Keskiviikko 23.8.2017Varma, Signe

Rahalle myös muuta käyttötarvetta

Opetusministeri Grahn-Laasonen käyttää 10 miljoonaa euroa kokeiluun, jonka tavoitteena on saada varhainen kieltenopiskelu koko maahan mahdollisimman pian. Kiinaa ja espanjaa olisi hyvä osata jo päiväkodissa.

Varmasti oikein hyvä kokeilu, mutta ihmetyttää, missä unelmakuplassa ministeri oikein elää. Hän haaveilee harvinaistenkin kielten opettamisesta jo esikoulussa.

Osa lapsista käy tänäkin päivänä Suomessa koulua parakeissa, ilman omaa koulurakennusta homeongelmien vuoksi.

Osa tunneista on väistötiloissa, omaa luokkahuonetta ei ole, puhumattakaan omasta pulpetista. Liikuntatunnit toisessa koulussa, ruokailu toisessa, oppitunnit muualla.

Vastaus uuden, aivan välttämättömän koulurakennuksen rakentamiselle on aina sama: rahaa ei ole.

Ennen kuin visioidaan tai unelmoidaan pilvilinnoista, pitäisi hoitaa perusasiat kuntoon ja ymmärtää, mistä oppiminen ja motivointi opiskeluun lähtee. Se lähtee siitä perusasiasta, että jokaisella suomalaislapsella on oltava koulurakennus, missä on tila ja rauha opiskella.

Järkeä päätöksentekoon

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Valta pois päättäjiltä
Yhteiskunta pakkososialisoi useita keskeisiä toimintoja menneinä vuosikymmeninä, ja on järjestäen osoittanut kykenemättömyytensä näiden palveluiden toteuttamisessa laadullisesti ja kustannusten puolesta. Ratkaisuna on päätäntävallan palauttaminen takaisin ihmisille ja markkinoille.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valta pois päättäjiltä
Kenelle Pena siis haluaisi antaa vallan? Pääomapiireillekö? Sille yhdelle prosentille, joka omistaa puolet maailman rahoista? Niin siinä kävisi lopullisesti, jos meillä ei olisi enää edes edustuksellista demokratiaa. Aion äänestää ensi vaaleissakin, mutta en äänestä kokoomusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valta pois päättäjiltä
Grahn-Laasonen puhuu yhtä, mutta haluaa toista. Ei Sanni todellisuudessa halua antaa tilaa kiinan tai espanjan oppimseen, vaan ruotsin kielen aikaistamiseen.

Jos Sanni olisi halukas kielikokeilujen järjestämiseen, hän olisi aikaa sitten pannut vauhtia peliin.

Nyt on tarkoitus pelata aikaa, koska Rkp, Sdp ja Folktinget tulevat panemaan stopin kaikille muille kielikokeiluille kuin ruotsin kielen aikaistamiselle!

Pakko- ja virkamiesruotsi tulee suomalaiselle yhteiskunnalle joka vuosi ja jatkuvasti niin kalliiksi, että sillä rahalla korjattaisiin monta koulua.

Vapaa kielivalinta ja suurten maailmankielien osaaminen auttaisi Suomea jopa menestymään maailmalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.