Lukijoilta: Itsenäisen Suomen mies

LUKIJAN
KOLUMNI

Jorma Ahomäki


Kahdeksansataa sivua antanee oikeuden puhua kirjallisuudessa tiiliskivestä. Sellainen on Lasse Lehtisen teos ”Tanner: Itsenäisen Suomen mies”.

Jo viisitoistavuotiaana tutustuin lukemalla Väinö Tanneriin. Vuonna 1947 ilmestyi ”Näin Helsingin kasvavan”. Teos vangitsi 15-vuotiaan koulupojan itse perustettuun ihailijakerhoon, joka edelleen on voimissaan. On kulunut jo 71 vuotta kipinän syttymisestä.

Olen saanut konkreettisesti kokea Merete Mazzarellan ajatukset toimiviksi. ”Silloin en koskaan ole yksin” on Mazzarellan teos lukemisen taidosta. Hoitolaitokseen ja pyörätuoliin sidottukin onnistuu kirjojen avulla murtautumaan avaraan maailmaan.

Talvisodan ulkoministeri kertoo myös Raatteen tien legendasta. Olosuhteet eivät olleet niin epätasaiset kuin myytti jälkipolville kertoi.

Lasse Lehtinen kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jonka seljättäminen käy konkariltakin.

Hallitus taipui 13.3.1940 ”Paasikiven ja Tannerin” rauhaan. Kekkonen halusi jatkaa sotaa. Viipurin läänistä valittu Kekkonen vastusti eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa kuuluvasti rauhantekoa.

”Itsenäisen Suomen mies” välittää kiinnostuneille aimo annoksen Suomen historiaa. Lehtisen tutkijan haaviin on kertynyt todella uskomattomia yksityiskohtia itsenäisyytemme taipaleelta. Harvoin kohtaa niin monipuolista kuvaa runsaan sadan vuoden mittaiselta taipaleelta.

Lasse Lehtinen on kattanut nautittavan koosteen Tannerin toimista  ja aikaansaannoksista ihan jokamiehen käyttöön ja tutkittavaksi. Oman aikamme arpa on heitetty.

Kirjoittaja on kiinnostunut historiasta.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lukijan kolumni