Maanantai 27.6.2016Elviira, Elvi

Rokkarit politiikassa

Markku Jokisipilä

Harvassa vaalitaistossa julkisuus näyttelee niin merkittävää roolia kuin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Tärkeäksi osaksi kilpaa ovat muodostuneet julkkisten omille suosikeilleen ilmaisema julkinen tuki eli amerikkalaisittain endorsement. Ainakin osan julkkisten faneista uskotaan pitävän näitä kannatusilmoituksia sitovina äänestyskehotuksina.

Eniten huomiota osakseen saa niin sanottu Hollywoodin esivaali, jossa palvotut filmistarat ilmoittavat kantansa. Erityisesti tällä vuosituhannella vastaavaan poliittiseen aktivismiin ovat joukoittain ryhtyneet myös populaarimusiikin suuret nimet. Vuoden 2004 vaaleissa tiedostavien rokkarien juttu oli George W. Bushin vastustaminen, neljä vuotta myöhemmin taas Barack Obaman kannattaminen.

Suomeen ilmiö rantautui ryminällä vuoden 2012 presidentinvaaleissa, kun kymmenet suomalaiset eturivin musiikkiartistit ryhmittyivät Pekka Haaviston tueksi.

Tällä kertaa amerikkalaisten musiikkitähtien suosion armo valaisee erityisesti Hillary Clintonin kampanjaa. Hänen tukijoikseen ovat ilmoittautuneet muun muassa Katie Perry, Beyoncé, Kanye West, 50 Cent, Snoop Dogg ja Jennifer Lopez. Demokraattikilpailija Bernie Sandersin lista on lyhyempi, mutta sieltäkin löytyy esimerkiksi Red Hot Chili Peppers ja Neil Young.

Republikaanien rock-uskottavuudessa ei tukijoiden määrän ja nimien perusteella ole kehumista. Ben Carsonin, Ted Cruzin ja John Kasichin tueksi ei ole ilmaantunut ensimmäinenkään ykkösketjun musamaakari. Odotetusti Donald Trumpin puolesta liputtaa rasistisilla ja seksistisillä puheillaan usein kauhistuttanut konservatiivirockin veteraani ja aseintoilija Ted ”Madman” Nugent.

Yllättävää tukea Trump sai afroamerikkalaisten oikeuksien puolustajana tunnetulta naisräppäri Azealia Banksilta. Hän ilmoitti Twitterissä, että koska Yhdysvallat on ”täynnä paskaa”, myös Valkoiseen taloon pitäisi valita ”täysi paska”. Paha maa tarvitsee pahan presidentin pysyäkseen itsensä kyydissä, resoneerasi Banks.

Trumpin kovimman vastustajan Marco Rubion puolelle on ilmoittautunut Johnny van Zant, legendaarisen floridalaisyhtye Lynyrd Skynyrdin laulaja. Bändillä on aiempaakin kokemusta politikoinnista. Ennen Johnnya Skynyrdin vokalistin tonttia hoiti hänen isoveljensä Ronnie, joka kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1977. Yksi rockin historian myyttisimmistä poliittisista debateista käytiin hänen ja nyt Sandersia tukevan Neil Youngin välillä.

1970-luvun alun kappaleissaan ”Southern Man” ja ”Alabama” Young lauloi kriittisesti Yhdysvaltain syvän etelän rasismista ja orjuuden tahraamasta historiasta. Lynyrd Skynyrd vastasi vuoden 1973 klassikossaan ”Sweet Home Alabama”, jonka mukaan etelän mies ei tarvitse Youngia eikä hänen mielipiteitään mihinkään.

Vaikka kiista oli osin pelkkää teatteria, se oli monelle todiste Skynyrdin rasismista. Southern rock -genre laajemminkin on nähty jonkinlaisena valkoisten republikaanimiesten protestina ja punaniskaisen etelävaltiolaisuuden ylistyksenä. Käsitys on sitkeä, mutta väärä. Allman Brothers Band, vielä kenties Skynyrdiäkin ikonisempi southern rock -yhtye, oli nimittäin tärkeä taustavoima ”Uutta Etelää” edustaneen georgialaisdemokraatti Jimmy Carterin voittoisan vuoden 1976 presidenttikampanjan takana.

jokisip@utu.fi

Kirjoittaja on Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja ja poliittisen historian professori.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.