Perjantai 15.12.2017Heimo

Suomi 1967:

Elvis pysyi pop-maailman huipulla

Elvis Presley pysyi sitkeästi pop-maailman huipulla. Musical Express -lehden tekemän tutkimuksen mukaan Elvis voitti maailman suosituimman pop-laulajan tittelin jo yhdeksännen kerran vuoden 1958 jälkeen. Vain Cliff Richard onnistui kerran lyömään Presleyn. Tämä tapahtui vuonna 1963.

Maailman suosituimmaksi pop-laulajattareksi valittiin Dusty Springfield, suosituimmaksi pop-yhtyeeksi jälleen The Beatles, amerikkalaisen Beach Boys -yhtyeen vietyä tittelin edellisenä vuonna.

Vuoden suosituimmaksi pop-lauluksi valittiin Procol Harumin Whiter Shade of Pale. Toiseksi tuli The Beatlesin All You Need Is Love.

Säkylän varuskunnan komentaja eversti Martti Frick määräsi noin 3000 hehtaaria varuskunnan alueista taisteluampumarata-alueeksi. Käytännössä määräys merkitsi sitä, ettei sille osalle varuskunnan alueista saanut mennä ilman asianomaista lupaa. Eversti Frick selosti lehdistölle syitä, ”jotka olivat pakottaneet häntä antamaan tällaisen määräyksen.”

Kielletyt alueet olivat suosittuja retkeily- ja urheilualueita. Komentajan mukaan aikaisemmin ampumakoulutuksen vuoksi alueille tuleminen piti aina erikseen kieltää lehti-ilmoituksilla. Lehdistä luettu varoitus ei kuitenkaan aina tavoittanut kaikkia alueella liikkuvia. Toimenpiteen tarkoituksena oli myös se, että pääosa taisteluammunnoista tulevaisuudessa suoritettaisiin Huovinrinteellä.

Loistava suomalainen baritoni Tom Krause oli huipulla. Hän sai raivoisat suosionosoitukset ensi-illassaan Metropolitanin oopperassa. Kun tähteä haastattelussa pyydettiin kuvaamaan baritonin, basson ja tenorin tunnepohjaisia eroja, vastasi Krause: ”Tavallisesti basso on kalpea, arvokas ja joskus melkein pappimainen. Baritonien oletetaan olevan hyväntahtoisia, tempperamenttisia iloisia naisten miehiä. Tavanmukaisella tenorilla on resonanssia, laajempi äänipohja, mutta ei niinkään laajat aivot. Mutta en haluaisi herjata tenoreita. He ovat muuttumassa älykkäimmiksi. Kyllä, nykyään tapaa useinkin älykkäitä tenoreita”.

Suomalais-neuvostoliittolaisen yhteistyökomission kokouksessa päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että Tallinnaan rakennetaan hotelli suomalaisvoimin ja että Helsingin ja Tallinnan välille saadaan aikaan autolauttaliikenne. Leningradista Tallinnaan johtava tie oli myös määrä avata turistiliikenteelle ja samoin ryhdyttäisiin tutkimaan tien avaamisesta Tallinnasta etelään turistiliikennettä varten.

Tässä vielä makupaloja Turun Sanomista 50 vuoden takaa:

”Koska en ole tilaisuudessa henkilökohtaisesti kiittämään kaikkia, jotka monin eri tavoin muistivat minua täyttäessäni 85 vuotta. Niin tahdon tehdä sen näin sanomalehden välityksellä. Sydämelliset kiitokseni kaikille! J.H. Ailio, Hajala.” (Ilm. TS 2.12.1967).

”Annetaan omaksi 1 v, 6 kk ik. terve, kiltti poikalapsi. Arv vast tlk nimim ”Koti lapselle UK”. (Ilm. TS 2.12.1967).

”Atomipommi räjähtää Turussa Vänkällä. Orjamarkkinat. Iskelmälaulukilpailut. Pikkujoulujuhlat. Sheikki All' Buah vaimoineen, Pikku-Pekka, Ilotyttö Larna riisuuntuu ihan alas... Levytähti Jorma Käkelä yhtyeineen, 6 laulusolistia, yhteensä 15 esintyjää. Joulupukki vierailee illalla. Lahjat mukaan.

Jukka Saarinen

ts.mielipiteet@ts.fi

Twitter: @jukkasaa

Kirjoittaja on toimittaja ja 1960-luvun nuori.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.