Kolumnit

Iso rysäys vai pieni tönäisy?

Kolumni | Turun Sanomat 16.5.2012 03:32 |

Yksi yhteiskunnan ikikeskusteluista on koulujärjestelmä, tai ennen kaikkea miten tätä tulisi jatkuvasti muuttaa. Välillä siksi, että koulussa on liian vähän kuria, tai väärät aineet. Välillä, koska koulun pitäisi olla parempi huomioimaan lahjakkuudet, välillä taas koska sen pitäisi olla parempi estämään syrjäytymistä. Oli sitten niin tai näin, koulu on aina väärin päin.

Ja mitä tulisi tehdä kun koulu ei toimi niin kuin halutaan? Muutetaan sitä, ja kunnolla. Viimeksi tästä avautui kansanedustaja Anna Kontula, joka blogissaan toteaa ”[p]eruskoulu ei valmista selviytymään elämässä tai työmarkkinoilla”. Mitä avuksi? Koko järjestelmän muutos.

Verrataan tätä vaikka elämäntapojen muuttamiseen. Aika moni miettii varmaan tänäänkin, että ”olisi vihdoinkin tärkeä kohentaa kuntoa ja kroppaa”. Erittäin harva tulee tekemään mitään asian eteen. Miksi? Koska kuulostaa siltä, että muutos vaatisi juuri kaiken kokonaisvaltaista muuttamista – sitä miten paljon syö, mitä syö, miten paljon juo, miten usein juo, kuntoillakin pitäisi, ja paljon, ja nukkua enemmän… Helpompi olla tekemättä mitään. Ensi vuonna sitten.

Mutta elämäntapojen muutoksen voi aloittaa myös pienellä tönäisyllä. Sillä, ettei syö illalla. Sillä, että tekee kerran viikossa pitkän kävelylenkin. Tosiasia on, että ne, jotka alkavat kuntoilunsa varovasti, tapaavat onnistua elämänmuutoksessaan useammin kuin ne, jotka yrittävät tehdä kaiken kerralla.

Pieni tönäisy toimii, koska se ei aiheuta samaa vastareaktiota, samaa kyllästymistä, samaa shokkia. Silti kuvittelemme että instituutioitamme, kuten koulua, tulisi muuttaa rysäyksellä.

Olen miettinyt paljonkin sitä miten paljon mahdollisuuksia koulu jättää käyttämättä. Törmäsin pari päivää sitten hyvään ystävääni, valokuvaaja Robert Segeriin. Hän on erinomainen ammattimies, jolla on ollut värikäs ja tavallisuudesta poikkeava ura. Hän on tällä hetkellä yksityisyrittäjä alalla, joka läpikäy suurta murrosta – valokuvaajien markkinat ovat muuttuneet radikaalisti viime vuosina. Me olemme tunteneet toisemme jo jonkin aikaa – meidän poikamme kun ovat liikkuneet yhdessä noin 16 vuotta, ja ovat nytkin samalla luokalla.

Kysyinkin häneltä josko koulusta oltiin koskaan soitettu hänelle ja pyydetty puhumaan omasta urastaan, valinnoistaan, siitä millaista on olla yksityisyrittäjä ja miten tekniikan muutokset voivat vaikuttaa ammattiin ja elämään? Jos mietitään miten saada nuoret kiinnostumaan omasta tulevaisuudestaan, esimerkit ja tarinat ovat tärkeitä ja parhaita. Robert naurahti. ”– Ei, ei koskaan.”

Jos oikeasti halutaan parantaa koulua, pienet muutokset voisivat olla parempi tapa aloittaa. Vanhemmat voitaisiin ottaa mukaan rikastuttamaan koulutusta, eikä välttämättä tarvitse yrittää muuttaa koko järjestelmää.

Tuttavapiirissäni on muun muassa sosiaalisen median ammattilainen, työtön, toimitusjohtaja ja maanviljelijä. Kaikilla lapsi koulussa. Jokainen ilmoittautui vapaaehtoisiksi tulla kouluun kertomaan osaamisestaan ja kokemuksistaan. Kaikki olisivat valmiita tekemään oman osansa, jotta lahjakkuudet saisivat esimerkkejä, että nuoret saisivat nähdä mahdollisuuksia, ja että syrjäytymisvaarassa olevat saisivat tietää mitä voi olla edessä. Ketään ei ollut pyydetty.

Tiedä sitten tarvitseeko koulu suurta rysäystä, kun on vielä monta pientä asiaa tekemättä. Niin, ja ettei sekään jäisi epäselväksi: ei minuakaan ole koskaan pyydetty lasteni kouluun luennoimaan. Muualle kyllä.

Kirjoittaja on liiketaloustieteen professori Åbo Akademissa.

Alf Rehn

TSTV - uusimmat