Mikko Paatero:

Poliisitoiminta

hiipuu

vaarallisesti

Kuten olen tälläkin palstalla useasti kirjoittanut, kova sisäinen turvallisuus ei ole politiikan agendan huipulla. Vaikka hallitus onkin tehnyt joitain positiivisia päätöksiä, ei paikallispoliisin tilanne ole parantunut.

Budjettitekstit ja tilastoennusteet kertovat poliisitoiminnan hitaasta heikkenemisestä ja erilaisiin uhkiin varautumisen vaikeutumisesta. Mitään radikaalia heikkenemistä ei tapahdu, mutta vaarallista hiipumista kuitenkin.

Poliisi ei kykene käytännössä tutkimaan pieniä omaisuusrikoksia lainkaan, jos niissä ei ole tekijä heti tiedossa ja silloinkin asian hoitaminen on vaikeaa. Kun näin on ja tilanne vain huononee nykyisillä resurssinäkymillä, se ei voi olla vaikuttamatta ihmisten suhtautumiseen poliisiin.

Ilmoitusaktiivisuus heikkenee pienissä asioissa. Kun usko poliisin kykyyn heikkenee, se alkaa nakertaa myös luottamusta poliisiin hitaasti mutta varmasti.

Toinen asia, mikä tähän liittyy, on se, että kun ilmoitukset poliisille vähenevät, myös poliisin oikean tilannekuvan muodostaminen tulee vajavaiseksi ja se vaikuttaa poliisin omaankin toimintaan.

Myös rikosten tutkinta-aika pitenee koko ajan ja vaikuttaa moneen asiaan. Tutkinta-ajat olisi saatava lyhemmäksi kuten koko oikeusprosessikin.

Tilanne vaikuttaa yksityisen turva-alan lisääntyvään käyttöön. Vaikka mielestäni poliisin ja yksityisen turva-alan yhteistyötä tuleekin lisätä, niin se tulisi tehdä hallitusti.

Kun puhutaan järjestäytyneestä rikollisuudesta ja miksei myös asioista terrorismiin saakka olisi äärimmäisen tärkeää tietää, mitä pienissäkin rikoksissa tapahtuu ja kuka niitä tekee.

Niistä löytyy hiljaisia signaaleja, joista voitaisiin päätellä myös vakavien ilmiöiden tilannetta ja voitaisiin toimia tehokkaammin ennalta estävästi.

Kun tähän lisätään se, että poliisin toiminta-aika saapua hälytyspaikalle heikkenee ja kun tiedetään, että miljoonasta hälytystehtävästä noin 100 000 jää kokonaan tai tosiasiallisesti hoitamatta, vaikuttaa tämäkin tilannekuvan puutteellisuuteen, luottamukseen sekä yksityisen turva-alan lisääntyvään käyttöön.

Lisäksi ihmisten eriarvoisuus poliisiasioissa maan eri osissa on kasvanut.

Asiaan liittyy myös turvallisuuden tunteen heikkeneminen. Vaikka tilanne onkin se, että pelkoon ei Suomessa ole mitään erityistä syytä, niin se on kuitenkin ihmisten tunne. Kun ihmiset tuntevat olonsa turvattomaksi, se on heille totuus eikä sitä voida mitenkään aliarvioida.

Sisäisen turvallisuuden strategia jäi erittäin yleiselle tasolle. Siinä oleva toimenpideohjelma käyttää verbejä kehitetään, selvitetään, luodaan, arvioidaan, laaditaan, määritellään jne. Olisi kiireellisesti tehtävä ainakin joitain konkreettisia päätöksiä asioiden korjaamiseksi ja todelliseksi parantamiseksi. Valitettavasti hallituskauden tiimalasissa alkaa aika olla jo käytännössä vähissä, ainakin suurille toimenpiteille.

Poliisin ydintehtävät on määriteltävä ja päätettävä, mitä muille tehtäville tehdään. Tältä pohjalta on päätettävä resurssit. Reaaliaikaista tilannekuvaa on kirkastettava ja ennalta estävyyttä ja varautumista parannettava muun muassa näkyvyyttä lisäämällä.

Tämä kaikki edellyttää paikallispoliisin arvon nostamista poliittisella agendalla.

Selvityksiä, tutkimuksia ja perusteltuja esityksiä erilaisista parannuksista on vuosien mittaan tehty lukuisia, joten mitään uusia työryhmiä ei tarvita, tarvitaan vain konkreettisia päätöksiä.

Kirjoittaja on eläkkeellä
oleva poliisiylijohtaja.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ihmeellistä jälkiviisautta
Mitä ihmettä Paatero nyt eläkkeeltä ruikuttaa. Olisi puhunut virassa olleessaan, kun ovi sisäministerin puheille olisi auennut heti. Tyypillinen arkajalka virkakyösti, joka ei uskaltanut avata suutaan kun pelkäsi suututtavansa ministerin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ihmeellistä jälkiviisautta
"Tammisiltalainen". Taidat kyllä itse ruikuttaa. Ellet sinä
ole seurannut Paateron puheita ja tekemisiä, niin eipä pitäisi olisi arvostelemista hänen tekemisistään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ryhtiliike olisi nyt paikallaan
Sisäinen turvallisuus kärsii -se nyt vain on selviö. Maassamme vaeltaa epämääräinen porukka, jolla ei ole oikeutta olla maassamme. Hki jopa tarjoaa siihen mahdollisuuden helsinkiläisten veronmaksajien kustantamana. Myös oikeuslaitosta, alioikeudesta aina hovioikeuksiin, vaivaa mädännäisyys sekä politisoituminen. Viimeaikaiset päätökset hyvänä esimerkkinä Turusta. Muutenkin pieni ihminen ei saa enää oikeutta kuulumaan tai ei ole varaa ajaa asiaansa, jos hänellä on vähänkin tuloja. Peruspilarit alkavat murtua kovaa kyytiä. Luottamus yhteiskuntaan on mennyttä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
näin
Poliisi tekee voitavansa mutta senkin tulisi uudistua. Käräjäoikeudet ja Hovioikeudet alkaa olla iso vitsi nykyään. Sanalla sanoen säälittäviä.