Perjantai 9.12.2016Anna, Anne, Anni, Anu, Annikki, Anneli, Annukka, Annika

Turha, turhempi, tuo tuossa

Alf Rehn

Turhahan minun on oikeastaan tästä mitään sanoa, koska kaikki tietävät, että tutkijat ne vasta turhia ovat. Tästä huolimatta olen viime aikoina miettinyt sitä miten hanakasti olemme selittämässä muiden toimien turhuudesta. Itse emme tietenkään tee turhaa työtä, vaan tuiki tärkeää ja tarpeellista, mutta tiedämme silti kaikki, että Suomi on tupaten täynnä turhimuksia.

Se, että yliopisto on täynnä turhaa tutkimusta tekeviä on nykyään niin itsestäänselvää ja oletusarvoista, että siitä ei edes kannata lähteä veistelemään. Joskin joku voisi kysyä miten ihmiset, jotka eivät moneen vuoteen (jos koskaan) ole käyneet yliopistolla voi tämän niin varmasti tietää, niin tosiasiat puhuvat silti puolestaan. Jos emme ole nähneet mitä hyötyä siitä on, sen on oltava hyödytöntä.

Saman voi sanoa oikeastaan koko julkisesta sektorista. Vaikka emme oikeastaan tiedä mitä kaikkea siellä tehdään, tiedämme ainakin sen, että suurin osa sen työntekijöistä ovat kovapalkkaisia virkamiehiä (noh, paitsi sairaanhoitajat, ja poliisit, ja ne kaikki muut), jotka eivät oikeastaan tee mitään muuta kuin maanantaisin jolloin he kiusaavat ihmisiä uusin säännöksin. Saatana.

Yrityksetkin ovat täynnä turhimuksia, etenkin johtoportaassa. Siellä ne istuvat ja olevat olevinaan, palkka juoksee ja ihan turhaan. Tietenkin siinä motivaatio laskee, koska vaikka ei ehkä itse ole nähnyt niitä johtoportaan ihmisiä kuin ohimennen, niin kyllähän sen tietää.

Toisaalta, löytyyhän turhimuksia lähempääkin. Toisen osaston väki on meinaan niin turhaa sakkia, että heitä pitäisi laskuttaa tuolien kulumisesta. Ne ja Heikki tuossa naapurihuoneessa. Honottava nauru on kaikki mitä siitä lähtee, istuu vain kokouksissa ja mutustelee pullaa.

Kaupassakin niitä näkee, niitä turhimuksia. Neljä myyjää ja kauppa ihan tyhjä. Ketuttaa, minähän noidenkin palkan maksan. Niin, ja jouluruuhkien aikaan ei saanut palvelua sitten mitenkään. Säälittävää. Toivottavasti robotit vievät niiden työt.

Nuorisokin on ihan turha. Eivät ne muuta tee kuin näppäilee kännyköitään, eikä niillä riitä edes tarpeeksi järkeä käyttää pipoa kun on kylmä. Toisaalta, ruotsalaiset ne vasta turhia onkin. Amerikkalaisista puhumattakaan. Turhia kuin Trump talkoissa.

Näin se keskustelu menee, ja jos se saa jatkua tarpeeksi kauan, tärkeitä ja tarpeellisia ovat oikeastaan vain me itse ja ne pari joihin vielä luotamme ja samaistumme. Muut ovatkin sitten parhaimmillaan yliarvostettuja ja todennäköisemmin turhia.

Mutta entä jos olisikin niin, että aika harva on oikeasti turha? Tunnen jonkin verran virkamiehiä, ja kyllä ne minun tuntemani ainakin yrittävät olla hyödyllisiä. Tunnen myös aika monta johtoportaasta, ja kyllä he tekevät usein kovastikin töitä, jopa harkiten. Samaa voi sanoa jokaisesta myyjästä jonka tunnen, ja nuorista.

Tunnen jopa tutkijoita, jotka aidosti yrittävät omalla panoksellaan parantaa maailmaa – repikää siitä. Onnistuvatko he aina? No eivät. En onnistu minäkään. Etkä sinä. Näin, koska kukaan meistä ei aina onnistu.

Ehkä olen hupakko, mutta uskon vieläkin siihen, että maailmassa on paljon vähemmän turhimuksia kuin kuvitellaan. Jännää onkin, että vaikka reissuillani olen tavannut varmaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, yllättävän harva on ollut turha. Ja minä olen tavannut ihan ministereitäkin…

Kirjoittaja on liiketaloustieteen professori Åbo Akademissa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Management
Ihan kohtuullinen juttu. Kun asiaa katsotaan yksilön näkökulmasta, niin asia varmasti onkin pääpiirteittäin näin. Mitä on tarpeellinen, ei turha työ, onkin jo hiukan vaikeampi kysymys. Suomessakin toimii, ainakin osittain, markkinatalous, jonka yksi kulmakiviä on, että rahaa täytyy tulla enemmän kuin mitä sitä menee. Työn innokkaalla ja tuottavalla tekemisellä on aika suuri ero, jos noilla sanoilla ei ole asiayhteyttä. Hyvää itsensä ja organisaation johtamista on jatkuvasti kyseenalaistaa toimintamalleja pyrkiä parempaan, ei välttämättä suurempiin ponnisteluihin. Nykyisen markkinatalouden yksi kulmakivistä on myös kasvu, joka tarkoittaa sitä, että täytyy kyetä tekemään enemmän. Mitä tuo enemmän tekeminen sitten onkaan ja tarkoittaakaan. Edellämainittu on kyllä nykyisen taloudellisen tilanteen kanssa vahvasti ristiriidassa, ainakin läntisissä teollisuusmaissa ja varsinkin perusteollisuudessa, mikäli asiaa katsotaan työpaikkojen, turhien tai tarpeellisten kannalta. Valitettavaa on, että nykytilanteessa kokonaisuuden käsittävä johtamistaito ja visionäärit ovat vähissä. Pieniä yksilön ja pikkuasioiden spekuloijia kyllä riittää suunnassa jos toisessakin, työntekijöistä ja johtajista professoreihin. Ovatko sitten turhia vai tarpeellisia mene ja tiedä. Työttömien ja eläkeläisten määrä tulee kasvamaan ja ilman jonkinlaista tulonjakoa tai julkisen lainanoton lisäämistä ei noista tällä
kehityssuunnalla selvitä. Turhaa tai ei, aika tekee tehtävänsä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turhaa ihmistä ei olekaan
Tokihan kaikki työ on tekijälleen tärkeää, jos sellaista hänelle teetetään. Siitä huolimatta työ saattaa olla turhaa organisaation kannalta. Joku työ saattaa olla jopa vahingollista ja yleistä etua haittaavaa. Tällaisia töitä kyllä löytyy, kunha tarkkailukulma on havaintoon sopiva.
Muistan elävästi Hannu Taanilan puheen Turun yliopiston viimeisen satavuotisjuhlien kunniaksi. Siinä hän vertasi korkeasti oppineita ihmisiä pultsariin, joka ei tunnetusti tee mitään hyödyllistä. Hannu kehotti professoreita ottamaan oppia pultsarista, joka ei ole haitaksi muille kuin itselleen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kapakkajaaritusta
Yliopiston edustajalta melkoisen ala-arvoista juttua. Missä muualla kuin luultavasti jossain pubissa parin kaljan jälkeen tällaista "keskustelua" kuulee? Muualla ei tällaista kuule arkielämässä, vaikka ihmiset ovat turhautuneita maan asioiden hoitoon. Mutta seuransa kullakin. Näköjään sitä kolumnia voi TS:ssa tällä laillakin pitää.

Oikein kirosanan kera. Minun yliopistoaikanani professorien lausunnot olivat varteenotettavia, eivät tarkoitushakuisen kansanomaisia ja populistisia vuodatuksia, joilla haetaan ilmeisesti vain huomiota mukarennolla tyylillä. Kauhistuttaa ajatella, millä tolalla Akademissa on liiketalous.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kapakkajaaritusta
Kirjoittajalta taisi jäädä huomaamatta, että Alf Rehn ei tosiaankaan kirjoittanut yliopisto-opiskelijoille?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kapakkajaaritusta
"Ohoh", pelottaa ajatellakin, mitä hän kirjoittaa ja sanoo opiskelijoille, kun lehtien palstoillakin tällaista. Tietääkseni TS:a lukevat myös opiskelijat. Toivottavasti myös päättäjät.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kapakkajaaritusta
Kapakassa sentään tuntee ja tietää, kuka jaarittelee. Näiden palstojen jaarittelijat ovat henkiolentoja, joiden mielipiteet ovat yhtä tyhjän kanssa. Nimimerkkiä voi vaihtaa kuin mustalainen hevosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ironia on vaikea laji
myös lukijalle. Näyttää siltä, että muutamat kommentoijat ovat lukeneet tekstin mielipiteenä.