Kolumnit

Vaikeaa tuo taide

Kolumni | Turun Sanomat 20.6.2012 03:31 |

Lueskelin tässä siitä miten Turun poliisi parisen viikkoa sitten urheasti poisti Henri Kivistön ja Veera Lehtolan Viisi laulua odotuksesta -ääniteoksen, koska ilmeisesti vieraat kielet Turun äänimaailmassa ovat mahdollinen pommiuhka. Teos kyllä palautettiin, mutta koko juttu pistää silti miettimään. Osittain sitä, että kyllä Turku on hyvä paikka elää, kun poliiseja riittää ihan taidekriitikoiksi asti. Ja tässä minä olen pelännyt, ettei poliisilaitoksella ole tarpeeksi resursseja!

Samalla koko juttu muistuttaa minua siitä miten vaikeaa taide mitä ilmeisimmin vieläkin on, vanhassa kulttuuripääkaupungissakin. Ei haluta mitään hankalaa, ei mitään rumaa, ei mitään vaikeaa. Taiteen kun mitä ilmeisimmin pitäisi olla kivaa, nättiä ja hauskaa. Nih.

Just joo. Taiteesta sanotaan kyllä kovin paljon. Jotkut sanovat ”Minäkin olisin voinut tehdä tuon, ja ihan yhtä hyvin!” Niinpä. Mutta eivät sitten tehneet. Yhtikäs mitään. Muuta kuin valittivat, siis. Useimmat eivät edes kerro miksi minun pitäisi olla otettu siitä, että he osaisivat kopioida jo tehtyjä ja nähtyjä asioita. Mutta ehkä se on heistä jotenkin hienoa.

Toiset taas vaativat, että taiteen tulisi olla ymmärrettävää, kaunista eikä ainakaan ärsyttävää. Tyttäreni nauru ja poikani puolustuspeli futiksessa täyttävät kaikki nämä kriteerit, mutta en nyt silti kutsuisi näitä taiteeksi. Ainakaan ihan heti. Ja vaikka en kaikesta äänitaiteesta pidä, minua ärsyttävät ennen kaikkea ihmiset, jotka eivät sallisi taiteelle oikeutta ärsyttää.

Ajatus, että taiteen rooli on olla mukava ja miellyttävä, on minusta varsin ongelmallinen, jopa haitallinen. Ensinnäkin, mikään uusi ei koskaan ole miellyttävää. The Beatles oli järkyttävää älämölyä, Mozart ihan tunari, Picasso naurettava pelle, ja Antoni Gaudín arkkitehtuuri älyttömän huonoa – ainakin jos kysyi heidän aikalaisiltaan. Samaten kansa tiesi aikanaan, että perspektiivin käyttö maalauksessa oli täysin turhaa, että teatteri oli saatanasta, ja että Jean Sibeliuksen Kullervo ja Lemminkäinen olivat amatöörimäisiä.

Kautta aikain olemme tienneet paremmin, ja olemme aina olleet valmiita kertomaan taiteilijoille tietävämme paremmin. Aivan kuten kaikki sohvalla istuvat mestaruustason jalkapalloilijat, jotka eivät kerta kaikkiaan käsitä miten on mahdollista, että Zlatan tai Ronaldo pelaavat noin huonosti. Me puhumme kovin mielellämme taiteesta miltä sen pitäisi näyttää, mitä sen tulisi tehdä, ja miten paljon parempaa kaikki olisi jos vain me saisimme päättää.

Joten, ja toisekseen, mitä jos taiteen tehtävä ei olekaan paapominen?

Valitamme sitä, että koulu ei aseta tarpeeksi vaatimuksia, mutta emme ole valmiita kohtamaan samaa katukuvassa. Selitämme lapsillemme, että kaikki tärkeä vaatii paneutumista, mutta kun on kyse taiteesta tämän tulisi avautua meille hetkessä. Niin, ja äänitaide, joka ei välittömästi miellytä on mölyä ja pitäsi poistaa.

Tämän lehden sivuilla poliisi kommentoi äänitaideteoksen poistamista sanoin ”Me emme tienneet, mistä oli kyse. Kaikki kunnia taiteelle.” Pistää miettimään sekin. Mitäköhän kaikkea minä voisin poistaa Turun katukuvasta soittamalla poliisille todeten, että minua ärsyttää? Siinä voisi yksi jos toinenkin asia olla helisemässä... Koska kai poliisi reagoi samalla tavalla minun valituksiini urheilusta ja tanssimusiikista kuin se todistettavasti tekee muiden valituksiin taiteesta?

Kirjoittaja on liiketaloustieteen professori Åbo Akademissa.

Alf Rehn