Opetus- ja kulttuuriministeriön 15. joulukuuta 2011 julkaistun Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman mukaan suunnitteilla on noin 160–170 koulutuspaikan lisäys lääketieteen perusopetukseen. Lisäys tarkoittaisi yli 25 prosentin nostoa nykyisiin tiedekuntien sisäänottomääriin. Turun Lääketieteenkandidaattiseura on yhdessä Suomen Medisiinariliiton ja muiden lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijoiden ainejärjestöjen kanssa huolissaan kasvavien opiskelijamäärien vaikutuksesta opetuksen laatuun.
Ainakin Turun lääketieteellisessä tiedekunnassa resurssien vähyys käy ilmi jo nyt. Vastikään kuulin kahdeksan opiskelijan olleen yhtä aikaa seuraamassa ehkäisykierukan laittoa potilaalle. Itse olen ollut monesti mukana osastokierroilla, joissa kaikki opiskelijat eivät ole mahtuneet potilashuoneisiin sisään nähdäkseen potilaita, saati sitten tutkiakseen heitä. Tällaiset tilanteet ovat raskaita niin potilaille, opiskelijoille kuin opetushenkilökunnallekin, joka samassa tilanteessa joutuu vastaamaan sekä potilaiden hoidosta että opetuksen laadusta.
Kuullessani vertailua nykyopiskelijoiden ja vanhempien kollegoiden välillä koen usein, että aiemmin toimenpiteitä on saanut harjoitella enemmän, ryhmät ovat olleet pienempiä ja harjoittelujaksojen kesto pidempi.
Jos koulutuspaikkojen määrää nostetaan nyt ilman, että lääketieteellisen tiedekuntien resursseja nostetaan samassa suhteessa, on tilanne kestämätön. Lääketieteen opiskelija tarvitsee riittävän määrän käytännön harjoitusta ja yksilöllistä opetusta voidakseen kehittyä ammattitaitoiseksi lääkäriksi. Tällöin kyse on kaikkien – niin opiskelijoiden, opetushenkilökunnan kuin potilaidenkin – edusta.
Kannanotoksi Suomen Medisiinariliitto ja lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijoiden ainejärjestöt ovat päättäneet järjestää keskiviikkona 8.2. valtakunnallisen mielenilmauksen laadukkaan opetuksen puolesta.



