Lauantai 23.6.2018Aatto, Aatu, Aadolf

Osmo Rauhala:

Suo, kuokka ja kannattavuuskerroin

Valtion Luonnonvarakeskus tutkii suomalaisten maatilojen taloudellista kannattavuutta Taloustohtori-ohjelmalla. Seuranta perustuu isoon joukkoon erilaisten tilojen kirjanpitoja. Viime vuosina toiminnan tulos on ollut edellistään huonompi.

Lannoitteiden ja muiden panosten aiheuttamat kulut nousevat nopeammin kuin tuottajahinnat. Kannattavuus laskee, vaikka tilojen ja tuotantolaitosten koko kasvaa. Vuonna 2009 tavanomaisten tilojen kannattavuuskerroin oli 0,33 ja viimeisin vuoden 2017 ennuste 0,20.

Alalta löytyy kuitenkin poikkeus. Taloustohtori tutkii erikseen luomutilat ja näiden vastaava kannattavuuslukema on jo vuosikymmenen ajan ollut keskimäärin kaksinkertainen 0,6, luomun hyväksi . Vuosiin mahtuu vaihtelua, mutta kokonaistrendi on selvä.

Tuore ProAgrian vertailu (MT 6.4.) osoitti tavanomaisen vehnän tuottaneen 191 euroa tappiota hehtaaria kohden vuonna 2017. Tavanomainen kaura kasvoi tappiota 172 euroa hehtaarille. Luomukaura puolestaan tuotti 336 euroa voittoa samalla alalla ja luomuruis peräti 476 euron tuloksen viime vuonna.

Luomullakaan ei rikastuta, mutta sen parempi kannattavuus tehoviljelyyn nähden on siinä määrin merkittävää, että luulisi tilanteen kiinnostavan niin mediaa kuin tuottajiakin.

Useimmissa maatalouden tilaa käsittelevissä jutuissa asia kuitenkin ohitetaan tyystin tai kuitataan sivulauseena. Se on vahinko, sillä maaseudulla toimitaan perinteen ja alan mediasta saadun ohjeistuksen mukaan. Tuotantosuuntaa ei hevin muuteta ja yleensäkin vasta vanhan isännän hautajaisten jälkeen.

Luomuviljelyä nimittäin tarvittaisiin kipeästi lisää, jotta vihdoin läntisille markkinoille pyrkivä elintarviketeollisuutemme saisi kannattavimmille tuotteilleen raaka-ainetta.

Vaikka olemme myöhässä luomuvientimme kanssa verrattuna vaikka Ruotsiin ja Tanskaan, vielä löytyy segmenttiä maailman markkinoilla. Luomumyynti kasvaa kaikkialla ja on siirtymässä nettiin kun alan jättiläinen Amazon-yhtiö osti luomuun erikoistuneen tavarataloketju Whole Foodsin. Kauppasumma oli kaksi kertaa suurempi kuin McDonaldsin vuosimyynti Yhdysvalloissa. Luomu ei ole maailmalla enää nappikauppaa. Meillä se sitä on, mutta ei ole liian myöhäistä alaan panostaa.

Kaikkiaan ruuan viennin mahdollisuuksiin on Suomessa viime vuosina herätty uudella tavalla, pitkälle Venäjän kaupan pakotteiden takia.

Etujärjestö MTK ilmoitti lähtevänsä 2019 koordinaattoriksi Suomen osastolle Saksan suurimmille ruokamessuille Grune Wochelle, joka perinteensä mukaan keskittyy kestävään kehitykseen ja luomuviljelyyn. MTK näyttää, ettei se vain lobbaa poliitikkoja ja virkamiehiä, vaan pystyy tarvittaessa suoraan palvelutoimintaan.

Ele on tervetullut, kunhan muistetaan maailmanluokan brändien syntymisen vaativan paljon aikaa ja taitoa. Niitä ei luoda vain messudelegaatioilla eikä julkisilla vetoomuksilla. Ensin pitää tuottaa vaativille asiakkaille kelpaavaa myytävää. Siksi pitää selvittää mitä kansainväliset asiakkaat arvostavat ja miten heidän huomionsa tavoittaa.

Lähestymistapa on uusi meille, joita on sukupolvien ajan opetettu syömään mukisematta mitä eteemme saamme. Nykyään arvoihin perustuvat kuvat ohjaavat varsinkin maksukykyisten päätöksiä maailmalla. Sieltä löytyvät markkinat suomalaiselle luomulle.

Kirjoittaja on taidemaalari ja maanviljelijä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Uskoa toki saa
Uskoa toki saa, mutta muistuttaisin, että luomuviennin mahdollisuuksiin on uskottu jo yli 10 vuotta, erittäin laihoin tuloksin.

Erkki Pöytäniemi teki asiasta selvityksen 5 vuotta sitten, jossa hän toiveekkaati arvioi, että mahdollisuuksia olisi viedä luomutuotteita jopa 100 miljoonan edestä.

Todellisuus: viimeisen viiden vuoden aikana luomuvienti on ollut arvolltaan n. 10-15 miljoonaa (Pro Luomun arvio).

Se on summa, joka tuskin ylittää sille luomutuotannolle myönnetyt valtion tuet. Ei todellakaan näytä houkuttelevalta mahdollisuudelta, jos on veronmaksaja. Luomuviljelijän näkökulmasta saattaa yhä näyttää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Uskoa toki saa
Jatkoa;

Tässä Rauhala on sillä tavalla kornisti oikeassa ...

"Sieltä löytyvät markkinat suomalaiselle luomulle."

... että jos luomuruoan osuus on kulutuksesta 2,3% ja siitä arviolta puolet tuontiruokaa, niin eivät ne suomalaisen luomun markkinat Suomestakaan löydy. Luomun osuus viljelysmaasta on muuten jo 9,5%! Mutta tuotetusta ruoasta toki vain 2-3 prosenttia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kannattavuus ja näkökulma
Edelleen. Kun Luke julkaisi tuon kannattavuuskerroinuutisensa, se kertoi:

"Tutkimuspäällikkö Arto Latukka Lukesta arvioi, että luomun parempi kannattavuus johtuu monista tekijöistä: tavanomaista tuotantoa suuremmasta tilakoosta, paremmasta markkinahinnasta ja korkeammista tuista sekä tavanomaista tuotantoa merkittävästi pienemmistä tarvikekustannuksista."

Edelleen kansalaisen kannalta: pitääkö innostua sellaisesta kannattavuudesta, jossa itse maksaa:

- huomattavasti korkeampia hintoja, ja sen lisäksi
- suurempia tukia, verojensa kautta?

Edelleen se saattaa varmasti näyttää ihan hyvältä vaihtoehdolta luomuviljelijän näkökulmasta.

(Näkökulmastahan kaikki on kiinni: Titanicin uppoaminen oli sallimuksen suuri, armollinen ihme, jos sattui silloin olemaan hummeri ensimmäisen luokan keittiössä)
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
uskon voimalla
Kannattavuus on sanana menettänyt kokonaan merkityksensä, se useimmiten nykyään tarkoittaa riittävän tehokkaasti markkinoitua uskoa jonkun toimintatavan erinomaisuuteen, vaikka sen haittapuolet olisivat selvästikin nähtävissä. "Kerroin" herättää aina epäilyksiä, koska se lähes poikkeuksetta tarkoittaa sitä, että oikeiden tuotanto- ja kulutustietojen sijasta käytetään vastustamiseen tai suosimiseen kehitettyjä kuviteltuja kertoimia, joilla voidaan todistaa ihan mitä halutaan. Onhan energiahuollon ja veronmaksajien kannalta pelkkää vahingollista hullutusta oleva tuulivoimakin joillekin hyvin kannattavaa.