Torstai 19.10.2017Uljas

Kasvissyöntiä on edistettävä Liedossa

Liedon vihreä ehdokasryhmä teki ennen kuntavaaleja valtuustoaloitteen kunnan ruokahankintojen muuttamisesta vastuullisemmiksi, ja se on tulossa käsittelyyn elokuun valtuustossa.

Aloitteen tavoitteiden – terveyden edistämisen ja ekologisuuden – kannalta ehdottomasti tärkein osa on kasviperäisen ruuan tarjonnan lisääminen.

Kasvissyönnin hyödyt ovat kiistattomat ja ne on huomioitu valtion ravitsemussuosituksissa sekä niihin pohjaavissa kouluruokasuosituksissa.

Liedon laitoksissa käytetään tällä hetkellä kiertävää kuuden viikon ruokalistaa, johon sisältyy ainoastaan kaksi kasvisruokapäivää. Kouluruokasuosituksissa kehotetaan tarjoamaan kokonaan kasviperäistä ruokaa vähintään kerran viikossa, mikä olisi jo huomattava askel oikeaan suuntaan.

Nyhtökauran, Härkiksen ja muiden viime vuosien kasvisruokabuumia kiihdyttäneiden innovaatioiden esiinmarssista huolimatta suomalaisten lihankulutus jatkaa kasvuaan.

Esimerkiksi punaisen lihan viikoittainen puolen kilon suositeltu enimmäismäärä – alle kymmenvuotiailla puolta pienempi – ylittyy reilusti koko väestöllä, mikä kasvattaa riskiä muun muassa paksusuolensyöpään, kakkostyypin diabetekseen ja liikalihavuuteen.

Ympäristövaikutuksiltaan eläintuotanto vastaa noin viidenneksestä maailman kasvihuonekaasupäästöistä ja on merkittävä tekijä esimerkiksi sademetsien hakkuissa, Itämeren rehevöitymisessä ja suomalaisten vesijalanjäljessä.

Pitkän aikavälin tavoitteeksi on otettava lihan palauttaminen historialliseen rooliinsa harvoin nautittuna juhlaruokana ja maitotuotteiden korvaaminen kasviperäisillä vaihtoehdoilla.

Väestötasolla tätä on vaikea saavuttaa ilman muutoksia koulujen ja päiväkotien ruokahankinnoissa, sillä lapset eivät saisi tottua ajatukseen eläintuotteista osana jokaista ateriaa. Onnistumisen edellytyksenä on toki myös vanhempien tuki kotien arjessa.

Liedon vihreän valtuustoryhmän puolesta,

Ville Savonlahti

puheenjohtaja

Liedon seudun vihreät

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lihpäivä
Tasa-arvo kunniaansa

Vihreät vaativat kaikkia alistumaan heidän muottiin koska he ovat niitä "paremmintietäjiä".
Esitän, että kun kouluissa on nykyään ns. kasvisruokapäivä kerran viikossa, niin otetaan myös tasapuolisuuden vuoksi käyttöön myös ns. lihapäivä. Silloin ei rehuja tarjottaisi ja syö tai ole syömättä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Just
Siinä sitä oli taas maailman parannusoppia! Ni ei se mitään, popsin päivittäin lihaa ja makkaraa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Just
Ihan vapaasti. Isämme ja isoisämme ovat tämän vapauden meille lunastaneet. Mutta onko ratkaisusi sellainen, että myös lapsemme ja lastemme lapset pystyvät nauttimaan tästä maapallosta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lihapäivä kerran viikossa
Tämä kasvisruokapäivä kerran viikossa on älytön. Liharuokapäivä sen olla pitäisi, kasvishöystöillä totta kai. Muina päivinä voi sitten olla kasvis- ja kalaruokia.