Torstai 1.9.2016Pirkka

Liikennesakkoihin halutaan korotuksia – kehnoin perustein

Mikko Paatero

Jotkut tässä maassa haluaisivat lisää korotuksia liikennesakkoihin. Perusteluina on todettu taloudelliset syyt eli valtion budjetin täyttäminen.

Perustelut eivät kestä asiallista tarkastelua. Olisi surullista, että kriminaalipolitiikkaa tehtäisiin talouden ehdoilla. Se johtaisi kestämättömään tilanteeseen – mitähän seuraavaksi? Sakkojen ja etenkin rikesakkojen korotuksia olisi voitu perustella niiden alhaisella tasolla. Siihen voisi löytyä ainakin rikesakkopuolella hyviäkin perusteluja, mutta perustelut on haluttu jostain syystä hakea talouden näkökulmasta.

Olisi myös kriminaalipoliittisesti oikein, että ennen kuin liikennesakkomaksuja korotetaan, keskusteltaisiin ja arvioitaisiin eri rikosten keskinäiset suhteet nimenomaan kriminaalipolitiikan kannalta. Esimerkiksi liikennesakkojen ja omaisuusrangaistusten, saati sitten pahoinpitelyrangaistusten suhdetta olisi syytä tarkastella.

Jos haluttaisiin lisää tuloja liikennerikkomuksista, se voitaisiin aivan hyvin tehdä toiminnallisilla muutoksilla eli sillä, että automaattisen liikennevalvonnan tolpille lisättäisiin kameroita. Nythän kameroita on alle 100 ja vain osassa tolpista on kamera. Jos näin meneteltäisiin, vaatisi se kyllä lisää myös käsittelijöitä.

On myös ollut esillä, että rikesakkorajaa laskettaisiin ja rikesakkoja annettaisiin yhä pienemmillä ylinopeuksilla. Mielestäni nimenomaan kirjallinen huomautus olisi oikea reagointi pieniin ylityksiin. Nyt raja on noin 10 km/tunnissa ylityksille. Sen jälkeen määrätään rikesakot ja sitten tuloihin perustuvat sakot. Järjestelmä on mielestäni näin hyvä.

Totuus on, että kun joku huomaa kameran välähtävän, odottaa hän pelonsekaisella tunteella lopputulosta, koska hän harvoin tarkalleen tietää ylityksensä määrää. Kun postissa tulee kirjallinen huomautus, huokaisee hän helpotuksesta, mutta varmasti muistaa sen jatkossa ainakin yhtä hyvin, kuin jos olisi saanut rikesakon, saati sakon.

Heille, jotka tahallaan ajavat jatkuvasti ylinopeutta, pieni rikesakko ei merkitse mitään. He miettivät vain milloin tulee niin monta sakkoa, että ajokortin peruuttamismenettely tulee eteen. Ajoluvan peruuttaminen on aivan eri tason rangaistus kuin rikesakko tai sakko. Se on joissakin tapauksissa myös liian kova seuraamus, jos kyse on kolmesta pienestä rikkeestä.

Olen sitä mieltä, että Suomessakin olisi syytä siirtyä niin sanottuun pisteyttämisjärjestelmään, jossa pienillä rikkeillä olisi pienemmät pisteet kuin törkeimmillä. Tämä järjestelmä olisi selvästi oikeudenmukaisempi ja on käytössä monissa maissa. Tähän asti oikeusministeriö on suhtautunut tällaiseen muutokseen kielteisesti.

On myös keskusteltu, millainen merkitys liian suurella nopeudella on esimerkiksi liikennekuolemiin ja loukkaantumisiin. Merkitys on suuri, mutta samaan hengenvetoon on sanottava, että varmasti vielä suurempi osa on terveydentilalla, väsymyksellä ja alkoholilla.

Lisäksi autojen turvallisuus on oleellisesti parantunut, ja kaavoituksen ja teiden rakentamisen merkitys on suuri. Lisäksi on hyvä tietää, että itsemurhien osuus liikennekuolemista on 10 prosentin luokkaa.

Näiden asioiden suhteita olisi hyvä tieteellisesti analysoida, jotta vältyttäisiin epäasialliselta eipäs-juupas-keskustelulta.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva poliisiylijohtaja.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Asiallinen kirjoitus
"Olen sitä mieltä, että Suomessakin olisi syytä siirtyä niin sanottuun pisteyttämisjärjestelmään, jossa pienillä rikkeillä olisi pienemmät pisteet kuin törkeimmillä."

Tuohon kansainväliseen käytäntöön pitäisi meilläkin päästä. Jokaisella, tarkallakin kuljettajalla saattaa lipsahtaa. Kuten minulla, joka 50 vuoden autoilun ajalla olen saanut yhden (1) huomautuksen peltipoliisilta. Jos yhdestä lipsahduksesta saa satojen eurojen pikavoiton, se vie eläkeläisen tai yksinhuoltajaäidin talouden kuralle pitkäksi aikaa. Siis pisteytysjärjestelmä on oikeudenmukainen, siinä rankaistaan niitä, jotka usein rikkovat lakia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pisteytyksellä mielivalta pois
Ne joiden ajokieltojen käsittely on tapahtunut Turussa, ovat varmaankin pisteytyksen vankkoja kannattajia. Perustan näkemykseni niin omaan kokemukseeni, kuin myös muilta kuulemaani.
Ps. Käsitykseni mukaan kuulemisen paikkakunnan saa valita itse. Sitä en silloin vain tiennyt.