Alio: Sisäilma-asioissa huomio tilojen oikeaan käyttöön ja huoltoon

ALIO

Timo Kujala

Kirsi Säkkinen

Sisäilmaongelmat ovat nousseet voimakkaasti julkiseen keskusteluun viime vuosina. Ratkaisujen lisäksi tarvitaan sisäilma-ongelmien ehkäisemistä etukäteen. Siksi huomion kohteeksi on hyvä nostaa myös rakennusten huolto ja oikea käyttö. Sisäilmaongelmat ovat usein yhdestä tai useammasta tekijästä koostuvien ongelmien vyyhtejä, olipa kyse sitten omasta kodista, työpaikasta tai julkisesta tilasta.

Sisäilmaongelma ei välttämättä merkitse kosteus- ja homevauriota, sillä huonolaatuisen hengitysilman syynä voi olla myös puutteellinen ja toimimaton ilmanvaihto, rakennus- ja sisustusmateriaalien päästöt, väärät sisäilman olosuhteet (liian korkea tai matala lämpötila, liian kostea tai kuiva sisäilma), puutteellinen siivous ja ulkoilman epäpuhtauksien kulkeutuminen sisäilmaan.

Sisäilmaongelmat aiheuttavat pienimmillään viihtyvyyshaittoja ja pahimmillaan terveyshaittoja. Lisähuolta tuottavat eriasteiset kustannukset, kun ongelmia selvitetään ja poistetaan, sekä tietysti rakennuksen arvon mahdollinen aleneminen.

Yksi yleisimmistä sisäilmaongelmien aiheuttajista on ilmanvaihdon riittämättömyys tai toimimattomuus. Ilmanvaihtojärjestelmän pitää toimia suunnitellusti ja oikeille ilmamäärille mitoitettuna. Monelta ongelmalta vältyttäisiin, jos ilmanvaihto toimisi aina, vähintäänkin osateholla esim. käyttäen nykyaikaista ohjaustekniikkaa. Säästämällä ilmanvaihdon energiakuluissa saadaan usein aikaan ongelmia, joilla lisätään tuntuvasti kiinteistön tulevia korjauskuluja. Jos toimiva ilmanvaihto puuttuu, sisäilmassa oleva kosteus ja epäpuhtaudet eivät poistu rakennuksesta, eikä raitista ilmaa saada käytetyn tilalle. Pahimmillaan epätiiviit rakenteet imevät ilmaa sisälle rakennukseen.

Kaikissa ilmanvaihtojärjestelmissä tulo- ja poistoilmaventtiilit on puhdistettava säännöllisesti. Lisäksi tuloilmansuodattimet vaihdettava ainakin pari kertaa vuodessa. Ilmanvaihtokanavat tulee puhdistaa säännöllisesti 5-10 vuoden välein.

Suositeltavaa on, että koneellisessa tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmässä ilmanvaihtoalan ammattilainen tekee ilmavirtojen säätämisen aina, kun tilojen käyttötarkoitusta muutetaan tai tilojen käyttäjämäärään tulee muutoksia.

Mikään rakennus ei pysy kunnossa ilman säännöllistä ja jatkuvaa huoltoa. Jos kiinteistönhuoltoa on laiminlyöty pitkään ja rakennus lähestyy elinkaarensa loppupuolta, on usein uuden rakennuksen rakentaminen korjausta kannattavampi ratkaisu.

Rakennuksilla ja rakennusosilla on tekninen käyttöikä, jonka jälkeen kyseinen rakennusosa pitäisi uusia tai ainakin päivittää ammattilaisten tekemien suunnitelmien mukaisesti. Rakennuksen käyttöikää voidaan pidentää, kun rakennusta huolletaan säännöllisesti. Huoltotöiden yhteydessä rakennusosien kunnon ja korjaamistarpeen tarkkailu ehkäisee ongelmien kasaantumista. Usein oikea-aikaiset pienet korjaukset ja jatkuva huolto ovat myös edullisin ratkaisu.

Suosittelemme sertifioitujen ammattilaisten käyttöä, jos rakennukseen pitää tehdä rakennuslupaa vaativia mittavia korjauksia tai saneerauksia. Korjaussuunnittelijan pätevyydestä tinkiminen ei ole järkevää. Korjaussuunnittelun lähtökohtana täytyy olla faktaa eli ensimmäiseksi on selvitettävä perusteellisesti mahdolliset vauriot, niiden laajuus sekä ongelmien syyt ja vaurioiden aiheuttajat. Korjauksen tehtävä on poistaa ongelmia aiheuttavat tekijät, eikä piilottaa vaurioita näkyvistä.

Energiaselvityksen tekeminen auttaa miettimään rakennuksen tulevaisuutta kokonaisuutena. Jokainen remontin osa-alue on suunniteltava ja rakennettava toimimaan yhdessä olipa kyse ilmanvaihdosta, lämmöntuotannosta, rakenteiden tiiveydestä ja lämmöneristyskyvystä tai ikkunoiden ja ovien uusimisesta. Vasta sitten kun nämä kaikki toimivat sujuvasti yhdessä, lopputuloksena on hyvä ja puhdas sisäilma.

Hyvä nyrkkisääntö on, että tiloja pitää käyttää oikein ja siihen tarkoitukseen, kuin ne on suunniteltu. Oikeaan tilankäyttöön kuuluu ilmanvaihdon toiminnasta huolehtiminen. Esimerkiksi korvausilmaventtiilejä ei saa koskaan tukkia.

Ongelmia aiheuttavat myös siivouksen laiminlyönti ja liiallisen kosteuden tuottaminen sisäilmaan ja rakenteisiin. Tupakointi sisätiloissa pilaa sekä sisäilman että pintamateriaalit.

Tärkeää on, että ihmiset havainnoivat käyttämiään tiloja säännöllisesti: näkyykö kupruiluja, valumajälkiä tai värimuutoksia sisäpinnoilla, onko poikkeavia hajuja tai terveysoireita aina tietyssä tilassa vietetyn ajan jälkeen. Jos tiloissa huomataan aistittavissa olevia muutoksia, niihin on syytä välittömästi reagoida ryhtymällä tarvittaviin selvitys- ja korjaustoimenpiteisiin.

Timo Kujala on sisäilma- ja korjausneuvonnan päällikkö ja Kirsi Säkkinen sisäilma-asiantuntija Hengitysliitossa.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mikrobiologiaa kansakunnan terveyden kustannuksella
1) " Ilmanvaihtokanavat tulee puhdistaa säännöllisesti 5-10 vuoden välein."
Tämä ei riitä. Suomessa on huomattavia alueellisia eroja, jotka on huomioitava (!).

2) "Säästämällä ilmanvaihdon energiakuluissa saadaan usein aikaan ongelmia, joilla lisätään tuntuvasti kiinteistön tulevia korjauskuluja. Jos toimiva ilmanvaihto puuttuu, sisäilmassa oleva kosteus ja epäpuhtaudet eivät poistu rakennuksesta, eikä raitista ilmaa saada käytetyn tilalle."
Tämä on ensimmäinen kerta, kun tämä asianlaita on näin konkreettisesti asiaan perehtyneen asiantuntijan kirjoituksessa esillä.

3) "Pahimmillaan epätiiviit rakenteet imevät ilmaa sisälle rakennukseen."

Kun vanhoihin rakennuksiin asennettiin "maan tavan mukaan" koneellinen ilmanvaihto, kaikki aikaisempi rakentamistietous jätettiin huomiotta. Koska rakennusmääräyksissä ei siitä erikseen ollut vaatimusta. Selkokielellä: Rakennusalan ammattilaiset eivät ole ajattelevia henkilöitä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.