Elina Pirjatanniemi: Järkevämpää työnjakoa

Yliopistojen henkilöstöä koskevissa työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin sopu. Kiitokset tästä neuvottelijoille, savotta ei ollut helppo.

Julkisuudessa käytiin sopimusneuvottelujen aikaan kiinnostavaa mielipiteenvaihtoa yliopistolaisten työolosuhteista. Jatkan tätä keskustelua. Näkökulmani keskittyy professorien työnkuvaan, jonka tunnen parhaiten.

Joistakin kannanotoista kävi ilmi, että professorit nähdään yhä käytännön elämästä vieraantuneina elitisteinä, jotka käyvät kampuksella luennoimassa pari kertaa viikossa ja nostavat tästä korvaukseksi valtavaa palkkaa. Syreenien kukkiessa professorit vetäytyvät palvelusväkineen huvilalleen lepäämään ja palaavat työn pariin syysiltojen pimetessä.

Olen pahoillani, mutta tällaiset otukset ovat kuolleet sukupuuttoon. Myyttinen kuva professorista joutaa siis romukoppaan. Professori ei ole mitään sen kummempaa kuin rautaisen koulutuksen omaava asiantuntija, eikä professorien työ eroa merkittävästi muusta asiantuntijatyöstä. Työympäristömme on toki poikkeuksellisen inspiroiva ja yhteiskunnallinen tehtävämme arvokas ja tärkeä.

Palkka-asiat on sovittu, joten niistä ei tässä sen enempää. Haluan sen sijaan pohdiskella yliopistoilla omaksuttua uudenlaista työnjakoa. Professorien päivät täyttyvät nimittäin yhä enenevässä määrin asioista, joilla ei ole mitään tekemistä opetuksen, tutkimuksen tai yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kanssa.

Yksi runsaasti aikaa vievä kokonaisuus liittyy hallintotoimintojen automatisoitumiseen. Hallintohenkilökuntaa vähennettäessä meidät on siirretty erilaisille teknisille alustoille puuhastelemaan. Mitä enemmän siirrymme tällaiseen itsepalveluun, sitä vähemmän professori tutkii. Hallintorutiineja hoidatetaan näin kovapalkkaisimmalla henkilöstöllä. Harva firma pitäisi tällaista taloudellisesti kestävänä mallina.

Toinen kuormittava seikka liittyy hallinnon siiloutumiseen. Kun väkeä on vähemmän, sitä tarkemmin hallinnossa joudutaan luonnollisesti miettimään mitä kukin tekee. Tämä johtaa tarkkoihin työnkuvauksiin ja tiukkaan työnjakoon. Yliopistoissa on kuitenkin paljon sellaisia toimintoja, joita on hankala lokeroida. Turhan usein nämä asiat päätyvät professorien ihmeteltäväksi. Aiemmin nämä ratkottiin osastosihteerien voimin, mutta tämänkaltaiset "kaikki kaikessa"- tyypit on pitkälti saneerattu pois.

Kolmas ongelma koskee prosessien omistajuutta, joka on sidoksissa palveluretoriikkaan. Yliopistojen hallinto on muuttanut muotoaan yliopistopalveluiksi. Ajatus hallinnosta palveluntuottajana on trendikäs. Jos uudelleenorganisoinnissa ei olla tarkkana, palveluajattelu voi kuitenkin häivyttää vastuun yhteisistä asioista. Jos homma ei toimi, kuka on vastuussa, palveluntuottaja vai asiakas? Olennaista on muistaa, että olipa hallinto organisoitu miten hyvänsä, yliopistolaiset ovat tiimi. Me teemme yhdessä huikeita juttuja.

Kaikki edellä mainitut ongelmat ovat ratkaistavissa. Meidän on tehtävä asioita toisin kuin ennen ja tarvitsemme visioita järkevästä työnjaosta. Tämä edellyttää hyvää johtajuutta ja koko yliopistoyhteisön avointa keskustelua siitä, mikä on tulevaisuuden yliopisto.

Kirjoittaja on Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja

ja Turun yliopiston dosentti.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.