Sunnuntai 17.12.2017Raakel

Itsekästä politiikkaa

USA:n pakotepolitiikka ei näytä toimivan, ei ennen eikä jälkeen menneisyyden tai historian. Se osoittaa USA:lta yhä ahtaammalle joutumista ja henkisen selkärangan puuttumista, joka vie vain alaspäin, huonompiin neuvotteluasemiin ja lopulta aseilla uhitteluun.

Siitä ärsyyntyvät kaikki sen kohteet vain lisää, ja puolin ja toisin heittely ottaa lisää kierroksia typeryyden hengessä.

Ei voi sanoa ihmiskuntaa järjen jättiläiseksi, sivistyneeksi tai olemistaan hallitsevaksi. Kaikki kumartelevat uskomattomia tehokasvatettuja kauppasuhteita ja valehtelevat silmät ja korvat täyteen kemianaloilla, tieteilijöiden ja kasvimyrkkyjen osalta.

Tämä vain saadakseen kauppaa aikaiseksi, valehdellen itselleen vaurastuvansa, kun siinä itse asiassa vain sairastuttaa maansa, eläimensä ja ihmisensä.

Siinäpä lapsille ja seuraaville sukupolville oivallinen tulevaisuus. Maailma on elänyt tuhansia vuosia ympäristönsä kanssa, mutta vain sadassa vuodessa meret on dumpattu täyteen muovia ja hapatettu piloille. Sodan jälkeiset sukupolvet ahnaasti kyllä muka itse vaurastuivat.

USA on vajoamassa niin johtajiltaan kuin ”viiden maapallon kulutustyylillään” universumin pohjalle.

Teresia Weiss

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

No just juu
Siis USA on kaiken pahan alku ja juuri. Venäjä sen sijaan oikea unelmien kehto ja onneksi siihen pääsee helposti mukaan, kun Venäjä taas seuraavaksi haistattaa pitkät kansainvälisille sopimuksille ja valloittaa itsenäisiä valtioita.

Suosittelen lämpimästi Teresia Weisslle muuttoa Venäjälle, Pohjois-Koreean, Kiinaan, Kolumbiaan, Nigeriaan tai johonkin muuhun demokratian kehtoon, jotta silmät vähän avautuisivat ja usa-itku-potku-raivari hellittäisi, kun totuus valkenisi.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: No just juu
"K.K" ihan oikeasti. Tunnustaisit vaan, että p*skalla maustettu jenkkipurkka maistuu p*skalle.
Viimeiset 30 vuotta Yhdysvallat ovat turvautuneet aseellisiin ääri-islamistisiin ryhmiin saavuttaakseen tavoitteitansa ja varsinkin Neuvostoliiton hajottua, sen voimapolitiikka on ollut uskomattoman ala-arvoista. Tämä linja on johtanut supervallan asemaan, jonka artikkelin kirjoittaja jo mainitsikin.
Tuo ilmaisemasi "muuttoa Venäjälle, Pohjois-Koreaan..." on muiden kulttuurien halveksintaa, samaa jolla pyritään oikeudenmukaistamaan aseellinen ja talouspakoiteellinen toiminta kyseisiä maita vastaan ja näin ohjailemaan kyseisen maan poliittista linjaa itselleen suopeaksi. Koska ydinasein varustettu Bangladesh vastaa bruttokansantuotteeltaan bensa-asemaa, niin tuohan oikeuttaa Yhdysvallat miehittämään Syyriaa vuodesta 2011 alkaen vastoin kansainvälisiä lakeja ja Turkin aseistamaan maltillisia kapinallisia jo vuotta ennen Syyrian sisällissodan alkua. Ja kannustamaan EUn suurvaltojen ahneita johtajajia seuraamaan Obamaa kun koira talutusnuoraa.
Neljän ensimmäisen sotavuoden aikana sotahulluksi mainittu Putin pysytteli irti vihollisuuksista Natomaiden tukemien islamisti terroristien kanssa. Yhden venäläiskoneen pudottaminen ja lentäjän ruumiin julkinen häpäisy ei johtanut sotilaallisten vastatoimien aloittamiseksi. Kun Yhdysvaltojen tukemat Al-Nosran islamistit alkoivat tykittämään Venäjän Latakian tukikohtaa, alkoi vuoden kestävä sotilaoperaatio, jonka päätteeksi osapuolet osallistuivat ensimmäistä kertaa rauhanneuvotteluihin. Outoa on, että nyt kun Obama ja Kerry ovat poissa kuvioista, niin todellista tahtoa rauhaan tuntuu löytyvän jopa kovaksi keitetyltä Al-Nosralta.
Erinomainen kirjoitus Teresia Weissiltä.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Disinformaatiokin on itsekästä
Weissin inkoherentti vuodatus ei

tee yhtäkään lukijaa hullua (hybridivaikuttajaa) hurskaammaksi. Epäselväksi jää kenen vastaisia pakotteita Weiss tässä manaa - Kimien Pohjois-Korean? Putinin Venäjän?

Näitä toimijoita ei ole erikseen tarvinnut ärsyttää sillä niiden keinovalikoima on itseaiheutettujen (taloudellisten, sosiaalisten) ongelmien vuoksi varsin rajallinen, lähinnä joukkotuhoaseisiin ja korruption levittämiseen perustuva. Venäjä ei väkiluvullaan tai 3%:n osuudellaan maailmantaloutta rehdisti heiluttele (edes EU-Suomessa) etenkin kun fossiilisista polttoaineista on muutenkin päästävä eroon.

Teollistumisen ja tieteen saavutukset ovat lähinnä arvoneutraaleja ja vain rajallisesti kulttuurisidonnaisia. Kompastelua ja ongelmia seuraa kaikille jotka hylkäävät parhaan ymmärryksemme ihmisarvoista ja luonnonlaeista siellä missä se on mahdollista. Toki kulutustaloudesta on päästävä kiertotalouteen - tätä voisi Weissinkin ainakin päällisin puolin arvella ajavan. Hänen kirjoituksensa ei tosin anna käyttökelpoisia työvälineitä tavoitteeseen pääsemiseksi.

Kallen ajatus taas lentää putinilaisen propagandan malliin Lähi-idän ja islaminuskon suuntaan. Hänen kriteereillään myös Venäjän yhteistyö Iranin, Hezbollahin, "ex-arabisosialistien" ja Assadin (vastuussa 90% kuolleista Syyriassa) kanssa on ääri-islamistista. Samalla hän tulee kulttuurien halveksimisesta kirjoittaessaan niputtaneeksi muslimit tahdottomaksi massaksi. Mitäköhän sitten ajattelee TS:n lukijoista?

Jopa 15% (20 miljoonaa 145:stä) venäläisistä on muuten islaminuskoisia ja heidän osuutensa kasvaa nopeasti. Putinin hallinnon sisäinen hauraus näkyykin keskinäisriippuvuudessa Kadyrovin kaltaiseen pikkudiktaattoriin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: No just juu
"AS" lähtökohtaisesti meidän tulisi niitä hyviksiä.
Kyse on matematiikasta, reaalipolitiikasta... ja luetun ymmärtämisestä, ei filosofiasta.
Luin tekstini uudestaan. En löytänyt siitä yhtäkään mainintaa muslimeista, puhumattakaan heidän niputtamisesta tahdottomaksi massaksi. Islamisti ei ole muslimi.

2005 vuodesta alkaen EU on tehostanut toimintaansa radikalisoitumista ja väkivaltaisia ääriliikkeitä vastaan. Ja mitä tekee EU:n sotilaallinen selkäranka Yhdysvaltojen ja Turkin rinnalla 2010 alkaen Syyriassa. Siis tähänkö perustuu Euroopan turvallisuus ja oikeudenmukaisuus ? Emme tarvitse terroristeja polkemaan länsimaisia kristillisiä arvoja. Tällä periaatteettomuudella onnistumme siinä omin voimimmekin.

Koska otit asian esille, niin mainittakoon, että Iranin tukema Hizbollah on EU:n listaama sotilaallisesti vaikuttava terroristiorganisaatio. Sen sijaan, että olisimme kannustaneet Irania lopettamaan tukensa Hizbollahille ja olematta vaikuttamasta Syyrian, Irakin ja Libanonin sisäpolitiikkaan. Meidän oli pakko mennä sytyttämään ruutitynnyri Syyriassa. ISIS ja Al-Nosra on luotu Hizbollahin sotilaalliseksi vastavoimaksi. Al-Assadin hallituksen kaaduttua Turkki sekä Qatar kuvittelivat saavuttavansa erikoisaseman Syyriassa ja lähi-idässä hallitsevien sunni muslimiveljesten keskuudessa. Venäjä olisi menettänyt geo-poliittisesti tärkeän asemansa lähi-idässä (kuten Ukrainassakin) ja me olisimme hyötyneet Turkin kautta kulkevasta muslimiveljesten myymästä kaasusta. valehteluista huolimatta, EU:n tehostettua toimintaa väkivaltaisia ääriliikkeitä vastaan ei olla noudatettu Ukrainassakaan... Asetetut talouspakoitteet ja muu harkitsematon toiminta on johtanut Venäjän yhä läheisempään yhteistyöhön Kiinan, Iranin, Intian... kanssa. Bravo.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Punainen lanka
Mitä USA:n "pakotepolitiikka" ja merien muovijäte liittyvät toisiinsa? Tietääkseni maailman saastunein meri on Itämeri.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lukijoilta