Kolumnit

Kun ihan tavallinen ei riitä

Kolumni | Turun Sanomat 14.9.2012 05:02 |

Syrjäytyminen on suomalaisessa yhteiskunnassa sosiaalisesti periytyvä ilmiö. Sekä työttömyys että päihde- ja mielenterveysongelmat seuraavat nuoria usein edeltävästä polvesta. Siksi puhun itse mieluummin syrjäyttämisestä rakenteellisena ongelmana kuin yksilön syrjäytymisestä.

Kansainvälisesti arvostetussa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä koulutustasokin periytyy yhä vahvasti. Korkeakouluopiskelijoista 68 prosentilla myös vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Vain viidellä prosentilla korkeakouluopiskelijoiden vanhemmista ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta.

Nämä ihmisten eriarvoiset lähtökohdat liittyvät vääjäämättä siihen, millaiset edellytykset nuorten lähipiirillä on kannustaa nuoria eteenpäin elämässään.

VIIME PÄIVINÄ on keskusteltu aktiivisesti nuorten hyvinvoinnista ja syrjäytymisen ehkäisystä. Presidentti Sauli Niinistön toimeksiannosta toteutetussa Ihan tavallisia asioita -kampanjassa on koottu yhteen toimia, joiden avulla aikuiset voivat yhdessä tehdä lapsille ja nuorille parempaa arkea.

Tämä on kaunis tavoite. Se ei kuitenkaan lainkaan vastaa todellisuutta, jossa syrjäytetyt nuoret elävät. Tukea tarvitsevien nuorten joukko on hyvin monimuotoinen ja heidän taustoistaan löytyy erilaisia ylisukupolvisia ongelmia. Niitä ei ratkaista listalla niksejä ja vinkkejä.

Työryhmän olisi ollut hyvä muistaa, että näistä asioista on kysytty myös nuorilta itseltään.

Vaikka tärkeimmät kannustimet nuorten elämässä löytyisivätkin heidän lähipiiristään, tulevaisuutta suunnitellessaan he tarvitsevat myös ammattilaisten apua. Selvitysten mukaan nuoret kaipaavat elämänsä nivelvaiheissa kasvokkaista kontaktia esimerkiksi ammatinvalinnanohjaajien, työnantajien, koulutusneuvojien ja nuorisotyöntekijöiden kanssa. Oppisopimuskoulutukseen on huomattavasti enemmän kiinnostusta kuin sitä on tarjolla.

NÄIHIN NUORTEN esittämiin toiveisiin vastaaminen vaatii poliittisia ja taloudellisia panostuksia, kuten nuorten yhteiskuntatakuuta. Näitä panostuksia ei voida korvata kolmannella sektorilla, hyväntekeväisyydellä tai naapurivahdilla. Hyvinvointivaltion vastuuta kansalaisistaan ei voi ulkoistaa, vaikka nämä kansalaiset eivät vielä äänestysiässä olisikaan.

Lähipiiristä ja lähimmäisen vastuusta puhuminen on samaa retoriikkaa, jota Ison-Britannian konservatiivit ajavat läpi "Big Society" -mallillaan. Sillä pyyhitään nyt pois brittiläisen hyvinvointiyhteiskunnan rippeitä. Tämä konservatiivisen politiikan kaiku ei tosin ihmetytä, vaikuttaahan ryhmän taustajoukoissa Tukikummeissa muun muassa hyvinvointivaltion vastustajana tunnettu Björn Wahlroos.

MILLAISTA LÄHIMMÄISVASTUUTA nuorille sitten tarjotaan? Kansanedustaja Anna Kontula on todennut, että nuoria kohdellaan useissa kaupungeissa paarialuokkana, sotkevana ja häiriötä aiheuttavana joukkona, joka pitää ennemminkin erottaa yhteisöstä kuin ottaa siihen mukaan. Nuorten tulisi elää aikuisten yhteisöissä aikuisten ehdoilla, mutta vailla aikuisten oikeuksia.

Tulevaisuuskaan ei tuo helpotusta. Eräs kyselyyn vastannut nuori toteaa: "Työelämätilanteeseen liittyy lähinnä pelkoja. Nykyinen globaalin maailmantalouden tila ei anna ruusuista kuvaa työpaikan saamisesta. Pätkätyöt ahdistavat; sekö on ainoa mahdollisuus työllistyä nykymaailmassa? Voiton tahkoaminen ja työntekijöiden hyväksikäyttö paistaa räikeästi yritysten toiminnassa. Opiskelun ohessa satunnaisten työvuorojen armopaloja tehdessäni olen vain keskittynyt säästämiseen, koska epävarman taloudellisen toimeentulon aikana ei uskalla elääkään."

Ei ihan tavallisia asioita.

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puheenjohtaja sekä kulttuuri- ja urheiluministeri

Paavo Arhinmäki

TSTV - uusimmat