Sunnuntai 20.5.2018Lija, Karoliina, LilliKaatuneitten muistopäivä

Maija Palmer: Facebookin kolmas vaihe

Yhä useampi ystävä vähentää Facebookin käyttöä. Serkku ilmoitti oikein virallisesti luopuvansa tästä sosiaalimedian muodosta kokonaan. Hän sanoi sen ruvenneen rasittamaan häntä. Voin hyvin ymmärtää. Serkku on kokenut muutamia vaikeita vuosia terveys- ja perhesyistä. Ei ihme jos ei enää jaksa myötäelää toisten lomahehkutuksia ja vauvakuvia.

Serkku ei ole ainoa. Facebook ilmoitti, että vuoden 2017 viimeisellä kvartaalilla sivustolla vietetty aika väheni viisi prosenttia – noin 50 miljoonaa tuntia päivässä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa käyttäjäluvut alenivat ensimmäistä kertaa Facbookin historiassa.

Syynä voi olla valeuutiset ja venäläisten vaalimanipulointi. Nämä ovat ainakin lisänneet ihmisten kyynisyyttä sosiaalista mediaa kohtaan.

Mutta on muitakin syitä. Facebookista on tullut täydellisyyden paikka. Siellä on aurinkoisia merenrantoja ja onnistuneita täytekakkuja, täysinäisiä marjakoreja ja pussaavia pariskuntia. Useimmilla tuntemillani naisilla on kotona "Facebook-nurkkaus”, muuten sotkuisessa kodissa se ainoa siisti alue, jossa otetaan kaikki sosiaaliseen mediaan menevät kuvat.

Olemme oppineet näyttämään itsestämme Facebookissa aina parhaan puolen, eikä se lähennä meitä ihmisinä vaan pikemminkin loitontaa.

Aina ei ollut näin. Muistan Facebookin alkuaikoja, kun kavereita oli ehkä tusinan verran ja sivustolle saattoi laittaa arvoituksellisen päivityksen kuten "huonoja uutisia tänään”, joka sai parhaat ystävät heti soittelemaan. Facebook tuntui hienolta tavalta pitää yhteyttä Suomessa asuviin sukulaisiin. Sitten se meni pieleen.

Nykyään Facebook patistaa tavallistakin käyttäjää armottomasti: “Etkö laittaisi tähän kuvaa, kuvalla varustetut päivitykset saavat enemmän tykkäyksiä,” Facebook ehdottaa ja tarjoaa vielä sydämiä elävöittämään tylsää taustaa. Myöhemmin ohjelma kiittelee ja kertoo kuinka monta peukkua olen viikon aikana saanut. Olen kyllästynyt sen komenteluun ja niin ovat ilmeisesti monet muutkin.

Facebook on selvästi huolissaan, ja yrittää parantaa käyttäjäkokemusta vähentämällä uutisia ja videoita ja panostamalla lähimmäisten postauksiin. Facebookin omat tutkijat totesivat olevan mielenterveydelle haitallista vain jos yhteisöpalvelua käyttää passiivisesti, ainoastaan toisten päivitysten lukemiseen. Jos siellä itse aktiivisesti kirjoittaa, vastaa toisille ja peukuttaa, sillä on positiivinen vaikutus.

Jotkut sanovat tämän olevan lopun alkua, nuoret ovat jo siirtyneet Instagramiin ja Messengeriin, jossa voi viestitellä vähemmän julkisesti ja tarkemmin rajatulle kaveripiirille. Mutta en usko, että Facebook tulee kokonaan katoamaan, pikemminkin sen käyttö muuttuu. Facebookin kolmas vaihe alkaa.

Facebook-tiliä käytetään jo muille nettisivuille kirjautumiseen. Finanssifirmat ovat alkaneet hyödyntää Facebook-tietoja määritellessään asiakkaiden luottokelpoisuuden.

Itse käytän Facebookia yhä enemmän lasten kouluasioissa – ala-asteen sivut muistuttavat tulevista luokkaretkistä ja siellä voi kysyä lapsen puuttuvista kotitehtävistä. Myös naapuruston Facebook-ryhmä on kätevä paikka kysellä kadonnutta kissaa ja puida yhteisesti kaupungin ehdottamaa rakennussuunnitelmaa. Siellä ostetaan ja myydään tavaraa.

Facebookista on kehittymässä virallisen asioimisen paikka. Siitä ei voi irtautua kokonaan, sen enempää kuin sähköverkosta, mutta siellä ei välttämättä enää puhuta henkilökohtaisista asioista.

Twitter:@maijapalmer

Kirjoittaja on Financial Timesin toimittaja Lontoossa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Facebook ei ole luotettava
Facebookia käytetään viralliseen asioimiseen, vaikka facebook on yksityinen yritys, jonka tietosuojasta ei ole varmuutta. Facebook esim. vaatii lähettämään henkilöllisyystodistuksen kopion itselleen tai valokuvia, jotka sanoo hävittävänsä. Facebook-tili voidaan milloin tahansa sulkea viestillä:"Tilillänne on havaittu epäilyttävää toimintaa". Tällöin vaaditaan kasvokuvaa, jota sitten facebook tarkastaa viikon tai kaksi, jonka ajan tili on suljettuna. Minkäänlaista yhteyttä yhtiöön ei saa, epäilyttävää toimintaa ei yksilöidä millään tavalla. Yhtäkkiä parin viikon kuluttua tili avautuu pariksi päiväksi, kunnes taas sulkeutuu samoin kommentein. Ei virallista eikä oikein epävirallistakaan yhteydenpitoa voida näin hoitaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Valeuutiset?
Mitähän sellaiset valeuutiset oikein ovat? En ole ikinä sellaisia nähnyt ja olen ollut median "superkäyttäjä" jo yli 30 vuotta.
Olen kyllä lukenut valtamedioita ja myös pienempiä medioita. Mediaporttaalien kautta tulee myös nähtyä linkkejä mm. Magneettimediaan ja Mv-julkaisuihin.
Välillä kyllä uutisten sisältö hymyilyttää, niin valtamediassa, kuin pienemmissäkin medioissa. Jokaisessa uutisessa on kuitenkin selkeästi nähtävissä faktat, eli tosiasiallinen sisältö, sekä selkeä mielipiteen omainen sisältö. En kuitenkaan tuomitse yhtään uutista "valeuutiseksi", koska jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja faktat on helppo tarkistaa.
Suosittelen siis jokaiselle faktojen tarkistusta uutisten suhteen ja mielipiteen ilmaisua, jos kyse on mielipiteestä. Niin se oikea demokratia toimii.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Naamakirja on peili
Jaa... Kokemukseni mukaan ainakin suomalaiset aikuiset (ja myös monet muut) osaavat käyttää FB:tä paljon monipuolisemmin kuin tässä kolumnissa on kuvattu. Ainakin omat tuttuni valittavat, ihastuvat, pyytävät apua, purnaavat, nauravat itselleen, käyvät kauppaa, vaihtavat kokemuksia, etsivät tietoa vertaisilta, sopivat tapaamisia, lahjoittavat ja saavat tavaroita, väittelevät, löytävät vanhoja tuttuja, solmivat uusia suhteita, ryhmittyvät, riitautuvat, perustavat yrityksiä, antavat palautetta, jakavat tietoa ja mielipiteitä, pistävät välejä poikki, jakavat päivää piristäviä tai masentavia uutisia jne. Eli ihan hyvä foorumi, jos siitä ei tee itselleen rasitetta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Fb on vain väline
Facebookia voi käyttää ihan miten haluaa. Itse en ole pitänyt sillä yhteyttä omiin kavereihini, joiden kanssa tapaillaan, tekstaillaan, soitellaan tai meilaillaan, vaan olen liittynyt harrastusryhmiin, joissa kuulen uutta ja opin uutta ryhmän yhteisestä kiinnostuksen kohteesta ja tutustun uusiin ihmisiin mielipidetasolla. Toisten flunssat, perhekuvat ja yksityisasiat eivät kiinnosta enkä itsekään sellaisia sinne postaa. Istun tietsikan ääressä sen ajan kun olen facebookissa, en edes joka päivä, ei ole aikaa siihen. Jos puhelin piippailee pitkin päivää ja on tiedettävä kaikki, mitä joku keksii kertoa itsestään ja laiminlyö samalla tärkeimmät ihmissuhteensa ja antaa fb:in ohjata elämäänsä, on pahasti riippuvainen eikä enää oman elämänsä hallinnassa.