitakin alueita. Närää tämäkin jossain määrin varmaan aiheuttaa, mutta vähämmän suurliitoksiin verraten.

Mahdollisissa mammuttiseurakunnissahan byrokratia lisääntyy varmuudella ja luottamushenkilöorganisaatio ohenee.

Seurakuntaneuvostoissa ja toimikunnissa olisi siten entistä vähemmän jäseniä. Hehän tuovat asiantuntemuksensa lisäksi myös kentän terveiset seurakunnille.

Maltti olisi nyt valttia, jotta ratkaisu kantaisi pitkälle tulevaisuuteen, varsinkin kun Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä puuhataan veroprosentin pientä nostoa.

Sanna Tähkämaa

Kaarinan kaupunginvaltuutettu ja Piikkiön srk-neuvoston

jäsen (kesk)

Ismo Seivästö

Kaarinan kaupunginvaltuutettu ja rovasti (kd)

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

heikko tiedotus
Olen vuosia ihmetellyt Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän heikkoa tiedotusta. Monia isoja asioita on meneillään. Viimeiset netistä löytyvät Kirkkoneuvoston pöytäkirjat ovat 21.6. Tiedot julkistetaan yleensä pari kertaa vuodessa puoli vuotta jäljessä. Tämä ei lisää ihmisten kiinnostusta kirkollisia asioita kohtaan.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.