Alio: Kouluturvallisuus – se hieman matalampi näkökulma

Brita Somerkoski

Kuluneen kesän aikana maailman äidit seurasivat kyynelsilmin Thaimaan luolatragediaa, jossa 13 jalkapalloilijaa jäi veden saartamaksi kilometrien pituiseen luolaan. Pojat eivät olleet kertoneet vanhemmilleen suunnitelmistaan. Luolan vaarallisuus tiedettiin, mutta sinne pääsi esteettä kulkemaan.

Aikuisen näkökulmasta lapsen ulottuvissa olevat rakenteet on suunniteltu toimiviksi, kun niitä käytetään tarkoituksenmukaisesti: liukumäkeä lasketaan kauniisti istuen, mailalla lyödään palloa, portaita kävellään käsi kaiteella, rakennuksien katolla liikkuvat ammattilaiset turvavaljaissa, suojatie ylitetään liikennettä seuraten ja kävellen, pyörällä kuljetaan tien reunassa molemmat renkaat maassa ja kädet tiukasti ohjaustangolla.

Tutkimme Turun yliopiston opettajankoulutuksessa koulupäivään liittyviä riskejä, tapaturmia ja läheltä piti -tilanteita. Kaikkiaan koulunkäynti on turvallista: perusopetuslaki velvoittaa opetuksen järjestäjän huolehtimaan oppimisympäristöstä sillä tavalla, että koulua voi käydä huoletta.

Koulutapaturmat ovat yleisimmin lieviä – mustelmia, nyrjähdyksiä ja nirhaumia, jotka syntyvät liikkuvissa leikeissä välitunneilla.

Tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, ikään kuin sivutuotteena, että osa oppilaiden tapaturmista liittyy lasten ja nuorten normien vastaiseen, riskejä tunnistamattomaan ja arvaamattomaan käyttäytymiseen: siihen, että tilaa, rakennusta, rakennetta, välinettä tai ainetta käytetään alkuperäisen käyttötarkoituksen vastaisesti tai erilaisella tavalla.

Toiminnalle on tyypillistä ryhmässä tai kaverin kanssa tekeminen, ryhmädynamiikka tai näyttämisen halu.

Jo pienet vauvat pyrkivät ulos leikkikehistä, kurkottaen, kiiveten ja tavoitellen. Koululainen on kekseliäämpi kuin arkkitehti: oppilas voi työntää päänsä portaiden väliin, kiivetä tikkaattoman rakennuksen katolle, nousta seisomaan kiipeilytelineen huipulla, liukua alas portaiden kaidetta pitkin tai laskea selkä edellä liukumäestä.

Lapsen taidot ja kekseliäisyys haastaa muutkin ammattilaiset: hän käyttää metrimittaa miekkana, tuhrii hankalassa asennossa rakenteita spray-maalilla, sytyttää paperilennokin palamaan luokassa, tekee kokeita aerosoleilla tai lähtee hiihtoretkelle metsän syövereihin.

Hän tutkii rakennusjätteitä hylätyillä tonteilla ja roskalavoilla tai seikkailee autioissa, pimeissä tai vartioimattomissa ympäristöissä.

Kehittymiseen liittyvä päätön toiminta on tietenkin tuttua kaikille kasvattajille. Thaimaan luolatapahtumissa on voinut olla kyse samasta asiasta – luontaisen uteliaisuuden, seikkailunhalun, toiminnallisuuden ja uuden tavoittelemisen yhdistelmästä.

Kun tähän yhdistetään lyhyt elämänkokemus ja lapsen tai nuoren epärealistisuus riskien arvioimisessa tai riskejä aiheuttavan tilanteen muuttumisessa, voidaan löytää juurisyitä normien vastaiselle käyttäytymiselle.

Hiljattain surtiin nuorta, joka laski alas hyppyrimäkeä vaijeriin – normien vastaista toimintaa tämäkin – kuten myös junavaunujen päällä hyppiminen tai viemäristöissä seikkaileminen.

Useissa ammateissa, ja työelämässä yleisesti, tarvitaan nimenomaan innovatiivisuutta, uudella tavalla ajattelemista, kekseliäisyyttä, rajojen ylittämistä ja uutta tapaa toimia.

Onnekkaimmissa tapauksissa lapsena ja nuorena kokeiltu ennakkoluulottomuus rohkaisee kohtaamaan aikuisenakin haasteita, joista hyötyy koko yhteiskunta. Surullisimmat tapaukset eivät ole enää kertomassa kokemuksistaan.

Miten rakennetussa yhteiskunnassa voidaan suojella varttuvia? Kaikkia paikkoja ei voida tietenkään sulkea tai lukita. Kuitenkin silloin, kun rakennuksen tai rakennelman käyttötarkoitus muuttuu, tulisi entistä paremmin kiinnittää huomiota kuorisuojaukseen ja vartiointiin.

Koulutyön alkaessa kannattaa koulurakennusta katsoa hieman matalammalta. Silloin saattaa oivaltaa jotain, minkä aikuisena on jo unohtanut. Peruskorjauksessa olevat rakennukset – homeisetkin –, epämääräiset purkutyömaat ja riskialttiit luontokohteet ovat kiehtovia leikkipaikkoja. Aitaaminen, lukitseminen, varoituskylttien lisääminen, vartioinnin järjestäminen ja valaiseminen ovat asiattoman kulkemisen valvonnan keinoja.

Käyttötarkoituksen muuttuessa, esimerkiksi rakennuksen tyhjentyessä pysyväisluonteisesti, vartiointia tulisi jatkaa ja asiattomien sisäänpääsy estää.

Tällainen estävä toiminta edellyttää useiden toimijoiden, esimerkiksi maanomistajien, rakennuksen omistajien, teknisen toimen, rakennusta tai tilaa käyttävien ja turvallisuusviranomaisten nopeaa ja saumatonta yhteistyötä.

Usein yhteistoimintaa edellyttävä toimeenpaneva reagointi on hidasta, päätöksentekoprosesseihin kiinnitettyä ja joskus jopa mahdotonta.

Samaan aikaan toisaalla tulevat veronmaksajat ovat sen sijaan oivaltaneet yhteistyön voiman. Toisin kuin aikuiset – rohkeat, innovatiiviset, uteliaat ja dynaamiset nuoret käyttäjät toimivat sääntöjä joustavasti soveltaen, vaitiolovelvollisuuttaan vaalien, valinnanvapautta hyödyntäen, uudistuen, ketterästi ylitse hallintokunta-, kieli-, puolue- ja joukkuerajojen, virka-ajan ulkopuolella ja vähin kustannuksin. Jotain oppimista on meillä aikuisilla siinä.

Kirjoittaja on Turun yliopiston opettajankoulutuksen erikoistutkija.

www.utu.fi/optuke

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.