Maanantai 26.6.2017Jorma, Jarmo, Jere, Jeremias, Jarkko, Jarno

Hammastekninen ala huolissaan

potilasturvallisuudesta

Hammasteknisen alan järjestöt ovat syvästi huolissaan potilasturvallisuudesta sekä hammasteknisen alan tulevaisuudesta ja työllisyydestä Suomessa.

Yleisen taloudellisen tilanteen heikentyessä monet kaupungit ja kunnat ovat pakotettuja hakemaan nopeita säästöjä mm. hankintakilpailutuksen kautta eikä asioita aina ajatella kokonaistaloudellisesti pitkällä aikavälillä.

Turussa hammasteknisten laitteiden hankintakilpailun voittanut yritys tilaa tuotteensa Kiinasta. Kaupungin päätös merkitsee turkulaisille hammaslaboratorioille töiden vähenemistä ja tätä kautta myös osaamisen ylläpidon heikentymistä.

Toivottavasti virkamiehet eivät tehneet päätöstä, joka voi lopulta tulla kalliiksi.

Hammastekniset kojeet ovat ymmärrettävästi hinnaltaan erittäin edullisia verrattuna kotimaassa tuotettuihin, mutta muutama asia vaatii kuitenkin kriittistä tarkastelua.

Suomessa pitää potilasturvallisuutta ja terveydenhuollon palveluiden laatua edistävän lain mukaan olla laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö eli hammasteknikko harjoittaakseen hammasteknikon ammattia.

Hammasteknisen alan järjestöjen huolena on, toteutuuko ulkomaan tuonnissa hammasteknikkotoimintaa koskeva kansallinen lainsäädäntö, sillä hammasteknikkona toimimista säätelee sama lainsäädäntö kuin hammaslääkäreitä. Hammasproteesien suunnittelu yhteistyössä hammaslääkärin kanssa on olennainen osa onnistunutta lopputulosta.

Laadukas hammastekniikka tarkoittaa pitkäjänteistä yhteistyötä hammaslääkärin ja teknikon välillä, kyse on käsityönä valmistettavasta yksilöllisestä ja korkealaatuisesta tuotteesta. Yksilöllisyyden toteutuminen saattaa vaarantua, mikäli proteesi valmistetaan ulkomailla eikä työn tilanneella hammaslääkärillä ole tietoa työn valmistajasta.

Suomessa valvotaan käytettyjä materiaaleja tarkasti ja niiden yksilöllinen käyttö dokumentoidaan mahdollisia jatkotoimenpiteitä kuten korjauksia tai lisäyksiä varten.

Tiedossa ei ole, voidaanko ulkomailla teetettyä tuotetta käyttää turvallisesti ja onko sen korjaaminen tarvittaessa mahdollista Suomessa vai korjataanko rikkoutunut proteesi Kiinassa, jolloin potilaan odottama aika voi muodostua kohtuuttomaksi.

Tiedossa ei myöskään ole, kuka vastaa mahdollisten allergiatapauksien tai rikkoutuneiden laitteiden jatkokustannuksista. Jos ulkomailla teetetty työ päätetään korjata Suomessa, on se myös turvallisuusriski kotimaiselle hammaslaboratoriolle.

Laadullinen arviointi on aina haastavaa, mutta vuonna 2016 tehtyjen koeostojen perusteella tilatut työt eivät olleet tilauksen mukaisia. Myös työteknisessä laadussa oli huomattavia eroja verrattuna suomalaiseen tapaan valmistaa hammasproteeseja, ainakin tehtyjen koeostojen perusteella.

Hammasteknisen alan järjestöt ovat yhdessä halunneet selvittää ulkomaille työt lähettävien yritysten asemaa verrattuna Suomessa toimiviin hammaslaboratorioihin hammasteknisiä kojeita valmistavan henkilökunnan koulutuksen ja laillistuksen sekä maksettavien verojen osalta.

Asian selvittäminen Valvirassa ja sosiaali- ja terveysministeriössä on vielä kesken.

Potilaan valinnanvapaus ei toteudu, kun kaupunki tekee päätöksen kotimaisen ja ulkomaisen protetiikan välillä potilaan puolesta sekä pakottaa kunnallisessa hammashoidossa asioivan hankkimaan proteesinsa, purentakiskonsa, oikomiskojeensa, kruununsa jne. Kiinasta.

Korostamme, että potilaalla sekä hammaslääkärillä pitää olla mahdollisuus tilata hammasproteesinsa myös kotimaasta.

Hammaslääkäri on vastuussa proteesien kliinisestä hoito-osuudesta, joten hammaslääkärillä tulisi olla autonomia hoitosuunnitelman suhteen. Siksi turkulaisille on annettava mahdollisuus ostaa myös niin halutessaan Suomessa valmistettu korkeasti koulutetun, valvotun ja laillistetun hammasteknikon jäljitettävistä ja dokumentoiduista materiaaleista valmistettu turvallinen tuote.

Terhi Klint-Pihlajamaa

Puheenjohtaja

Hammaslaboratorioliitto ry

Ilkka Garaisi

Puheenjohtaja

Erikoishammasteknikkoliitto ry

Ilkka Tuominen

Puheenjohtaja

Suomen Hammasteknikkoseura ry

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Eriarvoistavaa
Olen samaa mieltä potilasturvallisuudesta, paitsi että pienituloisilla ei ole mahdollisuutta valita kalliimpaa, ja siksi potilaat joutuisivat eriarvoiseen asemaan. Sosiaalitoimi ei tule koskaan maksamaan kalliimpaa vaihtoehtoa kenellekään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Työpaikat
Kyllä löytyy nyt syitä miksi kilpailutus on huono asia kun iskee omaan nilkkaan.

Hammastekninen ala huolissaan potilasturvallisuudesta
Olen samaa mieltä että halvin ratkaisu ei ole mitenkään parasta ainakaan tässä asiassa maallemme.
Täällä on näköjään tulossa käyttöön mainoslause: Suosi Suomalaista osta Ulkolaista.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No olipas katkeraa
Itse olen käynyt hammasklinikalla Unkarissa, Vietnamisa ja nykyään Virossa. Homma toimii viimeisen päälle hienosti huomattavasti halvemmalla. Palvelu on ystävällisempää ja ihmisläheistä. Kyllä itse ainakin olen ollut tyytyväinen kiinanlaatuun monissa tuotteissa. Nyt vaan pitää katsoa peiliin jollei saa kauppaa tehtyä ja mietittävä omien kustannusten rakennetta. Ehkä myös ahneudesta voisi tinkiä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eli vain suomalaiset hammasspesialistit kelpaavat?
Missä tahansa maassa voidaan tehdä niin sutta kuin laatuakin. Kauhea vouhkaus "kiinalaisuudesta" on aika ala-arvoista.

Todennäköisesti Kiinassa voidaan tehdä erittäin laadukasta - jos ostaja niin haluaa ja vaatii. Ja varmasti Suomessa voidaan tehdä ala-arvoista - jos ostaja ei vaadi parempaa.

Sivumennen sanoen, olisin toivonut että suomalaiset tuottajat olisivat olleet kilpailukykyisiä. Mutta jos ei niin ei.

Loppu on tilaajan, eli Turun näkökulmasta palveluntarjoajan, vastuulla. Ja mahtaako se joskus kantaa vastuunsa?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Eli vain suomalaiset hammasspesialistit kelpaavat?
Laillistettu hammasteknikko saa suorittaa hammaslääkärin antamia hammasteknisiä töitä sekä irrotettavien hammasproteesien teknisiä korjauksia.Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu asetus 17 §.

- Hammasteknikon toimen harjoittaminen Suomessa edellyttää terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 5 §:n mukaan Valviran hyväksymistä.

- Rikoslain 44 luvun 3 §:ssä kriminalisoidaan terveydenhuollon ammattihenkilönä toimiminen ilman laillista oikeutta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.