Lauantai 18.11.2017Tenho, Jousia, Max

Virtaa virattomille

LUKIJAN KOLUMNI

Hilkka Pulli

Vuonna 1993 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vapaaehtoistyön saralla alkoi tapahtua, kun silloinen diakoniasihteeri Pekka Larkela antoi seurakuntalaisille vapaat kädet: mahdollisuuden osoittaa, mitä he todella haluavat ihmisten hyväksi tehdä.

Jo jonkin aikaa hän oli kuunnellut Linnankadulla sijainneessa vapaaehtoistoiminnan keskus Lyhdyssä liikkuvia ihmisiä herkällä

korvalla, ja päättänyt tehdä parhaansa: järjestää vapaaehtoistoiminnalle asialliset puitteet ja taloudelliset tuet.

Sana levisi, ja niin eri alojen taitajia alkoi ilmaantua paikalle. Ja jo saman vuoden marraskuussa toimintaa kartoitettiin ihan joukolla, järjestettiin perustava kokous, jossa oli läsnä kolmisenkymmentä aktiivista vapaaehtoista.

Tuossa marraskuun kokouksessa Lyhdylle suunniteltiin selkeät toimintamallit. Päätettiin perustaa erilaisia ryhmiä, joissa ihmiset voivat keskustella ja harrastaa, kukin taipumustensa ja mielihalunsa mukaan. Ja niin Lyhdyssä jo entuudestaan vallinnut hyvä ja lämmin yhteistyön henki sen kuin vain lisääntyi. Kellään ei ollut velvoitetta mihinkään, kun kukin sai valita tekemisensä.

Talon kellarissa kokoontuivat käsityöläiset ja puutöistä kiinnostuneet, katutasosta löytyi taide- ja muiden kerhojen lisäksi kahvio, josta saattoi saada kokkiryhmän aamulla leipoman pullan kahvi- tai teekupposen kera maksuttakin, jos kukkarossa ei sattunut kolikoita olemaan.

Tarveaineet oli saatu firmoista lahjoituksina, eikä leipureille maksettu palkkaa, joten katteen takia maksua ei tarvinnut periä.

Jos jollain porukalla näytti olevan tekemisen puutetta, Larkela kyllä keksi heille sellaista, lähetti vaikka hakemaan vanhainkodeista vanhuksia kahville Lyhtyyn. Huoltokeskuksesta saatiin käyttöön auto, ja niin päästiin matkaan. Arvata vain saattaa, kuinka tuollainenkin tempaus pääsi valaisemaan niin monen ihmisen harmaata arkea.

Noiden vuosien jälkeen käytänteet ovat kovasti muuttuneet. Lyhdynkin kotoiset tunnelmat vähitellen vaimenivat kassakoneen kilinään. Myös muualla kuin seurakunnissa palkaton työvoima on lipunut osaksi markkinataloutta. Näin välittämisen arvot himmenevät.

Kun ammattilaiset toimivat vapaaehtoisten esimiehinä, määräten heille tehtäviä kuin ikään palkatuille työntekijöille, tunnelmat entisestään viilenevät. Ilmainen työpanos ja siitä saatu kiitos kyllä kelpaavat, mutta kulukorvausten maksatuksissa kitsastellaan.

Tyytyykö tällaiseen vai ei, sen voi jokainen kohdallaan harkita. Vanha klisee: "Ilmaista lounasta ei ole" valottuu tästä näkökulmasta vähän uudessa valossa.

Kirjoittaja on turkulainen kirjailija ja entinen kirkkovaltuutettu.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.