Torstai 17.8.2017Verneri

Vihdoinkin eutanasiaan tartutaan

Exitus yhdistys on tehnyt eutanasialainsäädännön puolesta jo yli kahden vuosikymmenen ajan määrätietoista työtä. Yhdistyksen työ alkaa tuottamaan tulosta. Tie on ollut pitkä ja haastava.

Ilolla otamme vastaan kansanedustajan Stefan Wallinin (r) kirjallisen kysymyksen eutanasialainsäädännöstä, jonka hän jätti 21.10. eduskunnassa. Kirjallisen kysymyksen on allekirjoittanut 24 kansanedustajaa kuudesta eri puolueesta. Heidän joukossaan on kuusi nykyistä tai entistä puolueen puheenjohtajaa, kahdeksan entistä ministeriä ja neljä istuvaa eduskuntaryhmän puheenjohtajaa.

On merkittävää, että kysymykseen on yhtynyt näin monta poliittista päättäjää ja he edustavat laajasti eri puolueita. On jo aikakin kuunnella kansaa, sillä jo vuosien ajan suomalaiset ovat osoittaneet vahvan kannatuksensa eutanasialainsäädännölle.

Kymmenen viimeisen vuoden ajan eutanasian kannatus on ollut noin 75 prosentin luokkaa. Syyskuussa julkaistun väitöstutkimuksen mukaan suomalaisten eutanasiakannatus olisi entisestään vaan kasvanut ja olisi jo noin 85 prosentin tasolla.

Merkittävää on sekin, että sairaanhoitajien positiivinen näkemys ja myönteinen kanta eutanasialainsäädännölle on lisääntynyt. Lääkärikunnan myönteinen kanta on myös vahvaa. Vuonna 2013 noin 46 prosenttia lääkäreistä suhtautui eutanasiaan myönteisesti. Voidaan olettaa, että kannatus on nyt vielä suurempaa.

On aika käydä lainsäädännöllistä keskustelua. Lääkäriliiton kielteinen kanta eutanasiaan ei ole enää tästä päivästä. On kuunneltava kansan tahtoa. On kuunneltava kärsiviä vakavasti sairaita ihmisiä.

Suurin osa vakavasti sairaista ihmisistä saa avun hyvällä saattohoidolla, mutta meillä on aina ollut ja tulee olemaan joukko ihmisiä, jotka sitä apua eivät saa tehokkaimmastakaan kivunhoidosta ja parhaimmastakaan saattohoidosta. Meillä on ryhmä ihmisiä, jotka kärsivät suunnattomia kärsimyksiä fyysisesti ja psyykkisesti. Heidät on tähän asti unohdettu, niin lääkäriliiton kuin myös poliitikkojen taholta.

On arvioitu, että Suomessa voisi olla noin 200–300 vakavasti sairasta, jotka voisivat haluta turvautua eutanasiaan omassa asiassaan.

Miksi he eivät saisi päättää itse kuolemastaan tilanteessa, jossa kaikki mahdollinen hoidollisesti on tehty ja jäljellä on vain suuri kärsimys? Keneltä se olisi pois, jos minä haluan päättää itsestäni ja omasta kuolemastani avoimesti lain suomin turvin, kun minulla on vain suurta kärsimystä?

Stefan Wallin toteaa hallitukselle jätetyssä kirjallisessa kysymyksessä oivallisesti ja hyvin seuraavasti:

"Potilaan näkökulmasta eutanasiassa on loppujen lopuksi kysymys ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään. Ei ole olemassa sellaista normia, joka poistaisi kuolevalta henkilöltä tämän subjektiivisen oikeuden. Yhdelläkään ulkopuolisella ei ole oikeutta pakottaa potilasta kärsimään jos potilas itse omasta mielestään ansaitsee toisenlaisen, inhimillisen lopun."

Myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on allekirjoittanut Wallinin kirjallisen kysymyksen eutanasiasta. Niinistön allekirjoitus on hyvä jatke vihreiden tahtotilalle eutanasialainsäädännön puolesta. Vihreät jo vuonna 2012 linjasivat myönteisen kannan eutanasiaan tekemäni puoluekokousaloitteen johdosta.

Nyt on aika puolueiden toimia yhdessä. Merkittävää on sekin, että myös perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien joukossa on myönteisesti eutanasiaan suhtautuvia, vaikka näiden puolueiden johto ilmaiseekin kielteistä kantaansa.

Suomalaiset antavat vahvan tukensa eutanasialaille. Tätä kansan tahtotilaa pitää kuunnella ja toimia sen mukaan.

Kari Viholainen

Puheenjohtaja

Exitus ry

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Isä. Minä suojelen sinua kaikelta
Mä suojelen sua. Minä huolehdin, että sä saat tarvitsemasi kivunlievityksen
ja mä en lähde sun luotasi. Minä, siskot tai veli ollaan tässä koko ajan ja sun ei
tarvii ottaa itseäsi kipujen takia hengiltä. Sinä saat arvokkaan lähdön ja me
pidetään sun käsistäs kiinni ja sä et tunne kipua. Näin se menee. Terveisin
tyttäresi Minna.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Isä. Minä suojelen sinua kaikelta
H/2: "Minä huolehdin, että sä saat tarvitsemasi kivunlievityksen ja mä en lähde sun luotasi. Minä, siskot tai veli ollaan tässä koko ajan ja sun ei tarvii ottaa itseäsi kipujen takia hengiltä."

Olin itse tuossa vastaavassa tilanteessa syöpäpotilaan kanssa.
Kaikeksi onneksi kaikki meni aivan rauhallisesti, ja nopeasti.

Mutta kaikilla potilailla ei ole sitä tilannetta että lähiomaiset olisivat tukena ja turvana, ja auttamassa koko ajan.
Siksi olisi vielä paljon tehtävää että kivunlievitys ja ne viimeiset hetket saataisiin sujumaan arvokkaasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Isä. Minä suojelen sinua kaikelta
"me pidetään sun käsistäs kiinni ja sä et tunne kipua"
Kaunista toiveajattelua. Kuoleman todellisuus on kuitenkin aivan toinen, raadollinen ja usein tuskallinen. Vaikka suurinta osaa voidaan auttaa hyvällä palliatiivisella hoidolla riittävästi, pienen osan kohtaloksi jää epäinhimillinen kipu, kärsimys ja tuska. Eikä siinä kädestä pitämiset auta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Isä. Minä suojelen sinua kaikelta
Nimim. "realisti" kirjoittaa, ettei kädestä pitäminen auta. Osittain totta. Ei pelkästään se vaan
pitää tietysti omaisten huolehtia, että kuoleva saa lääkkeitä, jos on kipuja. Äiti kuoli radiumkodissa
ja kyllä hän sai tarpeeksi troppia ja selvästi näki, että oli hyvillään, kun piti kädestä tai silitti päätä.
Voi myös mennä viereen ja halata ja pitää hyvänä; sekin lievittää tuskaa ja auttaa kaikkia luopumisen
prosessissa. Kyllä Suomessa kipuja saa hoidettua että ei sen takia tarvitse itseään tappaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Isä. Minä suojelen sinua kaikelta
"Kyllä Suomessa kipuja saa hoidettua että ei sen takia tarvitse itseään tappaa."
Tämä väite muuten ei pidä paikkaansa kaikkien sairastuneiden kohdalla. Lisäksi tulevat muut ikävät oireet, kuten esim. tukehtumisen tunne eräiden sairauksien kohdalla. Siinä eivät auta kipulääkkeet eikä kädestä pitäminen. Kannatan siksi ns. vapaaehtoista eutanasiaa. Se on todellinen osoitus rakkaudesta ja välittämisestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Minullakin on siis toivoa
Hienoa että poliitikotkin uskaltavat lopulta tulla kaapistaan ulos eutanasian suhteen. Kauan ovat siellä piilotelleetkin, sillä aikaa kun eutanasian kannatus kansalaisten keskuudessa on ollut huomattava jo vuosikaudet. Minullakin voi siis olla toivoa siitä, että kuoleman lähestyä voin käyttää tätä mahdollisuutta, jos olotila muuttuu kertakaikkiaan inhimillisesti katsottuna sietämättömäksi, eikä helpotusta kärsimyksiin ole luvassa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eutanasian kannattaja.
Tässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Jokaisella täytyy olla oikeus itse päättää. Miksi tuota lakia ei jo ole? Eduskunnassa väitellään jos mistäkin ja tämä tärkeä eutanasialaki ei etene. Outoa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvä asia!
Kiitos aktiiveille, jotka jaksavat tehdä työtä lain puolesta. Eutanasia pitää sallia heille, jotka sen itselleen haluavat.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Soini vastustaa
Hienoa kun noin monta kansanedustajaa mukana. Tosin laki ei nyt etene, koska hallituksessa on Timo Soini. Hän vastustaa ja eikä ymmärrä koko asiasta mitään. Kävin lukemassa kysymyksen eduskunnan sivuilta ja hyvin tehty kysymys. Kiitos Exitus yhdistykselle taas tästä kirjoituksesta. Hyvä kun on taho puhumassa tärkeästä asiasta.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huippua!
Vuosikausiin paras kysymys mitä eduskunnassa hallitukselle on esitetty! Noi kysymykset ovat tärkeitä ja tämän kysymyksen kohdalla toivoisi eduskunnan myös alkavan oikeisiin töihin! Wallin voisi tehdä tämän jatkoon lakialoitteen eutanasiasta. Mikä estää? Ei mikään ja kansa tukee!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kärsimykselle loppu...
Haluan tämän lain. Kenelläkään ei tosiaan ole oikeutta vaatia toista kärsimään tuskiaan jos henkilö haluaa kuolla. kaikenlaiset hihhulit saavat vapaasti kieriskellä tuskissaan jos haluavat. On väärin, että isolla rahalla saat kyllä inhimillisen lopun kun lähdet Sveitsiin, mutta ei kaikilla ole siihen varaa.

Kuolemasta on muutenkin vieraannuttu ja sitä pelätään vaikka se on yhtä luonnollista kuin syntyminenkin. Ei tänne maapallolle kukaan meistä loputtomiin jää. Elämä alkaa ja joskus se loppuu. Jos ihminen haluaa lähteä viimeiselle matkalle inhimillisesti, niin se sallittakoon. Tästä ei pitäisi edes millään tavalla väitellä. Selvä asia.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
"kuoleman enkelit"
Timo Soini nimitti meitä vihreitä "kuoleman enkeleiksi" vuonna 2012 kun puoluekokouksessa otimme positiivisen kannan eutanasiaan Kari Viholaisen aloitteesta. Vihreissä kävimme keskustelun asiasta ja yksimielisesti muodostimme kantamme. Täytyy myöntää, että vihreissäkin asiaan on erilaista suhtautumista, mutta silloinen päätös tehtiin yksimielisesti. Tämä Soinin nimittely ei ole paha. Me vihreissä ymmärrämme miksi eutanasialaki on perusteltu laki. Tätä lakia kannatetaan kaikissa puolueissa, myös kansanedustajien taholla. Ainoa poikkeus on kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän jäsenet. KD jäsenien keskuudessa kannatusta kyllä on.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: "kuoleman enkelit"
Kun kerrot olevasi vihreitä niin kysyn miksi te ette ole toimineet asiassa? Eikö se teidän päätös ole samalla tavoite? Mitä vihreät olette tehneet asian eteen? Näytti olevan monta vihreää kansanedustajaa tämän Wallinin kysymyksen takana. Teot ratkaisevat. Nyt niitä tekoja...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: "kuoleman enkelit"
Vaikka vihreät tekivätkin linjauksensa niin se jäi siihen. Mitään toimia eikä tekoja ole asian eteen nähty. Asia on korjattavissa kun eduskuntaryhmä alkaa hommiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hallitus HOI!
Jankataan asiasta, minkä pitäisi olla täysin selvä asia kaikille. Eikö tuo eduskunta osaa tehdä niitä asioita, mitä me kansalaiset haluamme? Vieläkö joku epäilee eutanasialain tarpeellisuutta? Se laki tarvitaan ja nyt vaan edustajat tekemään lakia. Hallitus jos vastustaa, niin vaihdetaan hallitus. Yksinkertaista. Suomalaisten tahtoa tulee kuulla.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
hiljaista eutanasiaa on jo
Hiljaista eutanasiaa on jo. Lääkärit tekevät sitä jatkuvasti. Osastoilla olevia jätetään tutkimatta tai se tapahtuu viiveellä. Vakavasti loukkaantunut ei ole edes hoidon arvoinen aina jos on ikää. Vuodeosastoilla viruu hiljalleen ihmisiä nesteiden ja ravinnon puutteeseen. Valintaa tehdään ketä hoidetaan. Laki saattaa lisätä väärinkäytöksiä edelleen. Se vaatii eettistä pohdintaa. Koko terveydenhuoltoporukassa. Yksittäisen ihmisen perusteltu tahto on eri asia kuin kansantahto. Kivunhoitoon on lievitykset mutta joihinkin tilanteisiin esim. Tukehtumiseen hiljlleen ei ole.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: hiljaista eutanasiaa on jo
Se onkin paradoksaalista, että samalla kun todellisuudessa annetaan monien kuolla ennen aikojaankin ja vasten tahtoaan, periaatteellisista syistä vastustetaan ihimisen itsensä perustelluista syistä toivomaa kuolemaa. Kunpa kaikki hurskaat ihmiset suuntaisivat hurskautensa siihen, että ne jotka haluavat elää, saisivat elää ihmisarvoista elämää niin kauan kuin mahdollista - eutanasian vastustamisen sijaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: hiljaista eutanasiaa on jo
Mitään "hiljaista eutanasiaa" ei ole olemassakaan. Olisikin tärkeää olla sotkematta termejä keskenään, kun puhutaan eutanasiasta. Hoitamatta jättäminen tai hoidoista luopuminen ei ole mitään eutanasiaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.