Kolumnit

Viikate- ja valtiomiehiä

Kolumni | Turun Sanomat 19.6.2012 03:30 |

Tässä sitä vedetään pää märkänä vihreiden vaalivankkureita, ainakin jos Timo Soinin blogiin on uskomista. Kyse on ilmeisesti siitä, että kirjoitin maaliskuussa kolumnin eutanasiasta, ja vihreät päättivät toukokuun puoluekokouksessaan kannattaa eutanasiaa. Enpä tiennytkään olevani niin suuri vaikuttaja vihreässä liikkeessä, oikein varsinainen vihreä viikatemies.

No, on tietysti liikaa vaadittu, että kausaliteetin käsite kuuluisi maisterisjätkien peruskoulutukseen, joten ei siitä sen enempää. Mutta Soinin kaltaiset politrukit, jotka kai vaikka myisivät oman äitinsä kaleeriorjaksi, jos uskoisivat sillä saavansa poliittisia irtopisteitä, ovat hyvä esimerkki paljon suuremmasta ongelmasta.

Politiikan pitäisi olla keino saada asioita tehdyksi. Kun asiat muuttuvat keinoksi saada politiikkaa tehdyksi, ollaan kovin vaarallisilla poluilla, nakertamassa edustuksellisen demokratian perusteita.

”Politiikassa ei pidä selittää – vastustajat eivät sinua usko, kannattajasi eivät selityksiä tarvitse”, kirjoittaa Soini tuoreessa blogissaan. Ovatko eri mieltä olevat ihmiset siis ääliöitä, jotka ovat kykenemättömiä kuuntelemaan toisten perusteltuja mielipiteitä ja argumentteja? Ja ovatko omat kannattajat vielä suurempia ääliöitä, jotka seuraavat täysin sokeina Suurta Johtajaansa leivän ja sirkushuvien toivossa? Kovin vähiin käyvät politiikan keinot ja merkitys näistä lähtökohdista.

Politiikan asettamista asioiden edelle esiintyy kaikissa puolueissa. Nykyoloissa se näkyy ehkä selkeimpänä hallituksen ja opposition välisessä asemassa. Kun hallitukset pääsääntöisesti istuvat koko vaalikauden, oppositio kokee helposti ainoaksi mahdollisuudekseen räksyttämisen: kaikki, mitä hallituspuolueet sanovat tai tekevät, on väärin. Viis siitä, vaikka hallitus toteuttaisi tismalleen samoja asioita, mitä oppositio aikaisemmin vallassa ollessaan on yrittänyt edistää – ajatellaan vaikkapa surkuhupaisaa keskustelua kuntauudistuksesta.

Olemme myös ajautumassa yhä suuremmassa määrin edustuksellisesta demokratiasta gallupdemokratiaan. Puolueitten kannatus mitataan kuukausittain, ja ministereille annetaan kouluarvosanoja. Eläköön Alexander Stubb, todistuksen keskiarvo 7,4! Sääli Jyrki Häkämiestä, jonka arvosana jäi alle seiskan. Voi vihreitä, joiden kannatus on laskenut 1,6 prosenttiyksikköä. Ja sitten etsitään kissojen ja koirien kanssa syitä: mitä tulikaan sanottua tai tehtyä viime kuussa? Ei kai vain teevee-esiintyminen vaikuttanut ylimieliseltä? Entä se yksi kannanotto Kreikan kriisiin?

Yhteisten asioitten hoitaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Monimutkaisessa maailmassa ei ole yksinkertaisia ratkaisuja, vaikka sellaisia onkin helppo suoltaa liukuhihnalta, ja niillä on helppo ylittää uutiskynnys. Erilaisten näkökantojen yhteen sovittelu ja kelvollisen lopputuloksen löytäminen on pitkä poliittinen prosessi, ja käytännössä aina kompromissi. Poliitikkojen ja poliittisten puolueiden tehtävä ei ole miellyttää kansaa ja nostaa omaa kannatustaan, vaan saada asioita tehdyksi. Siihen kansa loppujen lopuksi on heidät on valinnut, ei keräämään irtopisteitä ja kättentaputuksia.

Valtiomieheksi kutsutaan poliitikkoa, joka on tarpeen vaatiessa valmis uhraamaan henkilökohtaisen etunsa tai ryhmänsä edun kansakunnan edun vuoksi. Uhanalainen laji, siis. Muutamasta puolueesta valtiomiehiä, tai edes niiden aihioita, ei taida löytyä ensimmäistäkään.

Esko Valtaoja

Kirjoittaja on avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa.

TSTV - Uusimmat