Perjantai 24.2.2017Matti, Matias

Auratut tiet houkuttelivat

ulos ja liikkumaan

Nyt on kiitoksen paikka. Lauantaina 7.1. Kuntecin aurauskalusto oli toiminnassa auraten Vähäheikkiläntienkin päästä päähän, hienoa. Raunistulan puistotie on myös loistavasti hoidettu.

Kesät talvet pyöräilevänä olen pitänyt ääntä pyöräkävelyteiden kunnosta, en turhaan. Ilokseni olen pannut merkille miten työmatkapyöräilijöiden määrä on lisääntynyt huomattavasti. Kunto nousee ihan huomaamatta, sekä ylipäätänsä virkeys. Nämä ihmiset eivät ole vaatimassa lisää parkkitaloja ym. ja lisäksi pyöräily on ekologisesti kannatettava juttu.

Pyörä- ja kävelyteillä on monenlaista menijää; lastenvaunuja työntäviä vanhempia, rollaattori-ihmisiä sekä kuntoilijoita. Tämä kaikki on positiivista. Mielestäni on yksi alue, missä ihminen voi olla itsekäs. Se on liikunta, jossa joka polkaisulla, askeleella teet vain ja ainoastaan itsellesi hyvää.

Yhteiskunnan tehtävä on luoda puitteet, että ihmiset voivat liikkua kelistä riippumatta turvallisesti. Sunnuntaina saimme nauttia ihanasta auringonpaisteisesta talvisäästä. Kävelyteillä riitti menijöitä, tilanne olisi ollut aivan toinen, jos ei olisi aurattu lauantaina. Jatketaan näin vastakin.

Liikkukaa ihmiset, pitäkää reisilihakset kunnossa. Miksi reisilihakset ovat tärkeät? No siksi, että pääsette vanhanakin ylös tuolista. Liikunnallista Uutta Vuotta 2017 kaikille!

Raili Meltovaara

(ps)

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Eri kokemus
Vielä maanantaiaamunakin Härkämäki-Pitkämäki-Portsa oli auraamatta. Ja se oli siis lumentulon jälkeen jo kolmas päivä. Että se auratuista teistä nauttimisesta. Hyvä, että sinulla oli hauskaa!
Ihan kuriositeettina: jos itse jättäisin työt tekemättä kolme päivää, epäilisin esimiehelläni olevan asiaa minulle.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Auraukset kevyenliikenteen väylille
Ajoteillä niitä ei juurikaan tarvita. Autot pääsee kyllä eteenpäin ja lumi tamppaantuu nopeasti. Itäeuroopassa kyn liikuin paljon autolla 90-luvulla huomasin kuinka vähän auraamattomuus oikeasti vaikuttaa. Vaikka asunkin hienan syrjässä, niin aina olen perus Toyotalla päässyt lumisilla teillä eteenpäin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hienoa työtä
Kyllä nyt pitää Turun onkikerholaisten juhlia kahden tien onnistunutta aurausta. Nyt Lepän hankkimat Turku viinit kehiin.